Kun on kotona kaksoset, pitää ilmeisesti lukea kirja, jonka nimi on Kaksoset. Arvasin jo takakannesta kirjastossa, ettei tästä jännäristä suuria elämyksiä saa. Mary Higgins Clarkin kirjat ovat lähes järjestään olleet sellaisia lue-ja-unohda -tapauksia, eikä tämä ollut poikkeus.
Tapahtumat etenevät, joten sivuja tulee käännettyä. Henkilöhahmoilla ei ole luonnetta ja juoni on epäuskottava, mutta pelastuuhan se toinenkin söpö pikkutyttö sitten onneksi telepaattisen kaksossiteen avulla. (Anteeksi vaan spoileri. Et olisi itse arvannut?)
Kirja toimii jonkinlaisena NCIS-tyylin tv-sarjan painettuna vastineena. Aivot narikkaan, tämä on tunnissa ohi, ei tarvitse keskittyä.
Itse asiassa parempi jos ei kovasti keskity. Keskittynyttä lukijaa häiritsee enemmän tekstin laatu.
Vielä kymmenen minuuttia ja hän olisi perillä. Liikennettä ei ollut kovin paljon. Hänen verensä jähmettyi, kun hän huomasi liikkuvan poliisin auton. Hän vilkaisi nopeusmittaria: hän ajoi kuuttakymppiä viidenkymmenenviiden alueella. Ei huolta. Hän pysyi oikealla kaistalla eikä puikkelehtinut edestakaisin. Clint oli kyllin kaukana, jotta kukaan edes ajattelisi hänen seuraavan tätä. [s. 109].
Mary Higgins Clark (2007). Kaksoset. Helsinki: Tammi. Suomentanut Heikki Kaskimies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.