torstai 30. kesäkuuta 2011

Syntymäpäivän jälkeen

Kuva/Kansi: Avain/Satu Paakkala
Lionel Shriverin Poikani Kevin on niin järisyttävän hyvä lukukokemus, että Syntymäpäivän jälkeen tuli käsiini pahasti takaa-ajoasemissa. Tajuttoman hyvän kirjan jäljiltä on rima niin korkealla, että vaikutusta on vaikea tehdä.

Ja niinhän siinä kävi, että Syntymäpäivä jäi selkeäksi kakkoseksi. Oikeastaan todella epäreilua. Jos Kevin ei kummittelisi mielessäni, sanoisin että Syntymäpäivä on erinomainen, selkeästi keskitasoa parempi ihmissuhde- ja elämänkulkuromaani. Tarkkasilmäinen, terävä, uskottava…

Jaksan harvoin ahmia innolla puhtaasti nykyajan maailmassa tapahtuvaa realistista parisuhdekuvausta, mutta Syntymäpäivä veti puoleensa.  970 grammaa – piti oikein punnita - ja silti kannattelin kirjaa helteisessä auringonpaisteessa.  Jotain hyvää se sanoo tekstistä! Suomennos ei tosin tuntunut yhtä sujuvalta kuin Kevinissä, mutta ehkä tämä näppituntumani johtuu vain siitä, että aihe ei vetänyt mukaansa yhtä intensiivisesti; tekstillisiin seikkoihin kiinnitti enemmän huomiota.

Päähenkilö Irina on kirjan alussa terrorismitutkija Lawrencen avovaimo. Hän viettää illan Ramseyn, snookerjulkkiksen, kanssa. Kahdenkeskisillä päivällisillä Irina löytää raakaa seksuaalista kemiaa itsensä ja Ramseyn väliltä. Irina tuntee olevansa käännekohdassa: suudella vai paeta?
Useimpien ihmisten tavoin Irina siis tiesi, mitä pelko oli. Hän tiesi, mihin muut ihmiset viittasivat, kun he käyttivät kyseistä sanaa. Mutta vasta klo 2.35 heinäkuun kuudentena – nyt jo seitsemäntenä – vuonna 1997 hänet valtasi raaka, viheliäinen kauhu.
Irina oli saanut kutsun, ja hän totteli. Hänen tahtonsa oli kytketty irti, tai ainakin tuo pikkumainen tahto, pieni, pomottoleva ääni, joka sai hänen panemaan likaiset vaatteet pyykkikoriin tai työskentelemään ylimääräisen tunnin studiolla, vaikka häntä ei enää huvittanutkaan. Oli mahdollista, että oli olemassa toisenkin tyyppinen tahto, voima, joka ei ollut hänen päässään tai hänen vierellään, vaan joka oli hän itse. Mikäli näin oli, tämä suurempi tahto oli ottanut vallan. Niin pimentävä oli sen luonne, ettei hän enää kyennyt tekemään itse päätöksiä. Hän ei päättänyt mennä Ramseyn viereen pöydän ääreen; hän vain nousi. (s. 57)
Syntymäpäivän koukku on siinä, että se kertoo alun jälkeen koko ajan kahdesta vaihtoehtoisesta polusta, eikä lukija tiedä kumpi on "totta". Yhdessä tarinalinjassa Irina suutelee Ramseya – toisessa ei. Ja koko elämä muuttuu. Lukija saa seurata kahden Irinan matkaa: yhden joka antoi periksi kiusaukselle ja seurasi seksiä, toisen joka tarttui turvalliseen ratkaisuun.

Kahden saman tarinan eri version juttu ehkä kuulostaa tylsältä vatvomiselta mutta ei ole sitä. On kiinnostavaa seurata miten erilaisia (ja samanlaisia) Irinan perustelut ja ajatukset ovat tuon päätöksen jälkeen, millä hän selittää itselleen elämäänsä ja päätöksiään eri tilanteissa. Lisäksi Shriverin tapa kuvata seksin voimaa hetkessä ja voimattomuutta pitkällä juoksulla oli minusta osuva. Irina kuumenee uskottavasti... ja sietää kalseutta hyvin. Lapsettomien ihmisten parinvaihto-ongelmat tuntuvat usein minusta, noh, lapsellisilta, mutta Shriver sai eläytymään.

Pidin myös yksityiskohtien säälimättömästä jatkuvuudesta, joka loi yhtenäisyyttä ja ryhtiä kerrontaan.  On jotenkin vapauttavaa ajatella, että edes jokin on varmaa. Valitset tämän tai tuon miehen, joku lentää World Trade Centerin kaksoistorneihin… ja joku kaataa taatusti majoneesin äitisi hienolle matolle.

Tärkeitäkään valintojaan ei siis kannata ottaa liian vakavasti; hyvää ja pahaa mahtuu jokaiseen kohtaloon.

Lionel Shriver (2008). Syntymäpäivän jälkeen. Avain. Suomentanut Inka Parkola.

Arvioita:
Jenni K-blogissa 

9 kommenttia:

  1. Kiinnostava ratkaisu tuo kahden polun seuraaminen. Olen vastaavaan törmännyt vain Aku Ankoissa :D

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä on aivan mahtava kirja, mutta pakotettuna valitsin minäkin Kevinin vielä vähän paremmaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä ei ollut yhtä järisyttävä kuin Kevin, mutta tavallaan kuitenkin vaikuttavampi. Kevin tuntui (onneksi) kovin kaukaiselta, vaikka lukukokemus olikin intensiivinen, mutta tämä tuli lähemmäs: vaikkei tämäkään ihan taviksista kertonut, lukiessa tuli kuitenkin pelottavan todeksi se ajatus, että ihan pienilläkin elämänvalinnoilla, suuremmista puhumattakaan, voi olla todella kauaskantoisia vaikutuksia. Kiehtovaa ja pelottavaa. Vaikka toisaalta tosiaan on noinkin, että joka tapauksessa hyvää ja pahaa tapahtuu kaikille, ja suurempien maailmantapahtumien kannalta on se ja sama, kenen kanssa olen suhteessa ja miten hommani siinä suhteessa hoidan. :)

    VastaaPoista
  4. Vaikka Poikani Kevinin lukemisesta on jo niin monta vuotta, silti se on yhä voimakkaasti mielessä.

    Tätä olen aikonut lukea monesti, mutta jotenkin se on aina siirtynyt. Ehkä tänä vuonna vihdoin tartun tähänkin!

    VastaaPoista
  5. Minä en ole vielä lukenut tätä vaikka se on majaillut omassa kirjahyllyssäni jo kauan. Poikani Kevin oli niin vaikuttava, että kyllä rima on korkealla, ja silloinhan helposti pettyy. Aion silti tämän lukea, joskus:)

    VastaaPoista
  6. Minulla on juuri muiden kirjojen lomassa menossa Poikani Kevin, mm. sinun blogikirjoituksesi vuoksi :-). Olin menossa hakemaan Murikamia kirjastosta, ja Kevin loisti silmääni. En voinut olla ottamatta, otin Murikaminkin... muutama muukin on kesken... BLAAH!

    Mutta: Poikani Kevin on lähtenyt todella hyvin liikkeelle ja sitä tekee mieli lukea aina vaan. Mietinkin ihan äsken, mitä muuta Shriver on kirjoittanut, mutta nyt huomaan, että kannattaneekin pitää kunnon välimatka ennen kuin tarttuu saman tekijän toiseen.

    VastaaPoista
  7. Luin tämän vuosi-pari sitten ja olen aivan samaa mieltä arviosi kanssa. Viihdyttävä, viiltävä ja oivaltavasti kirja!

    VastaaPoista
  8. Morre, nyt jäin miettimään olenko törmännyt vastaavaan jossain muualla... Argh, olen ihan varmasti mutten saa päähäni missä :-) Unettomia öitä tulossa!

    Karoliina, samoilla linjoilla ollaan siis, vaikka nostan ehkä selvemmin Kevinin ykköseksi; teksti on molemmissa hyvää mutta Kevin vie pisteet ihan voimalla.. ja tietty siinä oli myös tapahtumien puolesta vahvempi juoni.

    Jenni, minulle kävi vähän päinvastoin, tähän oli vaikeampi eläytyä. Liian lyhyt parikuntakausi? Ei riittävästi romanttista mielikuvitusta? Ei minulla mitään hyvää syytä ole siihenkään, että Keviniin pystyin eläytymään paremmin! :-D

    Susa ja Sanna, suosittelen kyllä, tässä ei ollut muuta vikaa kuin paino, hihih ;-) Ei kaikkien kirjojen onneksi tarvitse lyödä nuijalla päähän niin kuin Kevin teki...

    Paula, sinulla hyytävän hyvä kirja käsissäsi, kivaa! Ja varmaan kannattaa pitää ainakin pieni breikki, Syntymäpäivä on hyvin erilainen kirja... hyvä ilman muuta mutta aihepiirin ero on niin raju että kannattaa tasaannuttaa itseään hetki ennen kuin tarttuu seuraavaan, muuten vertailee vielä enemmän.

    Kiitos Maria! :-)

    VastaaPoista
  9. Tämä on jököttänyt hyllyssäni jo melkein vuoden. Ehkäpä nyt olisi syytä tarttua. Hullua kyllä, minullakin on tainnut olla vähän lukuesteenä että Poikani Kevin oli niin hyvä. Kirjailijaparka, jos lukijat jättävät tuotantoa lukematta vain sen takia että yksi kirja oli loistava.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.