Puuma

Kuva: Like

Luin tammikuussa Marja Björkin Posliinin ja se teki hyvän vaikutuksen: vakuuttava ja rankka kirja. Saman tien laitoin lukulistalle myös Björkin uudemman Puuman, mutta niin vain ehdittiin syksyyn asti ennen kuin muistin sen sopivasti kirjastossa ollessani. Ehkä Punahilkka naisen vanhenemisen teemoinen palautti Puumankin mieleen.

Björk on käsitellyt molemmissa kirjoissaan vaikeita seksuaalisuuteen liittyviä teemoja. Posliinissa kosketellaan pedofiliaa, Puumassa ikääntyvän naisen seksinnälkää. Vaihdevuosioireileva Malla elää pitkässä avoliitossa Kaukon kanssa, kahden rupsahtavan kropan ansassa. Audi, bemari ja krokotiilinahkainen laukku lohduttavat mutta eivät suo täyttymystä. Onneksi naapuritaloon, ikkunatirkistelyetäisyydelle, muuttaa mies: ei mikä tahansa tallaaja vaan oikea Mies, mies kuin Mustanaamio, komea ja kireä.

Ei muuta kuin naapuriapua hakemaan.

Äh, kirjoitinpa tuosta alkuasetelmasta mitä tahansa, koomiselta se kuulostaa. Sitä se ei oikeastaan ole, tragikoomista välillä korkeintaan. Nykyhetkessä seurataan Mallan ja hänen avokkinsa rujoa arkea, jossa hätäpäästöillä pilataan kalliit farkut ja hätäilyllä hellyys. Kaveripiirin ikänaiset eivät ole sen kummemmissa tilanteissa.

Välillä vilautetaan myös Mallan lapsuutta, ystävyyskesiä mökillä. Mallan äidillä on omat seikkailunsa. En ole ihan varma kuinka hyödyllisiä nämä lapsuusjaksot olivat kirjan kokonaisuuden kannalta. Tyylillisesti entisen ja nykyisen välillä on kyllä jännä kontrasti. Lapsi-Mallan osuuksissa kaikki on säädyllisesti kätkettyä, verhottua, salaista; aikuinen puuma-Malla suorastaan revittelee ruumiillisuudessa. Niin ruma kuin kauniskin on suoraan siinä, lukijan naamalla suorastaan.

Mietin Posliinin kohdalla kirjan nimen monitulkintaisuutta. Samaa jäin miettimään Puumankin kohdalla. Julkisen sanan puumapuhe on niin erisävyistä kuin Björkin, että nimi alkaa tuntua ironiselta. Puuma tosiaan! Muoti-ilmiöstä Mallan puumanaisellisuudessa ei ole kyse; jotain naistenlehtiglitterille kovin vierasta tässä kaivellaan. Tekemällä nimenomaan vanhenevasta ruumiista kaikkine toimintoineen tarkastelun kohteen Björk osuu johonkin arkaan. Voisi ajatella niinkin, että Björkin tulkinta puumailusta kyseenalaistaa nuoruuden tavoittelun tekemällä siitä lähes absurdia.

He lepäsivät lähekkäin ja hän silitti miehen kasvoja. Hän huomasi tämän poskissa mustapäitä, nipisti ne pois ja hieraisi ihomadot haarojensa välissä olevaan vessapaperiin. 

- Kulmakarvat pitäisi lyhentää, hän sanoi. - Näytät Brežneviltä. 

Kauko pyysi leikkaamaan. Hän istui hajareisin tämän vatsan päälle, leikkasi pahimmat karvat lyhyemmiksi ja nyppi mustia ja harmaita, rasvajuurisia karvoja silmien välistä pois ja asetteli ne pituusjärjestykseen vessapaperille tyynyn päälle. Hän kävi huuhtelemassa paperin alas pöntöstä, otti peilikaapista  Kaukon trimmerin ja ajeli tältä sierain- ja korvakarvat. (s. 77)

Tätä kirjaa on vaikea kuvailla. Ehkä sanoisin tätä rumankauniiksi, mutta ei niin tyylikkäästi kuin Arto Salmisen kirjat tähän mennessä. Väliin naurattava, ei ollenkaan huvittava. Hemmetin paljon pelottavampi kuin vaikkapa Saattaja! No, Vänskällä onkin tietysti kauhukirjallisuuden genrerajoitukset riesanaan; Björk menee suoraan pahimpien ja todellisimpien pelkojen ytimeen.

Me vanhenemme ja kuolemme joka ainut. Revi siitä.

Ja Björk repii, antaumuksella. Joutsenlauluhan tämä taitaakin olla, sovitettuna citybiittiin. En oikeastaan pitänyt tästä kirjasta, siinä mielessä että tätä olisi ollut mukava lukea, mutta toisaalta tämä tuskin unohtuu ihan heti. Vaikuttava.

Marja Björk (2010). Puuma. Like. ISBN 978-952-01-0494-8.

Arvioita:
Paula Koskimäki Savon Sanomissa
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Hanna Kirjainten virrassa -blogissa
Naakku Naakku ja kirjat -blogissa
Leena Lumi blogissaan