Lyhyet vuodelta 2015 A - K

Kate Atkinson. Eikö vieläkään hyvä uutisia?
Minulle uusi dekkaristi, jonka tuotantoon pitää ehdottomasti tutustua. Kuivakka huumori korvaa tekstin ajoittaisen harhailun.

Stephanie Barron: Jane and the Barque of Frailty 

Jane on Lontoossa ja valmistelee Sense and Sensibilityn julkaisua. Puuhia häiritsevät venäläisen prinsessa karmea kuolema ja veljen vaimon taipumus hankkiutua vaikeuksiin.

Stephanie Barron: Jane and the Madness of Lord Byron
Jane matkustaa surevan veljensä kanssa Brightoniin, nauttii kirjallisen työnsä hedelmistä ja tapaa aikansa kuuluisuuksia. Byronin ohella inspiraatiota ovat tarjonneet Northanger Abbeyn hahmot.

Stephanie Barron: Jane and the Canterbury Tale
Häiden jälkeisenä aamuna löydetään ruumis. Hyviä tapoja uhmaavat tällä kertaa etsivä-kirjailijan lisäksi merimiesbaronetti, juopunut korttihai ja kunnianhimoinen äiti.

Stephanie Barron: Jane and the Twelve Days of Christmas
Keskinäppärälle juonelle antavat maustetta brittiläiset juhlaperinteet, salakäytävät ja Janen uusi kypsän iän ihastus.

Christoffer Carlsson. Varjot. Traumaattisesta lähiönuoruudesta poliisinuralle ulottunut Leo etsii uraumpikujassa entisyyttään. Sitä edustaa kirjassa narkkaripahis-Grim. Ruotsalaispsykologisen dekkarin tyylille uskollisesti Varjot pursuaa ymmärrystä kaikille. Silti enimmäkseen hyvää luettavaa.

Robert Harris. Pompeji. Takuuvarmassa historiapläjäyksessä idealistinen insinööri ottaa yhteen huijarigrynderin ja korruptoituneiden poliitikkojen kanssa suurta purkausta odoteltaessa. Ihmisen pienuutta ja suuruutta.

Mo Hayder. Wolf
Häijysävyinen ja ajoittain sadistinen panttivankidraama värisyttää ainakin vähän, vaikka tarinan yksityiskohdat tuntuvatkin epäuskottavilta. Muistelen lukeneeni joskus ennenkin jotain Hayderilta - ja siinäkin oli lievästi vatsaakääntäviä kohtia.

Jouni Hynynen. Rakkaudella Hynynen. Äänikirja.
Muusikko puuskahtelee ja murisee, ajoittain hauskasti. Ei voi suositella salibandyn pelaajille tai asiat vakavasti ottaville ihmisille. Lystikkäänä yksityiskohtana pitää mainita kirjoittajan itsesensuuri: Hynynen nimittäin omaa tekstiään tulkitessaan pariin otteeseen toteaa mitä p****aa tämä on, en mä tätä lue ja hyppää seuraavaan kolumniin.

P. D. James. Death Comes to Pemberley.
Piti tämäkin lukea uudestaan. Rehellisesti... ei ollut toisella kierroksella yhtä hyvä kuin ensimmäisellä. Lukekaa... mutta vain kerran.

P. D. James. Kalman naamiot*
Cordelia Gray on oikeastaan enemmän minun makuuni kuin Adam Dagliesh. Siitä on varmaan parikymmentä vuotta kun olen tämän dekkarin edellisen kerran lukenut, ja juoni oli autuaasti unohtunut... hyvin toimi, taas. Jamesin sirosti nirsot etsivät ja brittiläisittäin klaustrofobiset miljööt kiehtovat. Kalman naamioissa kuolema iskee yksityisellä saarella.

Peter James. Want You Dead.
Roy Gracen seikkailujen kymppiosa kuvaa hyytävää stalkkeria... monin paikoin aidosti yllättävä tarina, vaikka aihe onkin vanha. Nyt vähän harmittaa, että aiempia osia jäi niin monta väliin.

Sophie Kinsella: Hääyöaie
Kirjan nimi on hieno kunnianosoitus suomen vokaalisoinnulle ja kuvaa hyvin sisältöäkin. Siskosten ongelmallisia ihmissuhteita setvivä hicklit-hilpeily yltyy ajoittain farssiksi asti. Hauska vaikka aavistuksen toisteinen.

Stephen King. Joyland. Sisältää rakkautta, nuoruutta, nuorta rakkautta ja murhaa. Myös kummitusten ystäville löytyy pientä kevyttä pureskeltavaa. Ammattitaidolla toteutettu lyhyt romaani ja ehkä sopiva King-intro kauhukammoisille. Linkitänpä kuitenkin täysin päinvastaiseen näkemykseen: ComicAlly-blogissa tämä haukutaan hauskasti ja perusteellisesti.

Tuomas Kyrö. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ensimmäistä kertaa kuuntelin Mielensäpahoittajaa äänikirjana. Antti Litja lukijana lunasti kaikki odotukset. Vanhan jäärän ajatuksissa on mukavasti omintakeisuutta ja sanailuhan on tutusti sujuvaa. Silti, jos rehellinen olen... niin välillä vähän tylsistytti. Hyvää automatkaseuraa kumminkin!

Stephen King: Revival ja muita helmikuun kirjoja

Helmikuuni näemmä loppui vasta hulppeasti maaliskuun puolella. Kuukausi olisi jäänyt kovin kirjaköyhäksi ilman hiihtolomaa... Mutta lomalainen ehtii lukeakin: ihan koko aikaa ei voi olla mäessä, eikä myöskään tuijotella maisemia, edes sellaisia kuin kuvassa.

Yksi lukemistani kirjoista* oli Stephen Kingin jo viime vuonna ilmestynyt Revival. King on minulle rakas kuin raita Marimekolle: oli itsestään selvää, että tämä on luettava.

Ja kyllä pappa vaan osaa! Silloinkin kun tarinan rakenne on vähän hutero (niin kuin tässä), kerronta melko löysää (niin kuin tässä) ja ideat jokseenkin käytettyjä (niin kuin tässä), King hanskaa lukijan koukuttamisen. Salaisuus on ihmisissä. Kingin hahmoihin kiintyy ja heistä kiinnostuu, vaikka he eivät omaan makuun olisikaan. Tässä kirjassa en oikeastaan pitänyt kenestäkään, mutta silti oli vaikea laittaa kirjaa sivuun.

Suosittelen faneille ja pienellä varauksella muillekin, vaikka Morre olikin varsin pettynyt. Tämä ei missään nimessä ole parasta Kingiä... mutta heikompi King hakkaa monen muun huippusuoritukset.

Revivalin tarina alkaa pienen pojan hiekkaleikeillä ja päättyy, noh, sitä ei ehkä kannata sanoa, vaikka loppuhuipennus ei ollut minusta kummoinenkaan. Yksi Revivalin selkeä teema on addiktio, jota King on jo pureksinyt (tehokaammin) mm. Hohdossa ja sen jatko-osassa. Kirpakammin ja ehkä tuoreemmin King tarttuu toiseen teemaansa: uskoon, uskontoon ja niistä hyötymiseen.

Aloinkin Revivalin myötä miettiä, onko länsimaissa noussut viime vuosina jokin patoutuma pintaan, kun kovin moni kirja viime vuosina lukemani kirja tuntuu joko suoraan käsittelevän uskonnollisia teemoja tai sivuavan niitä. Ehkä meillä humanistiskapitalistisilla kulutusyksiköillä on salattua tarvetta pohtia suhdettamme uskomiseen?

Tämän ajatuksen nosti varmaan esiin toinen helmikuussa lukemani kirja, Sarah Lotzin The Three. Siitä pääsenkin sujuvasti muihin helmikuun kirjoihin:

Sarah Lotz. The Three. Pikkuisen hajanainen trilleri lähtee upeasta alkuasetelmasta, miksaa uskontoa, politiikkaa ja kolmansia ulottuvuuksia, ja päättyy lievään lässähdykseen. Kiinnostavasti toteutettu kerronta kantoi hyvin. The Independentin David Barnettin mielestä hittiainesta. Itse ostin.

Jouni Hynynen. Rakkaudella Hynynen. Äänikirja. Muusikko puuskahtelee ja murisee, ajoittain hauskasti. Ei voi suositella salibandyn pelaajille tai asiat vakavasti ottaville ihmisille. Lystikkäänä yksityiskohtana pitää mainita kirjoittajan itsesensuuri: Hynynen nimittäin omaa tekstiään tulkitessaan pariin otteeseen toteaa mitä p****aa tämä on, en mä tätä lue ja hyppää seuraavaan kolumniin. Kirja oli jäänyt mieleeni Tessan blogijutusta. Kirjastosta.

Christoffer Carlsson. Varjot. Traumaattisesta lähiönuoruudesta poliisinuralle ulottunut Leo etsii uraumpikujassa entisyyttään. Sitä edustaa kirjassa narkkaripahis-Grim. Ruotsalaispsykologisen dekkarin tyylille uskollisesti Varjot pursuaa ymmärrystä kaikille. Silti enimmäkseen hyvää luettavaa.  Mummo matkalla tykkäsi. Pyytämätön arvostelukappale.

Erik Axl Sund. Lasiruumiit. Varistyttö-trilogian kirjoittajilta pukkaa uutta. Nuorten itsemurha-aaltoa käsittelevä dekkari kammottaa tehokkaasti mutta taitaa silti unohtua helposti. Ei näin synkkiä halua muistella. Lukemisteni historiaan tämä jää ensimmäisenä e-kirjalainani. Kiitos vaan vinkistä Seinäjoen kirjaston facebook-sivulle!

Tuomas Kyrö. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ensimmäistä kertaa kuuntelin Mielensäpahoittajaa äänikirjana. Antti Litja lukijana lunasti kaikki odotukset. Vanhan jäärän ajatuksissa on mukavasti omintakeisuutta ja sanailuhan on tutusti sujuvaa. Silti, jos rehellinen olen... niin välillä vähän tylsistytti. Hyvää automatkaseuraa kumminkin! Kirsikin kuunteli tämän Elisan äänikirjana. Itse ostin.

Sokerina pohjalla vielä toinenkin King:

Stephen King. Joyland. Nostalgista tyylittelyä hyödyntävässä Hard Case Crime -sarjassa ilmestynyt Joyland epäilytti alkujaan, mutta osoittautui oikeastaan aika mainioksi. Kuten Mr. Mercedes jo osoitti, King osaa kirjoittaa dekkarigenressäkin. Joylandissa on rakkautta, nuoruutta, nuorta rakkautta ja murhaa. Myös kummitusten ystäville löytyy pientä kevyttä pureskeltavaa. Ammattitaidolla toteutettu lyhyt romaani ja ehkä sopiva King-intro kauhukammoisille. Linkitänpä kuitenkin täysin päinvastaiseen näkemykseen: ComicAlly-blogissa tämä haukutaan niin hauskasti että melkein muutin mieleni koko Joylandin suhteen! Itse ostin.

*Tai siis ei-kirjoista. E-kirjathan eivät olekaan kirjoja, tietää EU.