Kaikki minun lukemani kirjat jäivät tässä kuussa auttamatta
Neitien A ja B suuren lukusaavutuksen varjoon. Kolme vuotta ovat nämä upeat nuoret
naiset lukeneet ja lukeneet ja lukeneet, kirjan toisensa perään. Ovat varmaan
kirjoittaneetkin romaanin tai parin edestä esseitä ja koevastauksia… Aherrus sai nyt ansaitun palkintonsa. Käytän
tilaisuutta hyväkseni ja leuhkin kerrankin estoitta: kyllä ovat fiksuja tyttöjä. On tyydyttävää todeta että seuraava sukupolvi on selvästi parannus edelliseen.
Koska oma varautumiseni ylioppilasjuhliin hoitui kevyellä
kolmen kohdan* ohjelmalla, ehdin vähän lukea toukokuussakin. En läheskään
tarpeeksi, grh! Mielessä siintäisi jo kovasti kesäloma ja lukumaraton tai kaksi.
Olen ajatellut kokeilla vähän erilaista juttua ja lukea kerralla paksunpuoleisen teoriakirjan. On nimittäin tuossa odottamassa runsasta
keskustelua herättänyt Capital in the Twenty-First Century. Pelkään että sen lukeminen
pienissä pätkissä pitkin kesää ei tekisi oikeutta Pikettylle, hyvässä tai pahassa. Keskittynyt
kertarykäisy saattaisi toimia paremmin. En tiedä onnistuuko 24 tunnissa. Vaan
haitanneeko tuo? Otan tavoitteeksi lukea kirjan ja lopetan kun kirja loppuu tai päänsärky yltyy kestämättömäksi. Tulkaa sitten kannustamaan kun asetun kalkkiviivoille!
Takaisin toukokuuhun, tässä saldo.
Luettu ja blogattu:
Luettu muttei blogattu:
Kaari Utrio (alkuperäinen 1988) Isabella. E-kirja, itse ostin. Utrioita on
kiva lukea. Piste. Isabella on tarina rikkaan ritarin ainoasta perillisestä,
joka sattuu vielä olemaan tyttö. Kun keskusvallan ote Itämaasta höltyy
kuningashuoneen sotiessa keskenään, on laittomuus vallalla ja varakkaan naisen
omaisuuden voi anastaa yksinkertaisesti nappaamalla naisen naimiseen. Ihanalla
Isabellalla riittäisi muutenkin ottajia. Isabella ei ole lemppareitani Utrion
tuotannossa, mutta mukavasti viihdyttävä on tämäkin tarina. Kännykässä pitäisi aina olla vähintään yksi kirja satunnaisten joutohetkien
varalta! Tästä löytyy juttua Sallalta.
Johanna Viitanen (2013). Hiekkaan kadonneet jäljet. Itse
ostin. Tämä PEKKin jäsenkirja tuli nyt vihdoin luettua. Jäljet vie suomalaisen Sepon seikkailemaan walesilaisen Rhysin kanssa Mongolian maisemissa ja vähän muuallakin. Jäljissä oli paljon hyviä elementtejä ja teksti soljui enimmäkseen kauniisti, mutta kerrontatekniikka yhdistettynä eksoottisiin tapahtumapaikkoihin
sai minut välillä sekoamaan askelissa. Aikakin rytmittyi erikoisella tavalla. Tuli
myös välillä tunne, että kirja ei oikein osannut päättää onko se tunnepuolen
trilleri vai perinteisempi jännäri. Minulle trilleri olisi toiminut paremmin ilman rakkausintressiä ja rakkausintressi oli sikäli kiinnostava, että siitä olisi saanut ihan hulppean romaanin vähemmälläkin kansainvälisellä juonittelulla. Henkilöistä Rhys tuntui jotenkin
todelliselta, mutta Seppo perheineen jäi vieraaksi. Ei siis ihan täysosuma minulle –
mutta erikoinen ja erilainen esikoinen kyllä. Irja Kirjavinkeissä arvosti tekijän otetta vanhaan kulttuuriin ja tekstin elävyyttä.
Kesken jäi:
Antti Nylén (2013). Tunnustuksia. Nylénin esseet ovat olleet
vaiheessa jo niin pitkään, että kirjasto halusi ne takaisin. Joku muu oli
tehnyt varauksen. Luovun tilaisuudestani lähes helpottuneena, sillä minulle kirja
oli loppujen lopuksi vikatikki; aihe ei vain maistu. Jori suosittikin tätä henkilöille, joita nykyaikainen uskontokeskustelu kiinnostaa. Kiinnostukseni on tainnut haipua.
***
Aurinkoista alkukesää kaikille! Vaikka juuri nyt on niin kauniin vihreää, että pilviselläkin säällä puistot ja polut hohtavat kesää. Ja se tuoksu sadekuuron jälkeen... mm.
* 1) varaa ravintola 2) varaa kampaaja 3) varaa junalippu
