Kuva: WSOY |
Nyt kun Blogistanian Finlandian lähestyessä yritän suosia kotimaisia uutuuksia, Tähtivaeltajan viimeisimmän numeron arvio ratkaisi lukuarpomiseni Terveisten eduksi. Tämähän sopikin pakkassäähän kuin punainen nenä päähän! Terveiset Kutturasta kertoo näet pohjoisen väen kapinasta etelän sortovaltaa vastaan. Ja se kyllä tiedetään kenen puolella pakkanen on.
Nyt tulevat lumikenttien sissit sushirajalle, eivätkä he tule lattea latkimaan vaan lakaisemaan pois asfaltoidun maailman ikeen. Alajärvellä tehdään terävä terrori-isku suoraan herkkään sähköhermoon; Kouvolan ABC:lla käydään uuden ajan tali-ihantalat; Mikkeli miinoitetaan pelsepuupin palatsikoirilla. Kiivaita ovat myös mediasodan iskut. Yhtäällä kellistyy kesy toimittaja porontaljoille, toisaalla kerää urpojääkärin realityblogi megaklikkejä.
Heikkisen satiiri osuu ilkeästi maaseudun mutta myös kaupunkien asukkeihin. Minusta hersyvää sanailua ja hulppean epätodennäköistä sotailua seuraa ilokseen. Stereotyypit ovat niin äärimmäisiä, että ne onnistuvat hauskuuttamaan.
Mikä parasta, pilkassa on totta toinen puoli. Vaikkei Suomessa aivan Heikkisen kuvaamaa etelän ja pohjoisen konfliktia saisikaan kasaan, on maaseudun ja suurempien kaupunkien välillä melkoinen elämäntapakuilu, ja sen myötä eittämätön railo keskinäisessä ymmärryksessä. Ei ole joukkoliikenteen ja laajakaistakuitujen risteyssolmussa kököttövän helsinkiläisen ihan helppoa ymmärtää syrjemmässä asuvien elämää... mutta sama pätee toiseenkin suuntaan. Ei käsitä traktorilla korttelirallia huoltoasemalta kaupungintalolle ja taas takaisin huristava nuori Kampissa hengaavien ikätoveriensa ajatusmaailmaa.
Erilaisten oletusarvojen yhteentörmäilyä nähdäkseen ei toki tarvitse heittäytyä satiiriseen utopiaan saamelaisista itsemurhakelkkailijoista, riittää jos seuraa edes toinen silmä raollaan kotimaan politiikkaa. Tai vaikkapa maakuntapolitiikkaa sopivaksi katsomassaan maakunnassa.
Tästä citykanien ja pottujen kontrastista Heikkinen on kehrännyt messevän ja ilkikurisen tarinan, jonka kanssa viihdyin mainiosti. Ettei ihan ylistyslauluksi mene, täytyy varmaan myöntää, että aika ajoin teksti jaarittelee ja jumittaa. On kuin kirjailija olisi liiaksi innostunut joidenkin hahmojensa sielujen luotaamiseen, suhteutettuna sielujen syvyyteen. Etenkin Tuntemattoman sotilaan Koskelan kotijumalaksi kohottanut alikersantti Jesse Purola vihloo tunteenpurkauksineen lukijan hampaita.
Jesse imi sormea ja nielaisi. Rasvaton jukurtti matkusti alas.
Se tipahti tyhjyyteen, lävisti mustan aukon, muuttui negatiiviseksi hiukkaseksi ja monistui miljardiksi. Negatiivinen haki positiivista, ilman tulosta. Kosminen tasapaino järkkyi. Ydin romahti, järjestelmä liukui supernovaan.
Räjähdys tuli suusta.
Jesse huusi. Ääni väreili seinistä kalvoihin, korvat soivat. [--] (s. 224)No, mitä pienistä. Yleisesti ottaen Heikkisen kerronta on jouhevaa ja vitsailu jaksaa hymyilyttää. Jos henkilöhahmot nyt sitten ovat vähän ylenpalttisia, sallittakoon se selvästi Arto Paasilinnaa kanavoivalle kirjailijalle. Huomattavasti helpommin tämä minuun upposi kuin Suhosen Hitlerin kylkiluu, joka sekin on satiiriksi luokiteltava.
Terveiset Kutturasta on näppärä veijariromaani ja kujeellinen kuvaus stereotypioista. Hauskasti järjetön tarina, jolla on kumminkin timantinkova ydin, kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Tykkään tällaista kaukaa haetuista jutuista, jotka eivät toisella vilkaisulla olekaan ihan niin absurdeja kuin luulisi.
Mikko-Pekka Heikkinen (2012). Terveiset Kutturasta. Johnny Kniga. 978-951-0-38429-9.
Arvioita:
Matti Mäkelä Hesarissa
Hannu Niklander Savon Sanomissa
Ville Ropponen Kiiltomadossa
Raija Taikakirjaimissa
Hih, kiva että tykkäsit. Minua vähän naurattavat ne sukkahousukaverit vieläkin... Kutturan loppu tuli kyllä aika äkisti mutta kokonaisuutena tämä oli minusta suorastaan hihityttävä! :D
VastaaPoistaNorkku, juu, tämä oli positiivinen kokemus... ei ehkä ihan täyskymppi, mutta aika hyvin osui ja upposi! :-)
PoistaKiva kuulla, että tykkäsit! Innostuin, kun kuulin tästä, ja olin ostaa isänpäivälahjaksikin jo, mutta sitten takakanne räppärijutut saivat kuitenkin pyörtämään päätöksen. Ehkei olisi pitänyt lannistua... Tuo Paasilinna-vaikutteisuus on myös täällä kullanarvoista tietoa, sillä siippanen ei juuri muulle tyylille lämpeä. e.e
VastaaPoistaMaukka, kyllä tämä voisi Paasilinna-fanille iske hyvin. Räppärihomma meni kieltämättä minultakin ohi, mutta se nyt oli vain yksi juonne; en viitsinyt sitä edes kommentoida, koska viittasi minulle niin vieraaseen kulttuuriin... :D
PoistaNyt kyllä sinun arviosi perusteella upposi. Pitää jossain vaiheessa ensi vuotta koettaa hankkia luettavaksi.
VastaaPoistaKiva kuulla, Katja! Tosin... pakko varmaan varoittaa, että kaikki eivät tästä ole pitäneet, esim. Raijan mielestä tämä oli ikävällä tavalla stereotyyppinen. Minusta mutkat oiottiin sillä saralla niin suoriksi, ettei se vaivannut, mutta sekin mahdollisuus on, että tästä saa allergisen reaktion. :-)
PoistaMinä olen tätä jo tovin katsellut "sillä silmällä", että taidan haluta lukea :)
VastaaPoistaSusa, hauskaa, odotan sitten mielipidettäsi jos saat käsiisi! :-)
PoistaInnostuin tästä kun näin kirjailijan haastattelun Punaisessa langassa pari viikkoa sitten. Arviosi lisäsi kiinnostustani entisestään. Hassu juttu, Hitlerin kylkiluiuta lukiessani minullekin tuli tämä kirja mieleen ja mietin, mahtaako Kuttura olla kiinnostavampi vai ei. Lisätäänpä siis listalle tämäkin!
VastaaPoistaAmma, oli ehdottomasti enemmän minun makuuni kuin Kylkiluu, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin. Toivottavasti tykkäät sinäkin!
PoistaHitsit, kai tää täytyy jossain vaiheessa lukea, kun tuntuu että kaikki tätä kehuu!
VastaaPoistaSalla, sorry, voi olla että sun on pakko ainakin harkita! :D
Poista