Toiset

Kuva/kansi: Karisto/Ilkka Kukko

China Miéville pääsi 101 spefin helmen listalle ihan heittämällä, sen verran kuuluisa ja tunnustettu uuskumman taitaja on kyseessä. Minulle herra Miéville on uusi tuttavuus - ja tunnustan suoraan, vähän pelottava lähestyä.

En näet ole kovin pitkäaikainen fantasian ystävä; tunnen enemmän vetoa scifiin, jossa voi ainakin teeskennellä, että ihmeellisiin juttuihin on rationaalinen selitys. Olen viimeisen vuoden aikana kuitenkin oppinut lukemaan myös fantasiaa ja enimmäkseen pitänyt lukemastani. Miévillen maine haastavan urbaanifantasian mestarina on silti vähän hermostuttanut - muutamat varovaiset kokeilut Portin ja Tähtivaeltajan modernien fantasianovellien kanssa eivät ole innostaneet.

Tuon epämääräisen hermostuksen vuoksi olen vetkutellut Miévilleen tarttumista, vaikka hyllyyn on jo hankittu Perdido Street Station... olinkin iloinen, kun Karistolta ilmestyi syksyllä J. Pekka Mäkelän suomentamana Toiset. Ajattelin, että suomeksi lukemalla ehkä pääsen paremmin sisään uuskumman porteista.

Toiset kertoo skitsofreenisesta kaupunkivaltiosta. Oikeastaan pitää sanoa, kahdesta lomittain ja limittäin olemassa olevasta kaupungista. Ul Qoma ja Besźel sijaitsevat maantieteellisesti samalla alueella, mutta niiden asukkaiden havaintomaailmat ovat erilliset. Kaupunkeja pitää erillään vankka näkymättömyyden perinne: Besźelissä ollessasi et näe mitään, mikä on Ul Qomaassa, ja päinvastoin. Turistit joutuvat käymään kurssin huomaamatta jättämisessä ennen kuin pääsevät vierailemaan jommassa kummassa kaupungissa; paikalliset oppivat lapsesta asti jättämään näkemättä naapurikaupungin silloinkin kun väistävät sen autoilijoita tai kiipeilevät samoissa puissa.

Tarinan kertoja on poliisitarkastaja Borlú, joka selvittelee Besźelissä kuolleena löydetyn amerikkalaisen jatko-opiskelijan murhaa. Pian käy ilmeiseksi, että kuollut nainen on tullut Ul Quomasta, ja Borlún on mietittävä kuuluuko rikos ylipäätään hänen toimivaltaansa. Kaupunkien ehdottoman erillisyyden säätöä valvoo näet salaperäinen Rikko, mahti joka rankaisee rajojen ylittämisestä, tapahtui se vahingossa tai tahallaan, sanoin tai elein. Kaupungista toiseen voi siirtyä vain yhdessä rajanylityspisteessä; jaetun kadun väärälle puolelle katsominen on aina Rikko.

Jännittävää kyllä, tämä erikoinen maailma jakaa kanssamme yleisen eurooppalaisen populaarikulttuurin ja historian. Tässä Borlú kertoo työkaverille matkastaan Berliiniin:

"Miksi sinä siellä olit?" 

"Olin nuori. Seillä järjestettiin konferenssi nimeltä 'Poliisityö jaetuissa kaupungeissa'. Siihen kuului sessioita Budapestista, Jerusalemista ja Berliinistä, sekä Besźelistä ja Ul Qomasta." 

"No voi vitun perse!" 

"Niinpä niin. Niin mekin silloin sanoimme. He olivat ihan pihalla." (s. 95)

Noir-henkinen rikostarina, vaikka onkin mutkikas ja monitasoinen, jää Toisissa ehdottomasti, noh, toiseksi Miévillen eriskummallisen miljöön rinnalla. Kaksi tietoisesti limittynyttä todellisuutta osuu ainakin minulla johonkin hermoon. Jotain kovin tuttua on siinä, miten lomittuneiden kaupunkien asukkaat ovat näkemättä, huomaamatta toisiaan.

Samaa teemme kai itse kukin, melkein joka päivä: jätämme näkemättä sellaisen, minkä huomaaminen häritsisi. Kaupungeissa jätämme näkemättä feissarit, puliukot ja kerjäläiset; kotona olemme huomaamatta silittämättömiä pyykkejä ja pesemättömiä ikkunoita; uutisissa olemme kuulematta maailmankuvaamme sopimattomia tietoja. Emme tarvitse mahtavaa Rikkoa valvomaan tätä valikoivan havainnoin tapaa. Tottumattomalta silmien ummistaminen vaatii ankaraa ponnistusta, mutta ahkeralla harjoittelulla pääsee hyviin tuloksiin... tämä lienee se prosessi, joka mahdollistaa elämisen miljonäärinä slummin vieressä.

Miévillen viesti onkin jännittävä. Hän vihjaa, että kerran silmänsä avattuaan ei voi enää oppia olemaan aidosti näkemättä. Havaintoa ei saa takaisin pulloon. Rajan yli toisten maailmaan kerran katsottuaan voi korkeintaan teeskennellä, ettei toisia ole; todelliseen näkemättömyyteen ei ole paluuta.

Tyylillisesti tämä ei ollut minusta mitenkään erityinen kirja, eivätkä henkilöt käyneet mitenkään läheisiksi, ja varmaan alkupuoliskoa olisi voinut tiivistää... mutta kokonaisuutena melkoinen lukukokemus silti. Miévillen visio on tinkimätön, älykäs, hyvin toteutettu. Lukiessaan huomaa melkein uskovansa johonkin aivan absurdiin - ja miettivänsä onko se nyt loppujen lopuksi niin absurdia.

Tykkään kirjoista, joissa on jotain purtavaa, joista jää jotain käteen. Tästä jäi.

Perdido Street Station, täältä tullaan...

China Miéville (2011). Toiset. Karisto. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. ISBN 978-951-23-5287-6.

P.S. Ei, tuo hauska Ul Qomaa ei ole suomentajan keksintöä; englanninkielinen Wikipedia käyttää samaa nimitystä Besźelin naapurista :-)

Arvioita:
Kirjavinkit
Juha Salmi Risingshadow:ssa
Raija Taikakirjaimista luki tämän englanniksi, samoin
Satu Satun luetut -blogissa ja
Liina Sivukirjastossa