Kujanjuoksu

Kujanjuoksu tuli luettavaksi bysanttilaista reittiä. Ensin joku onneton sielu on joutunut luopumaan neljästä kassillisesta kirjoja. Autoakaan ei varmaan ollut käytössä, tai kirjat tuskin olisivat päätyneet roskakatokseen, josta Salla ne löysi. Osa löytökirjoista tuli Suomenlinnan bloggarimiittiin etsimään uutta kotia - ja tietysti minun piti Kujanjuoksu ottaa, sillä tunnistin heti sarjan ulkonäöltä ja kirjailijan nimeltä. Robert Zelazny ei ole minulle ennestään tuttu, mutta tunnustettu spefimestari kuitenkin; yksi hänen teoksistaan löytyy myös 101 spefin helmen listalta.

Näin matkusti Kujanjuoksu salaperäisestä lähtöpisteestään uuteen kotiin lakeuksille. Aikansa jonotettuaan se pääsi nyt luettavaksi ja kohta asettuu paikoilleen hyllyyn parin muun Galaxy Scifi -sarjassa ilmestyneen pokkarin viereen... Onnellinen loppu siis, toistaiseksi. Elämä on ihmeellistä.

Kujanjuoksu kertoo Hell Tannerin, viimeisen Helvetin Enkelin, painajaismaisesta matkasta halki ydinsodan tuhoaman Pohjois-Amerikan mantereen. Kaliforniassa säilynyt sivistyspesäke lähettää Tannerin viemään Bostoniin, toiseen pieneen valtionsirpaleeseen, siellä epätoivoisesti kaivattua lääkettä. Tanner ei ryhdy kuriiriksi vapaaehtoiseksi; hänet rekrytoidaan vaaralliseen uhkayritykseen vankilasta. Kyyninen Tanner tuumii, että parempi ottaa riski ja kuolla vapaana jos niikseen tulee. Edes huippukuskin mahdollisuudet selviytyä matkasta eivät ole kummoiset. Manner on muuttunut hirviöiden temmellyskentäksi, tuulen ja tuhkan valtakunnaksi. 

Kirjan miljööstä tuli oudosti nostalginen fiilis. Rauhanmarssilapsi sisälläni teki heti trippiä 80-luvun alkuun. Modernin dystopian syntyä selitetään yleensä talous(poliittisella)romahduksella tai ekokatastrofilla. (Okei, Metro 2033 on poikkeus, mutta lukaiskaapa vaikka Herran tarhurit tai Musta mies tai Kirkkaan selkeää.)  Mutta noina kylmän sodan päivinä, jotka nyt taustapeilistä katsoen näyttäytyvät jotenkin herttaisen yksinkertaisina, ydinsota oli itsestään selvä selitys mille vain kammottavalle tulevaisuudenkuvalle.

Zelaznyn versio synkästä tulevaisuudesta onkin alunperin julkaistu vuonna 1969, jolloin sekä kylmä sota että usko edistykseen olivat ehkä huipussaan; saasteista ei vielä taidettu niin paljon puhua? Kujanjuoksussa Tannerkin tekee matkaa huippuunsa viritellyllä panssariajoneuvolla... mutta tiedemiehet on lahdattu lähes sukupuuttoon. Raivostunut kansa tarvitsi syntipukkeja. 

Onneksi Kujanjuoksu ei ole puhdasta postapokalyptisen kurjuuden taivastelua. Tuhoutunut maailma on pikemminkin tekosyy tutkiskella Tannerin ajatuksenjuoksua hänen toimintansa kautta. Kova, vihainen, vaarallinen rikollinen käyttäytyy tiukan paikan tullen, noh, eettisestikin. Hän noudattaa omaa koodiaan, tuli mikä tuli. Viimeisen Helvetin Enkelin on pidettävä standardeistaan kiinni, hyvässä ja pahassa... mutta liekö Tannerkaan loppupeleissä ihan varma oikeasta tiestä?

Zelazny hieman romantisoi moottoripyöräjengiläisyyttä, mutta silti antisankari antitulevaisuudessa onnistui kiinnostamaan. Tarina etenee hyvällä sykkeellä eikä ole perinteikkyydestään huolimatta ihan kevytkamaa.

Huipulle Kujanjuoksu ei silti yllä: perustarina on liian tuttu, liian yksioikoinen ja liian osoitteleva. (Hmm, nyt kun tuon kirjoitin, aloin miettiä mahtaako aikaperspektiivi hämmentää. Ahkerampi bloggaaja tutkisi tässä vaiheessa scifin historiaa ja selvittäisi, oliko Kujanjuoksu ensimmäinen kunnon tuhoalue-quest. Jos oli, se ansaitsee ilman muuta paikan kulttuurihistorian kaapin päällä vaikkei toteutus täysin vakuutakaan.)

En kitise kirja ulkoasusta tai käännöksestä tai pokkaripaperin laadusta. Varmaan Galaxy Scifi -sarjaa on tehty aika pienin resurssein. On hienoa, että näitä scifin mestareita on ylipäätään lähdetty suomentamaan. Googletellessani törmäsin tällaisiin listaan sarjan kirjoista, ja se on aika vaikuttava.

Zelazny ei muuten varmaan ollut helpoimpia suomennettavia. Suorasukaisen kerronnan lomasta välähtää paikka paikoin jotain kesytöntä.

[--] jotka tahrasivat taivaan tuhansilla saasteilla ja kauhulla, täyttivät kerrokset ilman yläpuolella viidensadan ennenaikojaan rjähtäneen ohjuksen radioaktiivisuudella, jotka menivät kesken, kun säteilymäärä kohosi jo siihen pisteeseen, että se laukaisi spontaanit ketjureaktiot, myllertäen sen sinisen hiljaisuuden niinä kolmena päivänä, joina sopimukset rikottiin niin, että sen hiljaisissa korkeuksissa pilvet repesivät kappaleiksi ja pyyhkäistiin pois ennenkuin se korotti äänensä vastustamaan tätä lopullista, liiankin tuttua tuttuutta, niin että sen huutama sana ehkä on "Raiskaus" tai kenties "Apua!" tai myös "Luoja!", ja se seikka, että se yleensä huutaa, saattaa pitää sisällään toivon tai lupauksen maan ja meren siinä kuin ilmankin joskus tapahtuvasta puhdistumisesta, ja toisaalta kenties ei, [--] (s. 157)

Zelaznyyn palaan vielä.

Roger Zelazny (1990, alkuperäinen 1969). Kujanjuoksu. Boook Studio. Suomentanut Leena Peltonen. ISBN 951-611-367-2.

Arvioita:
P. A. Manninen Aikakoneessa