Tämä kirja lähti joukkoon korkeakoulukirjastolta sattuman kaupalla: etsin jotain ihan muuta ja huomasin hyllyssä. Muistin miten Neil Postmanin kirja Huvitamme itsemme hengiltä teki järisyttävän vaikutuksen lukioikäisenä. Siksi tuntui nyt kiinnostavalta katsastaa vastakkaista argumentointia.
Kiva kirja. Nyt tiedän, että "Äiti, tapoin koko ihmiskunnan viruksellani" ei olekaan merkki arvorappiosta vaan osoitus älyä kehittävän harjoituksen onnistuneesta suorituksesta. Pentujen repiminen irti nettipeleistä on luultavasti mahdotonta joka tapauksessa, joten on lohdullista tietää puuhasteluun liittyvän myös hyötyjä.
Johnsonin Kaikki huono on hyväksi esittää vakuuttavia perusteluja teesilleen, jonka mukaan nykyinen populaarikulttuuri on mainettaan parempaa. Sitä vain on tapana arvioida vanhempien kulttuurimuotojen ja moraalisten sisältöarvojen ehdoilla, jolloin sen hyvät puolet jäävät huomioimatta. Johnson esittää mm. hienon parodian siitä miten arvioisimme kirjoja viihteen muotona, jos ne keksittäisiin vasta nyt kun pelit, televisio ja netti ovat vakiintuneita osaksia arkeamme. Täytyy myöntää että tämän jälkeen suhtaudun huomattavasti rennommin tytärten pelaamiseen.
Kirja on puheenvuoro ja tyyli on sen mukaista. Heikoin lenkki on Unikeko-metaforan suuri rooli. Niille meistä, jotka emme ole nähneet kyseistä elokuvaa, ajatus ei ihan aukea. Kaikkiaan Johnson ilmaisee itsensä selkeästi. Olen kyllä lennokkaampiakin argumentteja lukenut, mutta teksti ajaa asiansa.
Toisinaan esitykseni kannalta on mielestäni hyödyllistä kuvitella, että kulttuuri on kuin ihmisen rakentama sääjärjestelmä. Kun lämmintä, kosteaa ilmaa tulee kylmän merialueen ylle, luodaan ympäristö, jossa sumu viihtyy. Sumu ei synny, koska se jotenkin symbolisesti esittää uudelleen lämpimän ilman ja kylmän veden välisen taistelun. Sen sijaan sumun tulo on tämän järjestelmän ja sen sisäisen dynamiikan emergentti eli ilmaantuva ominaisuus. Sama pätee populaarikulttuuriin: tietynlaiset ympäristöt rohkaisevat kognitiivista monimutkaisuutta, toiset taas estävät monimutkaisuutta. Kulttuurinen esine - elokuva tai videopeli - ei ole tämän järjestelmän vertaus, vaan pikemminkin se tuloste tai tulos. [s. 21-22]
Kaikkiaan suositeltava kirja. Johnson toteaa mm. oivaltavasti, että Google on kulttuurimme tapa tietää itsestään. Sain paljon huvia kuvitellessani miten hän olisi käsitellyt naamakirjaa.
Lopun lukuvinkeistä jäi to do -listalle E.O.Wilsonin Konsilienssi ja Malcolm Gladwellin The Tipping Point.
Steven Johnson (2005). Kaikki huono on hyväksi. Miten nykyinen populaarikulttuuri tekeekin meistä älykkäämpiä. Helsinki: Terra Cognita. Suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Kirjaa käsitteli Tiede-lehti artikkelissaan, joka löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.