lauantai 29. tammikuuta 2011

Tunnustuksia

Susa P. jakoi blogipalkintoja - kiitos vain kovasti! Ylpeänä liimaankin nämä heti tähän:



Tunnustuspalkinnon sääntöjen mukaisesti seitsemän tunnustusta, pienellä kirjallisella kierteellä:

1. Olen Kallion ilmaisutaidon lukion kasvatti. Silti otin ensimmäiset kännit vasta toisella vuodella ja Vantaan Koivukylässä... enkä ole tainnut osallistua rauhanmarssia kuumempaan protestiin. Meininki ei siis välttämättä ole niin värikästä kuin Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun antaisi ymmärtää.

2. Minulla oli punainen koiranpanta kaulakoruna, kun tapasin mieheni ensimmäistä kertaa. Hän on sittemmin syyttänyt minua harhaanjohtavasta mainonnasta. Todellisuudessa oudot vaatteet johtuivat puhtaasti lukiomme taiteellisesta ilmapiiristä; sen verran värikästä siis kuitenkin. Luovuin kaulapannasta lopullisesti luettuani Almudena Grandesin Lulun.

3. Tykkään anopistani. Olen saanut anoppiarpajaisissa ihan pääpalkinnon. Anoppini on fiksu, lämmin ja energiaa pursuava nainen. Hänessä on samaa sitkeää tarmoa ja lannistumatonta tyyliä kuin Atlantan naisissa Tuulen viemää -kirjassa, ilman tekopyhyyttä vain. 

4. Olen oikeasti lukenut Kalevalan kannesta kanteen. Ääneen. Kaksoset eivät vauvoina nukahtaneet yksinään. Helpoimmalla pääsi kun istui lukemassa jotain ääneen, ja upea Akseli Gallen-Kallelan maalauksin kuvitettu juhlapainos oli lukemattomana hyllyssä. Muistan aina miten korkkasin sen kuolaisissa vaatteissa, silmät puolitangossa - ja virkistyin vähitellen huiman rytmin lumoissa.  

5. Rakastan korkokenkiä. Olen huono käyttämään koruja, en saa kynsiäni pidettyä kauniina, huivit vihaavat minua... mutta korkkareilla naiseilen melkein päivittäin. Kyllä minä niin naureskelin Mielensäpahoittajalle kun se ei korkokenkien päälle ymmärtänyt: nehän parantavat ryhtiä, auttavat raivaamaan tien väkijoukossa... ja kopina toimii varoitusäänenä niin kuin kalkkarokäärmeellä kalistin.

6. Inhoan silittämistä. Silitettävien vaatteiden pino kasvaa usein vuoreksi nurkkaan. Haluaisin asua jossain William Gibsonin kirjoittamassa Neurovelho-maailmassa. Oletteko huomanneet, että scifissä ei juuri koskaan silitetä tai tiskata?
   
7. Löysin scifin tarkalleen 25.12.1983, jolloin rouskutin yhdeltä istumalta äidin antaman joululahjakirjan: Isaac Asimovin Itse jumalat. Samalla opin myös lukemaan salaa peiton alla taskulampun kanssa. 

Todella moni upea bloggaaja kehrää hopeareunusta pilviini päivittäin - kiitokset kaikille lukulistani bloggaajille!

Useimmat ovat kuitenkin tainneet kiertopalkinnon vuoden sisään saada; katsoin juuri että Sallallekin rapsahti taas yksi :-) Taidankin laittaa nyt nämä tunnustuspalkinnot kiertoon kolmelle mahtavalle bloggaajalle, joiden tunnustuksia en ainakaan muista vielä lukeneeni: Raijalle, Jorille ja Metelle.  Mukana ei kuitenkaan tule mitään pakkoa *iskee silmää* eli jos ei tunnustuta, ei tarvitse!

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Palaan tunnustuksiin blogissani hieman myöhemmin. Olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, eikö mistään scifi-kirjasta löydy tiskaamista, eikä toistaiseksi ole tullut mieleen. Kaikkea sitä jää miettimäänkin kun toisten blogeja lukee... :)

    VastaaPoista
  2. :-D
    (Kun oikein ajattelen niin kyllä taidettiin Robert A. Heinleinin kirjoissa Friday ja To Sail beyond the Sunset vähäsen tiskata - mutta ne on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön...)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.