tiistai 11. tammikuuta 2011

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Olen etsiskellyt suomalaista naispuolista nykykirjailijaa, jolla olisi jotain omaan kokemusmaailmaani relevanttia sanottavaa. Pirjo Hassisen Sano että haluat ei kolahtanut, mutta sain komenttiosiossa vinkin Laura Honkasalosta. Ensimmäiseksi luettavaksi valikoitui Sinun lapsesi eivät ole sinun.

Sinun lapsesi käsittelee historiaa opiskelevan Nellin suhdetta perheeseensä ja lapsuuteensa. Nelli on kasvanut taistolaisessa kodissa, josta isä loikkasikin yllättäen lännen kultamaille ja äiti sopeutui keskiluokan elämänmenoon. Nelli tavataan aatteellisena orpona; hänen sisäistetty tarpeensa tehdä maailmasta parempi paikka ei istu uuden vuosituhannen Suomeen, jossa kommunismista on tullut huvittavaa ja solidaarisuudesta vanhanaikaista. Nellikin väsyy ponnisteluun, joka ei tuota tuloksia. Henkistä kotia ei enää ole, joten helpoimmalta tuntuisi vieraissa paikoissa vaeltaminen. Kaivattu isäkin osoittautuu kypsemmällä silmällä katsottuna lähinnä itsekkääksi.

Lopussa Nelli pääsee jonkinlaiseen sopuun juuriensa kanssa. Koti onkin ihmisissä, ei periaatteissa. Nellin elämänkulku noudattelee siten yhteiskunnallisen muutoksen suuntaa; päädyttiin aatteista ja yleisestä konkreettiseen ja yksityiseen. Individualismista (ja kuluttajuudesta?) tuli hiljaisesti tunnustettu yleisideologia. Sinun lapsesi voi lukea myös nuoren kehityskaarena. Siinä pyristellään lapsuuden ehdottomuudesta nuoruuden energisyyden kautta aikuisen suhteellisuuteen.

Nellin nykyhetki vuorottelee kirjassa lapsuuden ja lukioaikojen kuvausten kanssa. Rakenne oli minusta toimiva, joskin mietin olisiko kirjaa voinut tiivistää. Etenkin lapsuuskuvaus tuntui paikoin pitkitetyltä, ja seksuaalisuuden identiteetin käsittely kokonaisuuteen nähden puolitekoiselta; joko se olisi ansainnut enemmän tilaa tai se olisi kannattanut jättää vähemmälle.

Kieli ei ollut hätkähdyttävää suuntaan eikä toiseen, mutta se istui romaaniin mainiosti, päästi lukijan 'läpi' siihen, mitä tunteen ja tapahtumien tasolla on tekeillä.
Katselin äidin tuttuja silmiä ja syntymämerkkejä ja pisamia ja ryppyjä silmäkulmissa ja ajattelin, että hän oli ollut niin energinen ja intohimoinen, että oli halunnut muuttaa kaiken.
"Siksi sitä teidän taistolaisnostalgiaanne on välillä niin vaikea kestää", äiti sanoi. Konjakki oli nostanut poskille hehkua. "Tulee sellainen olo, että on itse menettänyt uskonsa."
Äidin käsi oli pöydällä. Laitoin oman käteni sen päälle. (s. 389-390)
Sinun lapsesi puhutteli henkilökohtaisellakin tasolla. Se vei vahvasti mukanaan 70-luvun tunnelmiin ja rauhanmarsseille. Muistatteko kun lapasparia vielä piti yhdessä virkattu ketju, joka kiersi haalarin sisällä niskan yli hihasta toiseen? Muistatteko vielä kun pelättiin ydintuhoa eikä ilmaston lämpenemistä? Viisitoista vuotta sitten tämä olisi voinut olla juuri sitä mitä etsin. Nyt tuntuu, että Sinun lapsesi tavoittaa jonkun nuoremman minäni, ei niinkään tätä nykyistä. Nellin kysymykset on käsitelty liian kauan sitten. Ei siis tarvitse vielä lopettaa etsintäprojektiani. Olisiko Honkasalon Eropapereissa ainesta? Siitä on blogeissa tykätty.

Lopuksi pieni motkotus: tämän kirjan kansi sopi sille mielestäni harvinaisen huonosti. Manga-vaikutteilla maustettu sosialistista realismiako tuo on? En olisi ikimaailmassa lainannut tätä kirjaa ilman suosituksia, joten kiitokset Sallalle ja Susalle! Ja tämä kirja kannatti lukea.

Laura Honkasalo (2001). Sinun lapsesi eivät ole sinun. Jyväskylä: Gummerus.

Merja Marjamäki Kiiltomadossa piti kirjasta, myös Hannu Marttilan arvio Hesarin sivuilla on pääosin positiivinen.

5 kommenttia:

  1. Pidin huomiostasi, jonka mukaan Sinun lapsesi eivät ole sinun tavoitti jonkun nuoremman sinun, ei sinua nykypäivänä. Itse luin kirjan aika tuoreeltaan sen ilmestymisen jälkeen 2001. Olin silloin jo lähellä kolmeakymmentä, mutta kirja kolahti minuun, Ultra Bra-sukupolven edustajaan. Olen miettinyt kirjan lukemista uudelleen, koska se on omassa hyllyssäni odottamassa. Kirjoittaahan Honkasalo osaa, kuten myös luoda erinomaisia aikalaiskuvauksia.

    Eropapereistakin pidin kovasti. Siihen kannattaa tutustua.

    VastaaPoista
  2. Onpa mukavaa että pidit tästä! Eropaperitkin on hyvä. Kirjoitin siitä aikanaan lehteen. Minun mielestäni Sinun lapsesi eivät ole sinun on kuitenkin parempi. Tosin siitä muistikuvani ovat aika kaukaa, ihan tuoreeltaan en tainnut kirjaa lukea mutta aika tuoreeltaan kuitenkin. Kirjan uudelleen lukeminen on minullakin ollut mielessä jo pitkään, saa nähdä milloin tulee taas tartuttua.

    VastaaPoista
  3. Eropaperit tosiaan taitaa nousta (pidentyvälle) listalle. Akateemisen kirjakaupan alesta tuli eilen paketti...

    Lumiomena: Oi - Ultra Bra! Mahtava mielleyhtymä, tykkäsin kovasti. Fanitus lähti juuri lapsuuden kaiuista; Ultra Bran vasemmistolainen soundi oli raikkaasti kotoisa. Vaikken pikkupioneeri ollutkaan, isoäitini oli innokas työväennäyttämöaktiivi ja roudasi minua penskana kymmeniin tapahtumiin. Illan päätteeksi laulettiin aina "Kenen joukoissa seisot" tai peräti internationaali :-)

    (Nyt soi sitten loppuillan päässä työn orjat sorron yöstä...)

    VastaaPoista
  4. Minäkin luin Sinun lapsesi eivät ole sinun melko tuoreeltaan ja kovasti kolahti - Ultra Bra -vaikutuksen alaisena ehkä minäkin. Voisinpa lukea uudelleen tarkistaakseni, miltä kirja nyt tuntuu.

    VastaaPoista
  5. Kiva että tykkäsit tästä! Komppaan Sallaa, koska minäkin pidin tästä enemmän kuin Eropaperista. Mutta se kannattaa lukea, jos ei kauhista rumista avioerokuvauksista.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.