Huima helmikuuni

Kaapin paikka

Helmikuu on ollut huima! Okei, lukurintamalla tuli ehkä kaikkien aikojen mahalasku, mutta muuten kuukausi on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kävi nimittäin niin, että heti kuun alussa löysin Sen Oikean ja menin ihan sekaisin. Rakkautta! Melkein ensi silmäyksellä olin jo valmis sitoutumaan ja luopumaan vapaudestani...

Asunnon. Sen oikean asunnon.

Minä ja pankkini ostimme yhdessä herkullisen kolmen huoneen remonttikohteen.  Pankki ei tosin ole osallistunut ruumiilliseen työhön; purkutyöt ovat jääneet minulle. Olen tarttunut tilaisuuteen terminaattorin tarmolla.

Kyllä kuulkaa saa naisihminenkin pahaa jälkeä aikaan sorkkaraudan ja akkuporakoneen kanssa.

Lukupäiväkirjassa ei ole ollut paljon päivittämistä, kun lukija on sivujen kääntelyn asemesta repinyt seiniltä kaakeleita, tapetteja ja kaappeja. Olen tässä kuussa ehtinyt lukea vain kaksi kirjaa ja kaksi sarjakuvaa. Surkeaa. Onneksi rempan "vain ammattilaisille" -vaihe on alkamassa. Iltakiireet ehkä helpottavat. On jo kovasti ikävä kirjoja, täytyy myöntää.

Petri Tammisen Rikosromaanista tuli blogattuakin.

Bloggaamatta jäivät:

Sofi Oksanen (2003): Stalinin lehmät. Luin tämän nyt toiseen kertaan lukupiirin innoittamana. En tosin ehtinyt sitä aikataulussa lukea, mutta aloitettuani teki kuitenkin mieleni jatkaa loppuun asti. Kyllä Oksanen osaa kirjoittaa. Teksti on vahvaa ja selkeällä tavalla kaunista, ei ylenpalttisen koristeellista... ja totta kai rakenne ja rytmitys ovat kohdillaan. Joidenkin mielestä ajasta toiseen hyppiminen on häiritsevää - Lehmissä liikutaan 40- ja 50-luvuilla, 70-  ja 80-luvuilla ja päähenkilön nykyajassa - mutta minua se ei vaivaa. Päinvastoin, tarinalinjat ryydittävät sopivasti toisiaan.

Stalinin lehmät kuljettaa mukanaan, vaikka teemat ovat raskaita ja vähän masentavia. Bulimian / anoreksian kuvaus on tässä minusta himpun romantisoivaa. Toisaalta se on myös tehokasta. Pidin siitä, että päähenkilön arjen konstit ja ongelmat olivat esillä, se toi kontrastia runolliseen "Herraani" ja itseinhon dramatiikkaan. Jokin osa minusta pitää tuota Annan traumaa identiteetistään, noh, liioiteltuna, mutta Suomi-Viro -akseli kannattelee kirjaa.  Linneaa Lehmät ei vakuuttanut, Kaarina Hoo tykkäsi.

Nyt arvon, että pitäisikö seuraavaksi lukea Oksasen uusin, kun Lehmät on tuoreessa muistissa... vai tyytyisinkö johonkin kepoisempaan tiiliskiveen.

Willingham & co (2013): Fables 18: Cubs in Toyland. Saattoi olla synkin Fables ikinä, tämä... raastava ja armoton tarina, joka kertoo kahden Bigbyn ja Snow'n lapsen kohtalon. Narratiivisuuden vaatimukset ovat julmat, eikä taruolento pääse helpolla. Vaikka Fables ilman muuta on viihteellistä sarjakuvaa, mitään akuankkaa se ei todellakaan ole. Salla on kirjoittanut tästä osuvasti.

M. A. Jeskanen (2011). Santala.  Tämä Perkeleen jatko-osa on tyylillisesti samoilla linjoilla kuin Perkelekin. Tällä kertaa tarinassa on minusta selkeä punainen lanka: se kertoo Santalan, tietäjän, elämästä ja urasta. Rinnalla kuvataan noitia jahtaavan Laurentiuksen kipuilua, vaikka hän jää Santalan rinnalla vähän haaluiseksi hahmoksi. Fablesistakin tuttu Baba Yaga esiintyy vierailevana tähtenä!  Jos piti Perkeleestä, pitää luultavasti tästäkin. Tykkäsin. Jossain vaiheessa tekstauksen epäselvyys vähän ärsytti, mutta tummanpuhuvat kuvat toimivat hyvin. Morrekin piti, vaikkei yhtä paljon kuin episodimaisesta Perkeleestä.

Kuukauden hakusana:

Eniten olen naureskellut erilaisille Ilmari Kiannon Punaiseen viivaan liittyville hakusanoille; ei voi olla hihittämättä kun tietää mihin niillä päädytään. Ehkä harhaisin haku on silti tässä kuussa

jäniksen symboli kiinalaisilla kirjaimilla

Eipä ole tullut vastaan... tietääkseni.

Mahtavaa maaliskuuta kaikille!

500.s Fablesin merkeissä

"Mine! All mine! My precious..."

Tämä on muuten Booksyn 500. postaus. Tämä bloggausjuttu vähän karkasi käsistä...  blogin piti olla yhden (1) vuoden projekti. Nyt kipitetään jo hyvää vauhtia kolmatta vuotta eikä tielle näy loppua.

Mutta ei se mitään. Kiva on kivaa!

Hesarin stripit käytännössä olivat koko sarjakuvaharrastukseni monen monta vuotta, mutta kirjablogien myötä olen viime vuosina oppinut löytämään sarjakuvista enemmänkin. Erityiskiitos Sallalle, joka on johdattanut The Unwrittenin ja Fablesin maailmaan, Graig Thompsonista puhumattakaan!

Niin, Fables. Huomasin aika pian, että tämän sarjan kanssa todella harmittaa, jos ei ole vanhoja osia käsillä kun uudempia lukee. Siirryin siis pian kaukolainausstrategiasta hyllyynhaalimistaktiikkaan. Kuvan komea setti asustaa erityisesti sarjakuvia varten hankitulla korkealla hyllyllä.

Unohtakaa ne herttaiset Disney-kääpiöt.

Sarja oli minulta jonkin aikaa tauolla, mutta joulukuussa poimin taas irtolangat käsiini, ja aloitin reippaasti uudestaan melkein alusta. Ihan suorilta ei koko sarja tullut nytkään luettua, sillä menin huolimattomasti tilaamaan yhden puuttuvan osan Amazonilta*. Myöskään uusin eli 18. osa ei ole vielä ehtinyt hikisinä odottaviin hyppysiini...

Laitan tuonne loppuun lyhyesti jotain muistiin osista 8 - 17, sillä niitä en ole blogissa kuvannut. Krhm, lyhyesti. Pientä spoilausvaaraa on silti ilmassa, lue omalla vastuullasi!

Sitä ennen kuitenkin tunnelmia ja sarjan herättämiä haja-ajatuksia.

Kun mietin nyt kerrankin sarjaa kokonaisuutena, huomaan että se on melko vaativaa kamaa. Intertekstuaalisuutta on ilmassa niin sakealti, että melkein ei eteensä näe. Sitä uppoutuu helposti pongailemaan viitteitä sinne ja tänne... välillä suorastaan unohtaa seurata missä itse tarina liikkuu. Ehkä tekijätkin ajoittain lumoutuvat rikkaan aineistonsa mahdollisuuksista ja suuren linjan kuljettaminen jää? Jotkin albumeista ovat sekavan oloisia, hajanaisia. Toisaalta pitää muistaa, että Fables ilmestyy sarjakuvalehtinä, joten albumeiksi koottaessa ei aina synny parasta mahdollista balanssia.

Oikeastaan sillä ei ole väliä, sillä huonoimmillaankin Fables on hemmetin hyvää viihdettä.

Kun nyt mietin syntyjä syviä, tulin siihen tulokseen, että Fables ei tyydy vain ryöstöviljelemään vanhoja arkkityyppejä vaan myös uusintaa ja uudelleentulkitsee niitä. Kolikolla on aina se toinenkin puoli, ja Fablesin tapauksessa joskus kolmas tai neljäskin. Kaunotar ei ole pelkkä kaunotar... eikä Joulupukkikaan pelkkä joulupukki. Koko ja voima eivät korreloi, eivätkä hyvyys ja kauneuskaan. Eikä mikään ominaisuus ole pysyvä, sillä luomme itse maailmamme, teemme asioista totta mielikuvituksen voimalla. Heh, sehän se rahoituskriisiäkin pyörittää ja osakekursseja heittelee - raaka usko.

Kai se on niin, että kun tarinoita pyörittelee, mutkien kautta päädytään aina samoihin suuriin (oikean ja väärän, järjen ja tunteen, uskon ja tiedon) kriiseihin, mutta Fablesin tavassa käsitellä näitä jännitteitä on jotain herkullista. Keskeisten hahmojen persoonallisuudet ovat tyydyttävän syviä ja detaljit suorastaan pirullisen osuvia ja odottamattomia. Fablesin jälkeen ei esimerkiksi hammaskeijun legenda ole enää ihan entisensä.

Kaunis ja ilkeä käy, ruma ja ilkeä ei. Auts.

Jotkut oivalluksista ovat suorastaan tappavan tehokkaita. Fablesin taruhahmot lausuvat sellaisia totuuksia, joita me tavalliset tallaajat emme ääneen sano.

Viihdyttävää kyllä, helppoa ei.

Myös piirrostyyli on, ainakin minulle, jossain määrin vaativaa seurattavaa. Jos Aku Ankka on hissimusiikkia, tämä on... modernia jazziako? Jokainen albumi hyppii tyylistä toiseen. Rytmi, perspektiivi ja väritys vaihtelevat, intensiteetti pysyy yllä melkein koko ajan, kerroksia löytyy. Silti yksittäiset kuvat ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia; niiden vyöry vain on melkoinen kokemus kun lukee useamman albumin peräkanaa.

Pidän kuitenkin Fablesin visuaalista rikkautta arvossa. Se tekee näistä albumeista kestäviä. Tuntuu, että jokaisella lukukerralla löytää jotain uutta. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi huomata ensimmäisellä kierroksella.

Suosittelen sarjakuvien ystäville!

Kannattaa tosin ehdottomasti aloittaa alusta, siinä määrin mutkikas kokonaisuus on kyseessä.

Bonuspisteitä vielä Willinghamille tämän syvällisen totuuden oivaltamisesta: 

Lukeminen antaa supervoimia...

Bill Willingham ym. (2006 - 2012). Fables, osat 8 - 17:

Fables 8: Wolves pitää sisällään Mogwlin etsintäretken, Bigbyn kommadoiskun, Cinderellan seikkailun korvakäytävässä sekä yhden sarjakuvamaailman kauneimmista suutelukohtauksista.

Fables 9: Sons of Empire on yksi sarjan sekavimmista albumeista, sillä tarinalinjat ovat osin kuvitteellisia ("jos tekisimme noin, kävisi näin"), osin limittäisiä ja osin täysin irrallisia... Tästä osasta löytyvät mm. kolme sokeaa hiirtä, Joulupukin intro, lentävä matto sekä Bigbyn veljet. Hannun ja Kertun Hannu eli Hansel ilmaantuu Fabletowniin suurlähettiläänä.

Fables 10: The Good Prince kertoo miten Fabletownin asukkaista sielultaan puhtain perustaa Havenin kuningaskunnan, turvasataman.

Fables 11: War and Pieces on tarina imperiumin ja Fabletownin sodasta. Kaunotar osoittautuu todelliseksi superagentiksi, jonka ainoa ase ei todellakaan ole rakkaus... ja Fabletwonin johtajisto juonii kasaan taistelusuunnitelman, jossa moni maaginen rajoite kääntyy salaiseksi aseeksi.

Fables 12: The Dark Ages kuvaa miten pimeä taas kerran nousee, pimeämpänä kuin koskaan. Pitkään vangittuna virunut arkkipaha herää, Fabletown menettää yhden rakkaimmista sankareistaan, tarmokas Rose Red vajoaa masennukseen ja ladossa syntyy uusi uskonto.

Fables 13: The Great Fables Crossover lainaa The Unwrittenin teemoja ja kuvaa mitä pahantahtoinen kirjoittaja voi tehdä fiktiivisille hahmoille. Crossover tuntuu jotenkin Fablesin laajoista teemoista irralliselta... mutta ei se mitään, Bigbyn vaiheet tässä albumissa ovat niin mainiot, että irrallisuuden antaa helposti anteeksi.

Fables 14: Witches seuraa kadonneeseen toimistoon juuttuneen lentävän apinan taistelua voittamattomia vihollisia vastaan, päästää Frau Totenkinderin keskinäyttämölle ja esittelee Havenin ensimmäisen sisäpoliittisen kriisin... josta voi syyttää pallopeliä.

Fables 15: Rose Red palaa Snow'n ja Rosen lapsuuteen, päästää Fabletownin sisäpoliittiset (noita)kärhämät täysin valloilleen ja huipentuu Frau Totenkinderin kaksintaisteluun. Ihanat sokeat hiiret vierailevat epilogissa.

Fables 16: Super team seuraa Fabletownin asukkaiden valmistautumista (taas kerran) kaikkien aikojen taisteluun. Nyt sovelletaan Pinokkion laatimaa strategiaa, joka edellyttää pukeutumista sähäköihin trikoisiin ja hulmuaviin viittoihin. Bigbyn isä Pohjatuuli sotkeutuu kuitenkin peliin ennen kuin arkkipahis, tuo kaikkien komeroiden uumenissa piileksivä pelon mörkö, ehtii iskeä turvasataman kimppuun.

Fables 17: Inherit the Wind on vaihteeksi sellainen albumi, jonka kanssa olin vähän hämmennyksissä, niin reippaasti tyylit ja tarinalinjat vaihtuvat. Bigbyn ja Snown pentueen kohtaloa pohditaan joka ilmansuunnasta, Rose Red kutsutaan erikoiselle uralle ja Bufkin, tuo lentävistä apinoista lukenein, organisoi vastarintaliikettä imperiumin raunioilla.


*Huono idea, koska Amazon toimittaa nykyään a) tuskastuttavan hitaasti ja b) lähettämällä pienetkin paketit, noh, paketteina. Vaikka ne mahtuisivat kirjeluukusta mainiosti. Paketit on noudettava postista. Kävellen. Jonottaen. Talvivaatteissa hikoillen. Siirryn The Book Depositoryyn lopullisesti. Hyvästi Amazon!

Fables 4 - 7

Fables sen kuin paranee. Näihin sarjakuviin on helppo uppoutua, sillä ne ovat tulvillaan yksityiskohtia. Ainoa todellinen harmi on, että puoliakaan ei varmaan tajua, kun referentit puuttuvat. Joskus älyää googlata ja silloin selviää kaikenlaista (Nyt tiedän miksi Fables viitosessa pariisilaisella jalkakäytävälle hajoaa juuri kurpitsa! Ja näin jälkeenpäin selvisi sekin, kuka Weyland on ja miksi hänet vangittiin luolaan tekemään aseita.) mutta osa viittauksista menee väkisinkin ohi.

Fablesit koukuttavat monella tasolla yhtä aikaa. Henkilögalleria on lavea ja täynnä kiinnostavia tyyppejä, sisällöissä on sekä kevyemmän tason pintahuumoria että vakavampaa draamaa, ja tietysti tuo huikea intertekstuaalisuus on melkoinen koukku sekin. Sarjan Suuri Konflikti on niin suuri, että sille on vaikea kuvitella todellista Loppua... mutta toivon, että sellainen jossain vaiheessa tulee. Sitä odotellessa on kiinnostavaa nähdä mihin Willingham tarinaa kuljettaa.

Täysin spoilaamatta en näistä albumeista osaa kirjoittaa, joten sarjaa vasta harkitsevat, luette tästä eteenpäin omalla vastuullanne -

Fables 4, March of the Wooden Soldiers, on oikea ilotulitus. Osassa avataan enemmän Boy Bluen tarinaa ja sen myötä myös taruhahmojen pakoa legendaarisilta Kotikonnuilta. Punahilkasta paljastuu kätkettyjä puolia - mutta hänen ja Ison Pahan Suden kohtaamista ei päästä todistamaan. Hannun ja Kertun tarinasta tuttu noita tulee tutummaksi. Mutta ennen kaikkea, Fabletown joutuu oikeisiin sotatoimiin, sillä Vihollinen on lähettänyt pienen armeijan puusotilaita tänne tavismaailmaan vaatimaan taruhahmoilta heidän maagisia esineitään. Fabletownin pormestarinvaali joutuu odottamaan, sillä ensin on sodittava lähes haavoittumattomia puuvihulaisia vastaan.

Fables 5, The Mean Seasons, saattaa päätökseen monta aiemmin avattua tarinalinjaa (ja vihjailee vaivihkaisesti monesta uudesta). Pormestarin vaali ratkeaa ja Fabletownin salaisiin verkostoihin perehdytään. Ichapod Cranen tarina ja Bigbyn puuhat toisessa maailmansodassa olivat minusta kiinnostavia sivujuonia. Natsifrankenstein sopi hyvin yhteen juuri nähdyn kuunatsiseikkailun kanssa... Heh, jos Fabletown todella olisi olemassa, siellä asuisi melkoinen joukko Pahoja Natseja ja Hulluja Tiedemiehiä, niin vahvoja arkkityyppejä näistä on tullut.

Ai niin, ja viitosessa Lumikki saa lapsensa! Suloisia otuksia. Enimmäkseen.

Fables 6, Homelands, oli minusta epätasaisin näistä neljästä; Jackin seikkailut Hollywoodissa tuntuivat sekä piirtojäljeltään tylsiltä että päätarinasta vähän irrallisilta. Mutta Boy Bluen seikkailut Kotikonnuilla olivat hienoja... vähän yllätyin huomatessani, että olin ollut nelososan kohdalla oikeassa arvailuissani mitä tulee Viholliseen. Vihollisen ja hänen keisarikuntansa tarina oli hieno yhtä kaikki, jumalainen Jääkuningatar on juuri niin kamala kuin kuuluukin. Boy Bluen vaellus tarujen maassa  ja lohikäärmeen taistelu oli sekin erityisesti mieleen...

Kuutososa maistuu eräänlaiselta välitilinpäätökseltä; sen jäljiltä asemat ja tilanteet ovat enimmäkseen selvät. Vaikka Homelands sisältää joitain uusia avauksia, se silti enemmän puhdistaa ilmaa ja selkiyttää kokonaisuutta.

Fables 7, Arabian Nights (and Days), tuo kuvaan taruhahmojen kansainvälisen politiikan. On tullut aika neuvotella yhteistyöstä tuhannen ja yhden yön taruston kanssa, sillä heitäkin Vihollinen uhkaa. Mutta kulttuurien välinen viestintä on tunnetusta vaikea laji, eikä asiaa auta, että Sinbadin lähetystö tuo tullessaan varsinaisen joukkotaruaseen, nimittäin pullotetun hengen.

Lisäksi seiskaosassakin on karun piirrosjäljen osuus, tällä kertaa viimeisenä. Se kertookin Vihollisen armeijasta - sisältä päin. Puusoturit ovat hänen imperiuminsa kovaa ydintä, mutta kätkeytyykö lakkapinnan alle heikkouksiakin?

Siinä missä kuutososassa oli lankojen solmimisen sivumakua, seiska tuntuu avaavan uusia kuvioita. Eipä silti, kyllähän kaikissa osissa jätettiin arvoituksia varastoon, mutta kuutonen reväyttää monen pienen avauksen lisäksi kaksi kokonaan uutta suuntaan... joiden kanssa joutuu nyt sitten vain odottelemaan kunnes on saanut seuraavat osat käsiinsä.

Fablesien tyyli näyttää olevan sillä tavalla vaihtelevaa, että moneen albumiin kuuluu myös yksioikoisempia jaksoja, joissa visuaalisen puoli on pelkistettyä, lähes köyhää. Toisaalta suurin osa kuvastosta on upean rikasta, ja väliin sirotellut (kansi?)kuvat hiukeita. Epäilemättä kontrasti on tarkoituksellinen. Nyt huomaankin esimerkiksi Anni Isotaloja lukiessani, että kuvien suhteellinen monotonisuus tuntuu pikkuisen tylsältä iloittelevien Fablesin ja hersyvien Unwritten-sarjakuvien jälkeen.

Oikeasti alkaa tehdä mieli hankkia näitä(kin) omaksi. Nyt osia 4-7 lukiessani jurppi, etten voinut palata lehteilemään edellisiä osia - epäilemättä seuraavalla kierroksella harmittelen, että nämä on joutunut palauttamaan. Ja seuraava kierros tulee pian! Haluan tietää miten pikku zephyrille käy, missä Bigby menee,  eikö Kevin Thornista enää kuulla, mitä karmiva Frau Totenkinder seuraavaksi tekee ? ...ja niin edelleen.

Willingham, Buckingham, Hamilton, Leialoha & Russell (2004). Fables 4: March of the Wooden Soldiers. Vertigo. ISBN 978-1-4012-0222-4.
Willingham, Buckingham, Leialoha, Akins, Palmiotti (2005). Fables 5: The Mean Seasons. Vertigo. ISBN 978-1-4012-0486-0.
Willingham, Buckingham, Hahn, Leialoha (2005). Fables 6: Homelands. Vertigo. ISBN 978-1-40120-500-3.
Willingham, Buckingham, Leialoha, Fern, Palmiotti, Pepoy (2006). Fables 7: Arabian Nights (and Days). Vertigo. ISBN 978-1-4012-1000-7.

Arvioita:
Nelosesta - Salla
Nelosesta ja viitosesta - Hreathemus
Osista 3 - 6 - Linnea
Kuutosesta - Salla
Seiskasta -  Hreathemus
Seiskasta ja kasista - Salla
Osista 7-10  - Linnea

Fables ja The Far Side Gallery

Vastustin pitkään mutta sorruin lopulta. Salla on esitellyt Fables-sarjaa jo moneen otteeseen. Aina vain kiinnostavammalta se on alkanut näyttää. Nyt olen lukenut ensimmäiset kolme osaa pariin kertaan.

Aivan The Unwrittenin kaltaista kymmenen merkitystason iloittelua Fables ei ainakaan toistaiseksi ole... mutta pidin toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä ja kolmannesta enemmän kuin toisesta. Pahat koukuttumisoireet siis! Sitä paitsi The Unwritten on asettanut riman kohtuuttoman korkealle; ellen olisi lukenut sitä ensin, hihkuisin parastaikaa riemusta Fablesin tähden.

Itse asiassa olen aika innoissani nytkin. Fableskin leikkii intertekstuaalisuudella ja tekee sen hyvin. Sarjan perusasetelmassa on paljon samaa kuin The Unwrittenissä. Fablesissa fiktiiviset hahmot vain ovat suoraviivaisemmin olemassa. Sarjan alkaessa he ovat jo aikaa sitten muuttaneet omasta maailmastaan tänne meikäläiseen todellisuuteen Vihollista pakoon. Ihmishahmoiset ja ihmishahmoon kykenevät taruhenkilöt asustavat mm. New Yorkissa - erottuvammat tyypit kuten Saapasjalkakissa, lilliputit ja tarinan kolme porsasta joutuvat pysyttelemään syrjäisellä maatilalla.

Taruhahmojen hallinnossa häärii lievästi neuroottinen Lumikki. Seriffin virkaa toimittaa ihmisen muodon ottanut Iso Paha Susi, tuttavallisemmin Bigby Wolf.  Ensimmäinen albumi Legends in Exile onkin eräänlainen salapoliisitarina. Willingham ja kumppanit ovat ilmeisesti yhdistelleet Lumikin tarinaan Grimmin Lumivalko ja Ruusunpuna -satua, sillä Fablesien Lumikilla on kapinallinen sisar Rose Red, jonka murhaa susi joutuu selvittämään. Arvoituksen ratkaisu noudattelee kaikkia klassisen salapoliisiromaanin perinteitä: on hämäyksiä ja loppupaljastus ja romanttinen sivujuonne.

Kakkosalbumi Animal Farm onkin jo puhdasta rockia. Aiheena on, kuten arvata saattaa, kapina taruhahmojen maatilalla. Omituiset otukset ovat kyllästyneet syrjäytyneeseen asemaansa. Kapinajohtajana heiluu vinkeä Kultakutri, joka tähtää proletariaatin diktatuuriin ja kaikkien otusrotujen tasa-arvoon kunnon stalinistiseen malliin. Varsinaisten satujen lisäksi pongasin viittauksia alkuperäisen Orwellin Animal Farmin lisäksi ainakin Kärpästen herraan ja Aarresaareen ja Dickensin The Tale of Two Cities'iin... Todella harmittaa, että en tunnista kaikkia satuhahmoja tässä!

Kolmas osa, Storybook Love, on yhtä paksu kuin kaksi edellistä yhdessä, ja kuljettaa useampi tarinalinjoja yhdessä. Rakkausteemaa pureskellaan monelta kantilta. Legendsin ja Animal Farmin auki jättämiä langanpäitä solmitaan ja uusia taistelulinjoja vedetään tulevaa ajatellen. Samalla tekijät latovat pöytään vinon pinon meemejä rakkaudesta, kuolemasta ja sankaruudesta. Useimmat kliseet käännetään samantien ylösalaisin. Tässä osassa myös tulee vahva tunne, että sarja on kokonaisuudessaan menossa johonkin suuntaan eikä koostu pelkästä läiskimisestä.

Mukaansatempaavaa kamaa. Rakastan viihdettä, jota tehdään pilke silmäkulmassa. Fablesilla ei ainakaan näiden kolmen osan perusteella ole vaaraa puutua paatokseksi. Hih, esimerkiksi sammakko-joka-muuttuu-prinssiksi-suukosta on kyllä ihmishahmossa mutta ei voi vastustaa herkullisia kärpäsiä. Ja Prinssi Hurmaava on juuri sellainen tyyppi, jota nykyään kutsuisimme "prinssi hurmaavaksi"... Tällaisia yksityiskohtia on tusinoittain. Sääli että kirjallinen lempieläimeni tuskin ilmaantuu Fablesiin myöhemminkään. Surullinen Siili taitaa olla vain suomalaisten lasten sielunperintöä.

Ja miten Gary Larsonin rakas Far Side liittyy tähän? Heh. (Kuvitelkaa nolo virne.)

Aloitin juttuni kertomalla, että Fables on kutkuttanut jo pitkään. Mutta vastustin kiusausta, koska sarjoja pitää harkita huolella. Nähkääs, jos löytää uuden sarjan ja tykkää siitä, joutuu hankkimaan käsiinsä kaikki osat ja siinä palaa aikaa ja rahaa. Ja jos taas kokeilee uutta sarjaa eikä tykkääkään, on pettynyt.

Ei voi voittaa!

Tuosta tuli mieleeni muuan Gary Larson kuva ja piti etsiä se. Kas tässä:

Mutta en pysty vain vähän selailemaan Gary Larsonin kokoelmia. Kun sellaisen avaa, vierähtää väkisinkin tunti tai kaksi. Larsonin kuvat ovat kuin perunalastuja... ei voi ottaa vain yhtä. Joten päädyin istumaan alas The Far Side Gallery 4:n kanssa ja kävin koko hoidon taas kerran läpi. Nelonen sisältää kuvia albumeista Wildlife Preserves, Wiener Dog Art ja Unnatural Selections. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka eivät ole vielä tutustuneet tähän vinon huumorin suurmestariin!

Sarjoihin palatakseni, tuo raha-ja-vaiva -urputus ei ollut niin asiaankuulumatonta kuin äkkiseltään ajattelisi. Luettuani nyt kolme osaa Fablesia totean, että loputkin on luettava. Ilmestyneitä osia on kai 16 kappaletta? Kaukolainamaksu 4 euroa kappale tekee yhteensä 64 euroa. Auts. Yli kuusikymppiä on jo kohtuullinen investointi, ottaen huomioon, että ihanuudet vain käväisevät täällä ja palautuvat sitten kotikirjastoihinsa. 

Nooh.... teatterikäynti kahveineen maksaa helposti kuutisenkymppiä sekin. Ja minullahan oli muutenkin meneillään sarjakuvien lainausprojekti. Menköön. Pannaan leipään puolet petäjäistä.

Tai sitten voisin yrittää etsiä näitä nettikaupoista käytettynä.

Tai kokeilla elektronista versiota? Pari dollaria kappale mutta se on kai vain irtonumeron hinta ja jokaisessa albumissa on monta irtonumeroa. Hm.

Kuten huomaatte, olen sittenkin tyyppiä kolme (vasen alakulma).

Bill Willingham, Lan Medina, Steve Leialoha & Graig Hamilton (2002). Fables 1: Legends in Exile. Vertigo. ISBN 9781563899423.

Bill Wilingham, Mark Buckingham & Steve Leialoha (2003). Fables 2: Animal Farm. Vertigo. ISBN 9781840237290.

Bill Wilingham, Mark Buckingham & Steve Leialoha (2003). Fables 3: Storybook Love. Vertigo. ISBN 9781401202569.

Gary Larson (1993). The Far Side Gallery 4. Warner Books. ISBN 9780751508130.

Arvioita:
Fables ykkösestä Salla, Hreathemus ja Sanasulka; Fables kakkosesta Salla ja Hreathemus, molemmista Linnea; Fables kolmosesta Salla ja Hreathemus