perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kurt Vonnegut: Sähköpiano

"Mine, all mine!"
Valmistauduin vaihteeksi Finnconiin lukemalla oikein vanhaa scifiä! Sähköpiano on Vonnegutin esikoisromaani vuodelta 1952. Luin penskana läpi kaikki Vonnegutin kirjat, jotka suinkin sain käsiini. Nyt on tullut aika uusia kierros, sillä muistot ovat hämärtyneet. Säästin suuressa kirjahyllyn karsinnassa kaikki omistamani Vonnegutin kirjat. Kokoelmani on kai melko täydellinen, joten kaikkien uusiksi lukemiseen menee tovi.

Sähköpiano kertoo tulevaisuudesta, jossa koneet tekevät käytännössä kaiken työn. Vain muutamalla harvalla ihmisellä - johtajilla ja lahjakkailla insinööreillä - on järkevää tekemistä. Ihmiset lajitellaan jo nuorina yleisillä kansallisilla luokittelutesteillä niihin, jotka kannattaa kouluttaa ja niihin, joita ei tarvita. Jälkimmäinen ryhmä joko liittyy armeijaan tai Hajuihin ja hylkyihin, viralliselta nimeltään Jälleenrakennus- ja raivausjoukkoihin. Sitten elämä onkin helppoa, säänneltyä ja täysin merkityksetöntä.
- Hänellä on täydellinen turvapaketti, Halyard sanoi. - Hänen elintasonsa nousee kaiken aikaa ja häntä ja koko kansakuntaa suojaavat entisajan nousu- ja laskukausilta järkevät ja ennustettavat kulutustottumukset, jotka hän saa kulutusta sääteleviltä koneilta. Aikoinaan hän osti mitä sattui, impulssinomaisesti, järjettömästi, ja teollisuus oli mennä sekaisin arvaillessaan mitä hän seuraavaksi päättäisi hankkia. Ihan totta, minä muistan lapsuusvuosiltani kuinka meillä oli hullu naapuri, joka pani kaikki rahansa sähköurkuihin vaikka hänellä yhä oli keittiössään vanhanaikainen jääkaappi ja öljyliesi. (s. 170)
Tarinan päähenkilö on tohtori Paul Proteus, hierarkiassa kipuava mutta jotain muuta haikaileva tehtaanjohtaja. Hän on kadottanut nuoren insinöörin innostuksen yhä parempien koneiden rakentamiseen, eikä jaksa oikein kiinnostua urapolustaan, tarmokkaan vaimonsa kannustuksesta huolimatta. Proteus päätyykin väärille teille ja kapinallisten joukkoon. Mutta onkohan tästä modernista messiaasta johtamaan muutosta ja kumoamaan isänsä rakentama maailmanjärjestys?

Vonnegut meni metsään arvellessaan, että kulutusta johdettaisiin koneellisesti, mutta noin muutoin hänen visionsa on hätkähdyttävän ajankohtainen edelleen. Itse perusidea, ajatus siitä, että suuri osa ihmisistä ajautuu marginaaleihin kilpailun paineessa, ja että se nävertää liberaalin demokratian perusteita, on tosi kuin vesi. Ajattelemme nyky-Suomessa ehkä enemmän ulkomaisen työvoiman kilpailua, ja miellämme koneet työn tehokkuutta lisäävänä tekijänä, mutta totta toinen puoli: koneilla tehdään nyt paljon sellaista, mikä ennen tehtiin ihmisvoimin. Koneet ovat myös ottaneet "vallan" siinä suhteessa, että niiden päivittämisen tahdissa joutuvat käyttäjätkin päivittämään osaamistaan, halusivat tai eivät. Koneiden kehittelijät muokkaavat siis välillisesti myös ihmisiä, muotoilevat käyttäjien ajattelu- ja toimintatapoja. No, tuosta ei Vonnegutin kuvaus suoranaisesti kerro: Sähköpianon koneisto on suoraviivaisempi. Järjestelmän hassuissa moraalinkohotusorgioissa opetellaan uuden ajan arvojärjestystä ja lauletaan yhteistä eliitin säveltä.

Hmh, saan näemmä Sähköpianon kuulostamaan kauhean kuivalta. Ei ollut tarkoitus. Vonnegutin teksti on sujuvaa, helppolukuista ja pullollaan ironiaa, hilpeän karmivaa. Hänen vahvuutensa ei ole ihmiskuvauksissa. Kaikki Vonnegutin henkilöt ovat jollain tavalla luonnosmaisia, ohuin viivoin piirrettyjä karikatyyreja. Siinä niiden vaikuttavuus kai onkin. Vonnegutin henkilöistä kuultavat abstraktiot läpi. Rivakasti kulkeva juoni saa kieputtaa heitä vapaasti, ja lukija voi nauraa absurdeille tilanteille ilman että empatia häiritsee.

Sähköpiano on vanha mutta ihan tuoreelta sen soitto kuulostaa. Olipa mukava huomata, että vanha ihastukseni on yhä... noh, ihana. Seuraavaksi sitten Titaanin seireenit! Mutta matkaevääksi Finnconin reissulle otan kyllä jotain tuoreempaa, vaikkapa tämän.

Kurt Vonnegut (1982, alkuperäinen 1952). Sähköpiano. Suomentanut Aarne T. K. Laitinen. Tammi. 951-30-3772-X.

Arvioita:
The New York Timesin alkuperäinen arvio löytyy täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.