Nemesis

Kuva: Amazon.com

Kertoo varmaan genrekirjallisuuteen keskittymisestä, tai kenties yleissivistyksen puutteesta, mutta tämä saattaa olla ensimmäinen koskaan lukemani Philip Rothin romaani. Jos olen jonkin lukenut aiemmin, ei se ainakaan viiltävää muistijälkeä ole jättänyt.

Nemesiksen luultavasi tulen muistamaan. Ei sillä, että se olisi minusta poikkeuksellisen briljantti romaani, mutta Nemesis on aiheensa puolesta kiinnostava. Se käsittelee omaatuntoa ja poliota. Molemmat ovat kiperiä aiheita, mutta minulle kirja päätyi jälkimmäisen tähden. Yritin näet netistä etsiä yhtä lukemaani kirjaa, jonka nimen ja kirjailijan olen onnettomasti unohtanut. Alussa ollaan Pariisissa toisen maailmansodan aikaan, ja siinä on kaksi naista, joista toinen vihaa toista, ja toinen on vaatesuunnittelija, ja vaatesuunnittelijan mies on ääliö, ja hänen adoptoitu lapsensa sairastuu muistaakseni polioon - kuulostaako tutulta?

Hurjimmatkaan hakusanayhdistelmäni eivät sitä löytäneet. Sen sijaan Philip Rothin Nemesis ilmaantuu kaikilla mahdollisilla polio + novel -kombinaatioilla. Hyvä on, tuumasin, luetaan sitten eturivin amerikkalaista prosaistia. Kindlen buy-with-one-click iskee jälleen...

Nemesiksen päähenkilö on Bucky Cantor, nuori liikunnanohjaaja, joka järjestää lapsille liikuntaa yhdellä Newarkin leikkikentistä kesällä 1944. Buckylla on huono näkö, joten häntä ei ole huolittu armeijaan. Sillä aikaa kun ikätoverit taistelevat meren takana, Bucky antautuu huolehtimaan nuorista hoidokeistaan. Mutta idyllinen kesä kääntyy painajaiseksi kun polioepidemia iskee alueella. Yksi toisensa jälkeen leikkikentän lapset sairastuvat tai pakenevat. Bucky käy hautajaisissa ja yrittää pitää oman pelkonsa aisoissa.

Lopulta Bucky antaa periksi huolestuneen tyttöystävänsä houkutteluilla ja ottaa paikan turvallisen kaukaiselta kesäleiriltä uimaohjaajana. Mutta samalla hän jättää omantuntonsa saneleman vartiopaikan hiljalleen autioituvalla leikkikentällä. Syyllisyys kesän tapahtumista seuraa Buckya lopun elämää. Pelko sai hänet kääntämään selkänsä omantunnon äänelle; mikään sovitus ei riitä.

Epidemian salaperäisyys ja tuntemattoman uhan aiheuttama hätä kuvataan kirjassa hyvin. Minun makuuni Nemesis on silti aavistuksen liian osoitteleva ja siksi vähän hengetön. Buckyn ideaalit, oppiminen, epäonnistuminen ja sisäinen kamppailu kuvataan kauniisti ja niin selkeästi, ettei lukijalle juurikaan jää löytämistä. Tai voihan olla, että kirjassa on vielä syvempikin taso, mutta en vain enää osunut sille pintafilosofiassa kahlattuani. Tässä lukunäytteessä tyttöystävän isä neuvoo Buckya:

[--] A crippling disease that attacks mainly children and leaves some of them dead - that's difficult for any adult to accept. You have a conscience, and a conscience is a valuable attribute, but not if it begins to make you think you're to blame for what is far beyond the scope of your responsibility." 

He thought to ask: Doesn't God have a conscience? Where's His responsibility? Or does He know no limits?  (p.104/295)

Osoittelevaa. Mutta teksti on vetävää ja moraalisiin dilemmoihin on helppo samaistua. Loppupuolella kirjaa silti vähän hermostuin. Kiukuttavassa kohtauksessa yksi polion kohtalokkaana kesänä sairastaneista lapsista juttelee aikuisena, 30 vuotta myöhemmin, Buckyn kanssa ja sanoo näin.

[--]Twentieth-century medicine made its phenomenal progress just a little too slowly for us. Today childhood summers are as sublimely worry-free as they should be. The significance of polio has disappeared completely. Nobody anymore is defenseless like we were. (p. 247/295)

Häh? Pakko vähän paasata: polio ei ole vielä hävinnyt. Maailmanlaajuinen polion hävittämiskampanja on kieltämättä tehnyt häkellyttävän hyvää jälkeä. Polio on 99% hävinnyt... mutta viimeinen prosentti on tiukassa. Villiä virusta esiintyy edelleen, eikä hommaa saisi jättää kesken; polio kun on niitä harvoja tauteja, jotka todella on nitistettävissä. Niin kauan kuin polio liikkuu, uhka on olemassa.

Raivostuttaa Nemesiksen yksisilmäisyys, joka minun silmissäni kertoo hyvinvoiville länsimaille tyypillisestä asenteesta. Jos meillä ei täällä juuri nyt ole ongelmaa, ongelmaa ei ole. Tänään poliota on endeemisenä eli "kotoperäisenä" edelleen neljässä maassa: Afganistanissa, Intiassa, Pakistanissa ja Nigeriassa. Se on mahdollista hävittää vuoteen 2013 mennessä, mutta ei se spontaanisti mihinkään katoa. Niin kauan kuin sitä on, se voi tulla takaisinkin. Edes nykyaikainen lääketiede ei pysty parantamaan poliota. Sitä voidaan vain ennaltaehkäistä... ja järjestää fysioterapiaa uhreille.

Nyt salajuoneni täytyy paljastaa. Etsiskelin sitä nimensä hukannutta päähenkilön-lapsi-sairastuu-polioon -kirjaa (josta minulla on muistikuva vetävänä viihderomaanina), koska toivoin voivani innostaa ihmisiä lukemaan poliosta, ja ehkä myös tekemäään asialle jotain.

Tätä Rothia en voi suositella kuin puolilämpimästi, sen verran vaimeasti se minuun kolahti. Mutta polion vastaista kamppailua suosittelen! Huomenna menen töiden jälkeen helistelemään keräystölkkiä paikalliseen kauppaan. Tänään helistelen keräystölkkiä täällä. Jos voit, osallistu.

Pahoittelut jos näin konkreettinen maailmanparantelu tuntuu kirjablogin väärinkäytöltä... en ota tavaksi :-)

Philip Roth (2010). Nemesis. Jonathan Cape London / Random House eBooks. ISBN 9781446401101.

P.S. Rothista vielä - täytyyhän neljän Booker-palkinnon miehen kirjoissa olla jotain. Kuka fanittaisi? Ja osaatko suositella jotain muuta?