keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syntymäpäivää! (Osa 4: Lukuluvut)

Vanhempainnetistä lunttaan, että 1-vuotiaana syntymäpaino on kolminkertaistanut ja ensimmäiset omat merkitsevät sanat ilmaantuvat. Toisella ikävuodella vaivaksi voi tulla rajaton itsevarmuus ja halu valloittaa maailmaa.

Pitääpä varoa! Tänään on tasan vuosi siitä kun aloitin Vuodatuksessa lukupäiväkirjan nimellä Booking it. Kun muutin Bloggeriin, lisäsin perään some more. Alkuperäinen nimi oli näet jo varattu... kirjablogille, jota on päivitetty kai kerran. Dave, sinä rotta! Vapauta nimi kiertoon!

Lukupäiväkirjan pitämiseen liittyviä syitä olen jo purkanut täällä ja täällä. Yksi syistä oli halu saada selville mitä luen. En nimittäin ole koskaan pitänyt minkäänlaista lukupäiväkirjaa. En niin mitään. Päätin ottaa selville kuinka paljon ja minkälaista oikeasti luen.

Nyt on faktaa.

Vuoden aikana luin 16 kunnon sarjakuvateosta ja 312 kunnon kirjaa. (Pudotin laskuista Keepsakesin kaltaiset lyhytteokset.)

Kirjoista 285 oli kaunokirjallisuutta ja vaivaiset 27 tietokirjallisuutta. Alle kymmenen prosenttia - häh? Olen järkyttynyt. Näppituntumani on, että ennen luin enemmän tietokirjallisuutta. Blogistanian hienot romaanivinkit ovat vietelleet irti amazon.co.uk:n populaaritieteistä. Tai sitten vain luulen niin - ks. kuva Kirjailijan häiriöklinikalla. Ihminen on hyvä pyöristämään havaintojaan mieluisaan suuntaan.

Koko aineiston tarkastelu kertoo, että kotimaista alkuperää on lähes puolet kaikesta luetusta, peräti 151 teosta. Minusta suhdeluku on järisyttävä: uskomatonta, että olen lukenut noin paljon suomalaista kirjallisuutta. Tähän asiaan blogistania on taatusti vaikuttanut.


Mikä vielä hurjempaa, olen lukenut aivan älyttömän paljon suomeksi aiempaan verrattuna: englanniksi on blogivuonna luettu vain 21%. Paha kyllä, vertailu entiseen on väkisinkin mutua. Ensi vuonna sitten.

Jennin avattua taannoin keskustelua sukupuolittuneesta lukemista olen myös pitänyt silmällä kirjojen haaroväliä. Kokonaistulos on itse asiassa 'tasa-arvoisempi' kuin odotin; luulin että 101 naisten kirjan listan vääristävä vaikutus olisi vielä pahempi. Mutta ei hätää. Yhden kirjoittajan kirjoista (302 kpl) miesten kirjoittamia on 113 ja naisten 189. Ero ei ole kohtuuton; en taida vielä tarvita mieskiintiöitä tänne.


Tiedoista voi railakkaasti päätellä, että tyypillisin Booksyn kirja on:

ulkomaalaisen naisen kirjoittama suomennettu romaani.

Hmm. Tuossa täytyy olla jokin harha; luokkaan kuuluvia kirjoja on kyllä luettu 59 kappaletta, mutta ei tuo silti sano mitään, tai tunnu edes todelta. Sitä paitsi ulkomainen, naisen kirjoittama ja suomennettu romaani pätee yhtä hyvin Shriverin Poikani Keviniin (rakastin) kuin Jelinekin Pianonsoittajaankin (inhosin). Ei kovin avulias tieto siis.

Sen sijaan kiinnitän huomionne mielenkiintoiseen tilastoon: kirjoista 87 % oli paperisia kirjoja, 5 % äänikirjoja ja peräti 8 % e-kirjoja. Kahdeksan prosenttia on paljon. Sain iPadin käyttööni joulun tienoilla, enkä ennen sitä lukenut yhtään e-kirjaa.


Sähköisessä muodossa lukeminen on edelleen kakkosvaihtoehto... mutta se on ehdottomasti vaihtoehto.

No - opinko tästä kaikesta mitään? Johtopäätöksiä?

Olen yllättynyt siitä, että luen oikeasti näin paljon. Numeroina laskettuna. En olisi ikinä uskonut. Olen seurannut kirjojen kertymistä listaan silmät teevadin kokoisina ja loppusumma tuntuu suurelta. Huhhuh. Epänormaalia! Sairasta!

Jossain blogissa (selvisi missä: Kirsin kirjanurkassa!) taannoin kommentoija ihmetteli, miten kirjabloggaajat oikein ehtivät lukea niin paljon. En minä vaan tiedä. Kiistän huhun aikakoneesta kellarissa (ei ole kellaria).

Minusta lukutahtini on ihan normaali - tietysti, enhän ole kenenkään toisen tahdilla koskaan lukenut - mutta ehkä se onkin vähän kummallinen, enkä vain aiemmin tajunnut sitä. Teen kyllä melkein kaiken kirja kädessä. Enkä käytä juurikaan aikaa moniin yleisesti arvostettuihin puuhiin kuten pihanhoitoon (Sorry naapurit! Mutta ajatelkaa sitä näin: meidän pihamme saa teidän pihamme näyttämään vielä paremmalta) tai autonpesuun (=likainen auto) tai hiusten kampaamiseen (=lyhyt tukka). En katso telkkaria juuri koskaan. Vaikka muitakin 'harrastuksia' on (lentistä talvella, golfia kesällä, järjestöpuuhaa pitkin vuotta), lukemiseen näyttää jäävän ihan kiitettävästi aikaa.

Ihminen yleensä tekee sitä mitä haluaa. Minä kait sitten haluan lukea.

Uudistuksista - synttärin kunniaksi laitoin näkyville Jorin ehdottaman kävijälaskurin, ja jo toissa viikolla vetäisin pois sivun Briefly in English, jonne ennen täydentelin tietoa kirjoista englanniksi. Turhan vaivalloista, ei anna lisäarvoa. Eiköhän englanninkielisessä maailmassa ole ihan riittävästi kirjablogeja omasta takaa. Korvasin sen Blogilakini-välilehdellä, jossa on vähän apinoitu anglosaksista review policy -ideaa.

Twitter-tilin pidän, siitä on tullut itsessään kiinnostava media minulle. Jossain vaiheessa lähiviikkoina saatan uudistaa luokitteita Morren ja muutaman muunkin esikuvan viitoittamaan yksityiskohtaisempaan suuntaan; siitä voisi olla itsellenikin hupia. Katsotaan nyt.

Palautekyselyssäni ei tullut esiin vakkarilukijoilta suuria uudistumistarpeita. Hyvä näin! Booking it some more ja sen suoma blogistanian kansalaisuus ovat mielekäs paketti tällaisenaan. Yksi vaivainen vuosi - ja jo nyt on vaikea kuvitella elämää ilman blogia ja blogeja.

Iloitsen jokaisesta, joka osallistuu tämän fantastisen kokemuksen luomiseen kommentoimalla taikka vain lukemalla juttujani. Muistan vieläkin elävästi sen hämmästyksensekaisen kauhun, kun vanhaan vuodatusblogiini ensimmäisen kerran oli statistiikan mukaan joku kurkannut. Apua, joku luki sen - joku luki mitä kirjoitin! Iiks! Onneksi olen vähemmän kauhuissani nykyään... mutta olen edelleen hämmästynyt. Ja kiitollinen. Ja hyvin nöyränä koko ilmiön edessä.

Kiitos tästä vuodesta. Ihanaa että olette siellä!

21 kommenttia:

  1. Oli todella mielenkiintoista lukea vuosiraporttisi!:) Nyt odotan innolla joulukuun loppua että pääsen itsekin raporttia rustaamaan vuoden luvuista:D

    Myös blogisi nimen syntytarina oli hauska kuulla!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen raportti tosiaan ja paljon ehdit lukea. Ja pelaat lentistäkin, hieno peli ;)

    Ja kirjoituksiasi on ilo lukea, ne ovat sekä älykkäitä että hauskoja.

    VastaaPoista
  3. Voi miten mukava postaus ja havainnolliset diagrammit :)
    Minä ehdin oikeasti pelästyä, että aiotko tosiaan lopettaa bloggaamisen, kun vuoden määräaika meni umpeen. Onneksi et!

    VastaaPoista
  4. Kiitos taulukoista! Ja hauskasta kirjoituksesta taas. Kuten edellä, mäkin tykkään niin paljon lukea sun postauksiasi.

    Blogissani sua odottaa tunnustus, siltä varalta, ettet ole jo saanut muualta.

    VastaaPoista
  5. Lämpöiset onnitteluhalit sateisesta Varsinais-Suomesta! Kiitos ihanasta yhteisestä ajasta, jonka olemme saaneet jakaa. Itsellänikin on pian blogivuosi täynnä. Jotenkin ajattelin aina, että sinun blogisi on jo PAAALJON vanhempi kuin minun. Kiva huomata, että olemme kuitenkin melkein samanikäiset. Kunnioitettaviin lukumääriisi en pääse läheskään. By the way, se oli minun blogissani kuun alussa, kun joku ällisteli lukumääriäni, jotka siis ovat sinun lukujasi paljon maltillisemmat. Ihanaa, että blogivuosi ei päätä bloggailuasi!

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea tämä hieno selonteko vuoden mittaisesta blogitaipaleesta. Diagrammitkin olit jaksanut vääntää. Ne ovat mielenkiintoisia ja erittäin havainnollisia.

    Sinun blogista välittyy asiantuntevuus ja sikäli tuntuu uskomattomalta, että olet tehnyt tätä vain vuoden (vai onko se täällä virtuaalimaailmassa sittenkin pitkä aika?). Kuten Jaana jo tuossa totesikin, on kirjoituksiasi ilo lukea. Erotut eduksesi.

    Sitä vain ryhdyin tässä miettimään ihan omakohtaisestikin, että miten paljon omaan lukemiseen liittyvästä tiedosta mahtaakaan olla sellaista mutua, jonka sitten just jotkin laskelmat voisivat tyystin kumota. Pitääpä matkia sinua ja jossain vaiheessa tehdä tilastoa omastakin lukemisesta.

    Mielestäni luet kyllä todella paljon. Itse en noin paljon ehdi lukea, vaikka haluaisinkin. Käytän aika lailla aikaa (ainakin talvikaudella) myös telkkarin ääressä, mutta silloin teen sitten käsitöitä.

    VastaaPoista
  7. Paljon onneea vaan, paljon oonneea vaan, paaljon oonneeaa Booksy, paaljon oonneeaa vaan!

    Onnittelut vielä näin virallisena päivänä, blogisynttärikaima :)

    Ihana postaus jälleen kerran, saldona useampi naurunpyrskähdys ja hyväksyvää ihantotta-juurinäin-hyminää ;) (voi sitä tunnetta kun tuli ensimmäinen kommentti ja ensimmäinen lukija...)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen raportti! :) Ja järkytyin täysin lukiessani, että olit lukenut 285 kaunokirjallista teosta! Pakahdun kateudesta, sillä en itse löytäisi ikinä noin paljon aikaa kirjoille. Ehkä pitää itsekin vähentää tv:n katsominen nollaan ja jättää kaikkia turha tekemättä. :)
    (lukemani kirjat vuodessa jäävät silti taatusti alle sadan)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia tilastoja!

    Olet kyllä ehtinyt lukea ihan valtavan paljon vuodessa, itse en millään pääse tuollaisiin lukemiin. Viime vuosina en ole laskenut, mutta aikaisemmin kun pidin lukupäiväkirjaa, vuotuinen saldo oli yleensä 60-80 kirjaa.

    Onnittelut syntymäpäivän johdosta ja onnea myös tuleville blogivuosille!

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus, taulukot ja kaikki. Onnittelut 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus! Onnea synttäreistäsi, jatkathan vielä pitkään!!

    VastaaPoista
  12. Upea ja hyvin havainnollistava kirjoitus! Diagrammit ovat mielenkiintoista katseltavaa.

    Minäkin yhä edelleen selityksistäsi huolimatta ihastelen hirveästi sitä, kuinka hurjan määrän olet lukenut kirjoja vuoden aikana! Olen huomannut, että aika moni paljon lukeva kirjabloggaaja pääsee vuosittain johonkin reippaaseen sataan kirjaan ja sekin on minun mittapuullani hirveän suuri määrä kirjoja. Siksi siis ihastelen (ja ihmettelen) niin suuresti :--D Mutta siis vau!

    Onnea yksivuotiaalle blogillesi. Minunkin blogissani koittaa pian synttärit ja ajattelin koota synttäripostaukseen kaikenlaisia tilastoja - lähinnä kävijöiden näkökulmasta. Arvontaa myös luvassa ;--)

    VastaaPoista
  13. Sonja, kivaa että sinultakin on tilastoa tulossa, odotan kiinnostuksella :-)

    Jaana, kiitos, olipa mieltä lämmittävä kommentti! Ja lentis on upea peli! Rehellisyys pakottaa myöntämään; pelaan paremminkin rentopalloa... sellaista kylälentistä, jossa porukkaan mahtuvat lajia rakastavat ikähaarukalla 15-65... ihan pieniä ei huolita, kun se on kontaktilaji meillä ;-)

    Maija, hih, se oli alkuperäinen aikomus mutta en kyllä malta!

    Mari A., kiitos ja halaus! Ruusuntuoksuun onkin mukava nukahtaa tänä iltana :-)

    Kirsi, haleja takaisin täältä lakeudelta! Ja viime syksynä on varmaan ollut kirjablogia ilmassa tai jotain - niin moni seuraamani blogi on silloin aloittanut. Ja kiitos kun muistutit, olen niin hatara päästäni, että unohdan aina mistä olen mitäkin lukenut!

    Anna Elina, kiitos! Olipa kauniisti sanottu :-) Tilaston tekeminen oli kyllä mielenkiintoista; näin jälkikäteen vähän harmittelen, etten ole tullut paremmin näitä luokitelleeksi ja ottaneeksi mukaan jotain aikatunnistetta... parin vuoden päästä tässä olisi jo tilastollinen aineisto käsissä... Heh, no ehkä en sentään ala tästä toimintatutkimusta tehdä, jokin raja oman navan tuijottamisellakin!

    Luulen, että en ole aina lukenut ihan näin paljon. Ennen katsoin enemmän telkkaria ja tietysti silloin kun lapset olivat pieniä perhe-elämäkin oli erilaista.

    Villasukka, sinullahan on loistava lauluääni! :D Kiitos kiitos!

    Kirjahiiri, onneksi tämä ei sentään ole kvantitatiivinen laji :-) Ei ole mitään takeita, että lukemalla paljon kirjoja nopeasti saa jotenkin 'enemmän' kuin lukemalla vähän vähemmän vähän hitaammin... joskus epäilen päinvastaista, tai ainakin sitä, että nopea lukeminen vaikuttaa siihen miten koen kirjailjoiden tekstin.

    (Yksi hyvä puoli on: kun ehtii lukea useamman kirjan, ei ole ihan niin vaikea valita luettavaa... )

    Jum-Jum, kiitos onnitteluista! Kuten Kirjahiirelle tuossa vastasin, ei tämä nopeus/määrälaji sentään ole - en usko että suuressa määrässä on mitään automaattisesti tavoittelemisen arvoista. Jokaisella varmaan on oma luontainen tahtinsa, ja vaihteleehan se kai vuodesta ja elämänvaiheesta toiseen.

    Minulle tämä oli kyllä kiinnostava tieto, paras ollakin kun sitä näin päättäväisesti olen hankkinut :D

    Kiitos Norkku ja Susa! Laitan palan kuvitteellista kakkua tulemaan :-)

    VastaaPoista
  14. Laura, kivaa, lisää blogisynttäreitä tiedossa!

    Olen kyllä itsekin hämmästynyt :-) Niin kuin tuolla Kirsin blogissa kerran tuumasin, mietin välillä mikä normaaliin ihmiselämään kuuluva juttu minulla mahtaa olla tekemättä kun ehdin lukea niin paljon... Ehkä en halua tietää!

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoista! Tilastoin itsekin vuodenvaihteessa lukemisiani, ja saman aion tehdä tämänkin vuoden päätteeksi - tilastoitavaa vaan näyttää harmillisesti kertyvän tällä kertaa vähemmän. :)

    Minäkin katson ihan olemattoman vähän tv:tä nykyään, autoni on likainen ja tukkani nopeasti valmis (muutama vetäisy harjalla ja ponnarille), ja kotitöihinkin käytän aikaa minimaalisesti, mutta jostain sitä lukuaikaa pitäisi silti saada kaivettua lisää! Jos ei olisi blogeja luettavana, kommentoitavana ja kirjoitettavana ehtisin varmaankin lukea enemmän, mutta siihen en sentään aio ryhtyä. :)

    VastaaPoista
  16. En voi mitenkään ymmärtää lukemiesi kirjojen valtavaa määrää muuten kuin että sinun täytyy olla paljon nopeampi lukija. Ehkä et myöskään nukahtele vähän väliä kirja leuan alla?

    Hauskaa kuulla, että täältä blogistaniasta löytyy useita lentopalloilijoita, ja samaan aikaan potkupalloilijat ja jääkiekkoilijat loistavat poissaolollaan. Ei minulla mitään muuta niitä lajeja vastaan ole kuin se, että ovat lentikseltä pois :)

    VastaaPoista
  17. Satu, ouh ja vau, sinun tilastosi olivat kyllä huomattavasti perinpohjaisempia ja valaisevampia! Kyllä käy katteeks...

    Netissä notkumiseen menee kyllä nykyään aika paljon aikaa, mutta se ei ole minunkaan leikkauslistallani kärkipäässä :-)

    Jori, taidan kai olla aika nopea lukija :-) Enkä tosiaan nukahda kirja kädessä; illalla ei edes voi nukahtamista odotellessaan kirjaa lukea, tai muuten tulee valvottua koko yö.

    Lentis on kuningaslaji! Siinä on kaikkea: nopeutta, tekniikkaa, kuntoa, taktiikkaa, kavereita... eikä tarvitse jäähallia :D

    VastaaPoista
  18. Ihanat kaaviot! Minäpä muuten muistan milloin tulin eka kerran blogiisi. Se oli Jennifer Weiner-kirjoituksessa, jätin kommentinkin! Seuraavaksi mieleen on jäänyt Valtaistuinpeli-kirjoituksesi. Onkin hyvä esimerkki kuinka lukuvinkit usein voivat olla pitkäkestoisia - luin Valtaistuinpelin jotain puoli vuotta sen jälkeen kun olin lukenut siitä sinulta.

    Muistan tykästyneeni blogiisi nopeasti, kirjoitat niin fiksusti. :) Vai tuleekohan fiksuuden mielikuva siitä, että meillä on monelta osin samankaltainen kirjamaku? :)

    VastaaPoista
  19. Salla, onpas sinulla tarkka muisti! Se Weinerin kirja taisi myös olla ensimmäisiä mitä minä poimin luettavaksi puhtaasti blogipohjalta.

    Ainakin Waltarin, Ravilon, Salmisen ja Montgomeryn kohdalla osuu hyvin maku yhteen... Mutta onneksi nuo mainitsemasi eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Pidetään ilman muuta kiinni ajatuksesta, että et mitenkään menisi niin halpaan, vaan arvioit täysin objektiivisesti kirjoitusteni briljanttia tasoa, hih ;-)

    VastaaPoista
  20. Olen ihan varma, että kommentoin jo kerran, mutta ilmeisesti en sitten kuitenkaan. Syytän tuota sanavahvistusta, olen varmaan (taas) unohtanut laittaa sen...

    Joka tapauksessa, onnittelut yksivuotiaalle ja blogimaailmaa ihastuttavasti rikastaneelle blogille! Olen lievästi kateellinen (tai no kateellinen on tähän kyllä ihan väärä sana, mutta kuitenkin) tuosta lukemiesi kirjojen määrästä, olet selvästi osannut asettaa prioriteetit järjestykseen! Olen ihan varma että itse ehtisin lukea yhtä paljon jos osa epämääräisestä nettisurffailusta jäisi pois :).

    Eipä muuta, jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
  21. Kiitos Tessa! Hauskaa saada taputuksia selkään kummallisten prioriteettiensa johdosta eikä niistä huolimatta :-)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.