sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Gillian Flynnin Teräviä esineitä lähti matkaan kun alkuviikosta vietin hetken laatuaikaa kirjakaupassa. Jotenkin se kiri käsillä olevien dekkareiden ohi... Syy on varmaan siinä, että  Kiltti tyttö ja Bad Places kolahtivat mukavasti toissa kesänä. Nyt halusin lukea jotain takuuvarmasti vetävää, ja sitä Esineet kyllä oli.

Esineiden kertoja on suuressa kaupungissa asuva toimittaja Camille, joka lähetetään piskuiseen kotikaupunkiinsa tekemään juttua lapsia jahtaavasta murhaajasta. Camille lähtee matkaan mutta ei riemurinnoin: tien päässä odottavat selvittämättömän murhan lisäksi hänen omat selvittämättömät traumansa. Ja perhe...

Flynnin kirjoissa ihmiset ovat sellaisia, joita mieluummin tapaa vain kirjoissa. Esineitä ei poikkea linjasta. Lisäksi tällä kertaa teemat ovat ahdistavia: sisarkateus, itsekäs äitiys, kiusaaminen...

Oikeastaan Flynnin ihmiset ovat keskimäärin niin karmivia, että on vaikea selittää itselleen, miksi kirjoista silti pitää. Ehkä siksi että kummallisimmatkin tosielämän ihmiset vaikuttavat näiden kirjojen jälkeen aivan käsittämättömän normaaleilta, tasapainoisilta ja mukavilta?

Tai sitten salaisuus on siinä, että Flynnin rikkinäiset hahmot ovat kiehtovia samalla vähän pelottavalla tavalla kuin vääristävät peilit: heissä näkee hetken itsensä sijoiltaan vääntyneenä. Kun on viimeisen sivun kääntänyt, voi palata arkiseen tavallisuuteensa helpottuneena.

Flynn myös tarjoilee henkilönsä ja heidän ongelmansa ovelasti. Ongelmat ja niiden syyt kuoriutuvat esille vähän kerrassaan. Lukijalle jää aikaa ihmetellä. Tässä esikoisessaan Flynn ei ehkä ole ihan niin hienostunut kuin Kiltissä tytössä... ironian häivähdykset puuttuvat ja henkilöt ovat asteen yksioikoisempia. Mutta mikään valitu tuskin kävisi mielessä, ellen olisi aloittanut kirjailijan uudemmista teoksista. Suomennoskin on toimiva; kääntäjä ylläpitää kirjailijan luoman jännitteen tarkoilla sanavalinnoilla.

Mainio psykologinen trilleri, joka tulee iholle ja nostaa niskakarvat pystyyn. Dekkariviikolla tämän lukivat myös Leena ja Tuijata



Gillian Flynn. 2015. Teräviä esineitä. Suomentanut Maria Lyytinen. WSOY. 9789510411803.


2 kommenttia:

  1. Minä onneton olen Flyn -koukussa ja en ihan osaa edes selittää, millä Gillian sen tekee;) Jatkan Flynnin parissa - ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Leena! Aion pysyä tämän kirjailijan kyydissä :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.