Niin, tuohon viimeksimainittuun blogin piti auttaa siten, että kirjoittaisin aina juttuun itselleni muistiin, mitä muuta luettavaa kirjasta oli juolahtanut mieleen. Yksi kirjahan tunnetusti johtaa toiseen; joskus lähdeluettelon kautta, joskus tekijän kautta, joskus ihan muilla assosiaatioilla. Ajattelin, että blogi olisi kätevä muistilista, johon voisin koota listaa kokeilemisen arvoisista kirjoista.
Ha. Ha. Hah. Naurakaa vaan, mutta en tosiaan tullut ajatelleeksi, että nettihän on pullollaan kirjablogeja, jotka tursuavat hyviä lukuvinkkejä. Aloitin ihan blogosfäärineitsyenä koko puuhan: googletin "ilmainen blogipalvelu" ja aloin kirjoitella juttuja. Sitten vasta hoksasin muut blogit.
(Aloin miettiä, onko joku muukin kirjoittanut samasta kirjasta jotain jonnekin - ja parissa kuukaudessa olin löytänyt kokonaisen uuden maanosan, innokkaiden lukutoukkien 24/7 pörräävän e-konferenssin. Täällä kirja on kunniassa, kieli kiinnostaa ja on normaalia keskustella romaanihenkilöistä kuin sukulaisistaan... jesh, henkinen koti! Olen niin kiitollinen tästä yhteisöstä, etten sanotuksi saa. Jaettu ilo on moninkertainen ilo.)
Sen koomin ei ole tullut lukemisesta pulaa. Onnen kääntöpuoli on, että lukulistani on täysin karannut käsistä. Kärsin pahasta TBR-turvotuksesta. Ilmeisin oire on epämääräinen syyllisyys vuoroaan odottamaan joutuvien kirjojen tähden. Pahentuessaan tila saattaa aiheuttaa henkistä ahdistusta ja hyllyahtaumaa.
En edes yritä toipua tästä kirjanystävien kansantaudista, sillä syndroomaan kuuluu myös euforinen turvallisuudentunne, josta paatunut lukutoukka nauttii silloin kun hyvää luettavaa on tiedossa jokaiseen kuviteltavissa olevaan tunnelmaan. Vuoden bloginpidon jälkeen on kuitenkin aika tehdä - ah tätä ironiaa - koostettua muistilistaa kirjoista, jotka olen ajatellut lukea.
Kuten tuosta viime viikolla otetusta kuvasta näkyy, omiakin lukemattomia kirjoja on (anteeksi!) lukemattomia, mutta nehän eivät ole ongelma. Eivätkä myöskään iPadilla odottelevat e-kirjat. Tai kirjastosta jo lainatut kymmenkunta kirjaa. Ongelma ovat kaikki ne kirjat, jotka pitäisi hankkia kirjastosta, ja joita en millään muista kirjastossa ollessani.
![]() |
| Vuoroa odotetaan kyljellä maaten. |
Tästedes kokoan uudelle välilehdelle kaikki ehdottoman koukuttavat blogeista tai muualta poimitut kirjavinkit. Vinkkien varastoiminen sekalaisiin paperisiin ja sähköisiin lippulappusiin on lähes ajanut minut sekapäiseksi; harva se päivä selailen dementoituneesti mutisten tuttuja blogeja aivan varmasti juuri äsken näin ihan tässä tai tänne sen ainakin jätin enkö jättänytkin mikä ihme sen kirjailijan nimi... Kirous ja kuolema, tällä muistilla keskitetty nettitietopankki on ainoa mahdollisuus...
Välilehdiltä löytyy tosin on jo kaksikin lukulistaa (101 naisten kirjaa ja 101 spefin helmeä), mutta näiden keskipitkän aikavälin projektien lomaan mahtunee myös muistilista. Olen vältellyt Nyt luen -tyyppisiä merkintöjä, koska kirjahan saattaa jäädä kesken... tai jäädä jäähylle... tai en ehdi siitä kirjoittaa... ja luettavana on yleensä monta kirjaa kerrallaan. Mutta rento, sekalainen TBR-lista ei varmaan aiheuta turhia suorituspaineita.
Ja sitten se toinen asia. Runot. Hm. Olen jo parikymmentä vuotta ollut enemmän tai vähemmän kuuro runoille. Jotenkin elämästä on puuttunut tila rauhoittumiseen runon äärelle. Nuorena luin runoja, kirjoitinkin joskus, mutta nyt - ei mitään. On kuin en osaisi istua hiljaa. Tai olisin hukannut runon lukemisen taidon.
Otan toisen blogivuoden tavoitteeksi lukea edes runokokoelman kuukaudessa. Ehkä runon kielen voi oppia uudelleen.
Tarjonnasta ei ole pulaa, sillä kotihyllyssäkin odottaa reipas metri perintörunoutta. En näet hennonut viedä kirpparille edesmenneen äitini runokirjoja. Paljon kirjaystävällisempää olisi toki ollut antaa niille tilaisuus tulla adoptoiduksi rakastavaan kotiin. Mutta kun ne olivat äidin...
Nyt vietin tunnin tutkimalla tuota runometriä ja sieltä löytyi kaikenlaista muutakin: lyhytproosaa ja näytelmiä ja vanha Blake-suomennos ja Lapualaisoopperan libretto... (?!?). Mutta enimmäkseen sentään runoja.
Jätin pois toimitetut sekakokoelmat ja laadin listan kotihyllyn mahdollisuuksista:
Helena Anhava: Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa; Sanon silti
Tuomas Anhava: Oikukas tuuli; Kuuntelen, vieras
Irja Askola & Anja Porio: Mikä nainen
Erik Gullman: Jevgeni Dolmatovskin tie
Herman Hesse: Huilunsoittaja
Kaarina Huhtinen: Edelläkävijät
Maria Jaatinen: Päivä ei ehdi
Eila Kaustia: Kaukana, lähestymässä
Omar Khaijam: Viisaan viini; Teltantekijä
Eeva Kilpi: Terveisin
Väinö Kirstinä: Elämä ilman sijaista
Eila Kivikk'aho: Valikoima runoja
V.A.Koskenniemi: Tuli ja tuhka
Eino Leino: Helkavirsiä
Federico Carcía Lorca: Andalusian lauluja; Runoja
Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa; Valitut runot
Juha Mannerkorpi: Matkalippuja kaikkiin juniin
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
P. Mustapää: Kootut runot
Eero Pokela: Sumujen saari
Brita Polttila: Katson tästä
Risto Rasa: Metsän seinä on vain vihreä ovi
Sapfo: Iltatähti, häälaulu
Kalevi Seilonen: Köyhien mökkien punaista
Ilpo Tuomarila: Puut kasvavat ohi eivätkä koskaan kuki
Arvo Turtiainen: Syyskevät
Leila Walle: Illan hiljaiset sanat
Antakaahan runonystävät neuvoja: mistä kohdasta kastaisin varovasti varvastani tähän virtaan? Löytyisikö tuosta setistä muutama sopiva? Vai ovatko kaikki nämä aivan vääriä runoja pitkän tauon jälkeen - pitäisikö mennä kirjastoon? Pentti Saarikoskea? Katri Valaa? Saima Harmajaa? Vai jotain ihan tuoretta?






