maanantai 17. tammikuuta 2011

Integraation johtaminen - kulttuuriset voimat yrityskaupassa

Täytyy myöntää, tämän kirjan lukeminen on ensimmäisen kolmanneksen jälkeen sujunut kuin se kuuluisa tervanjuonti. Pokka ei pidä enää uusia tätä neljättä kertaa. Pakotin siis itseni istumaan alas ja lukemaan loppuun ainakin silmäilemällä. Monet taulukot ja kuviot tosin tekivät hutaisten lukaisemisen helpoksi.

Vikaa ei ole aiheessa eikä asiassakaan, vika on siinä että on liikaa houkuttelevampia kirjoja käsillä. Yrityskauppojen jälkeiseen integraatioon ei kovin paljon suomenkielistä kirjallisuutta löydy, ja Teerikangas tekee hyvää ja perusteellista työtä. Paha vain, että olen lukenut viimeisen puoli vuotta enimmäkseen hyvää kaunokirjallisuutta tai äärimmäisen tiiviitä artikkeleita. Integraation johtaminen puolestaan on väitöskirjan pohjalta kirjoitettu käsikirja, suorastaan tuskallisen perinpohjainen sellainen. Tai siltä se ainakin näyttää pilalle hemmotelluissa silmissäni.

Kävi mielessä, että kirja tavoittaisi yleisönsä paremmin, jos sen tiivistäisi noin puoleen nykyisestä laajuudesta. Samalla on myönnettävä, että Teerikangas onnistuu tekemään asiansa jokseenkin selväksi myös ilman kirjallisuusviittauksia - monelle tutkijalle lähes ylivoimainen uroteko. Asiaa on vain turhan paljon.
Ongelmana nykyajan yritysostoissa on, että organisaatioiden näkyvät, mitattavissa olevat tekijät osataan jotakuinkin ottaa huomioon. Näin ollen strateginen, taloudellinen, teknis-operatiivis-rakenteellinen evaluointi tehdään. Sen sijaan hankalammin nähtävissä ja mitattavissa olevat inhimilliset tekijät jätetään lähes tyystin huomiotta. Näihin kuuluvat niin kulttuuriset, inhimilliset, tunteelliset kuin osaamiseen liittyvät tekijät. Oston kannalta tämä lähes huomiotta jättäminen on merkittävää siksi, että oston onnistumiseen vaikuttaa koko organisaatiokokonaisuuksien kirjo - niin näkyvät kuin näkymättömätkin tekijät. Pitkällä tähtäimellä näkymättömien tekijöiden huomiotta jättämisellä on niin taloudelliseen tuloksellisuuteen kuin inhimilliseen onnistumiseenkin liittyviä seurauksia. (s. 64-65)
Teerikankaan viesti on erinomaisen tärkeä. Monet yritysostot menevät pieleen - kukaan ei tiedä tarkkaan kuinka monet - ja yksi keskeinen selitys on varmasti Teerikankaan esiinnostamissa hiljaissa voimissa. Yritysjohdossa tavataan ajatella loogis-rationaalisen kaavan mukaan. Silloin emotionaaliset ja kulttuuriset asiat jäävät yritysten integraatiossa helposti liian vähälle huomiolle, usein hämmästyttävän vakavin seurauksin. Viime vuosikymmeninä on tosin enenevässä määrin puhuttu johtamisen ja liiketoiminnan inhimillisistä puolista. Tunteiden merkitys tuloksenteossa tunnustetaan yleisemmin, mutta tuntuu ettei oivalluksia saada ihan helpolla käytäntöön.

Integraation johtamista voisi suositella sellaisille, jotka ovat joutumassa tai pääsemässä yritysostotilanteisiin. Teerikankaan jäljiltä on paremmat valmiudet selviytyä hyvin niin integroijan kuin integroitavankin roolista. Tai ainakin tietäisi mikä meni pieleen.

Satu Teerikangas (2008). Integraation johtaminen - kulttuuriset voimat yrityskaupassa. Helsinki: WSOYPro.

Hmm... löytyi blogikirjoitus, jossa kehuttiin toista kotimaista kirjaa aiheesta paremmaksi, pitääpä tutkia.

1 kommentti:

  1. Tuo on muuten yleisestikin totta, että ns. ammattikirjallisuudessa kannattaisi kirjoittajan yrittää tiivistää, tiivistää JA tiivistää, tietenkään antamatta sisällön karsia. Totta, vaikea tehtävä varmasti, mutta näissä kirjoissa joita joutuu lukemaan (eikä lue ns. ilokseen) lyhyys olisi todellakin valttia.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.