perjantai 23. syyskuuta 2011

Kimppu ruusuja kruunaa perjantain


Sain viikolla tämän sulotuoksuisen tunnustuksen Mari A:lta ja Norkulta - kiitos kamut! Kesken oleva tiiliskivi on, noh, kesken, joten käytän perjantai-illan tunnusteluun.

Lempiruokaani on muiden tekemä ruoka. Tylsä vastaus, mutta vuosikausien perhekokkaamiseen jälkeen se vaan on näin. Ja kaikki missä on juustoa on hyvää.

Jottei tunnustus menisi ihan hukkaan, jaan kanssanne viimeisimmän ihastukseni. Se menee näin: ota kesäkurpitsa, fenkoli ja purjo. Pilko uunivuokaan. Lisää sopivasti suolaa, pippuria ja oliiviöljyä sekä 1-2 dl Kolmen juuston kermaa. Työnnä 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Ripottele päälle iso kourallinen parmesan-raastetta. Työnnä takaisin uuniin 10 - 15 minuutiksi. Syö. Mmmm.....

(Tämä syntyi kun sain työkaverilta - vastineeksi omenasoseesta - ison kesäkurpitsan, ison fenkolin ja ison purjon...)

Lempimakeinen on suklaa. Aika harvoin sorrun... mutta kun sorrun, romahdan suklaaseen.

Lempilukemiseni on mikä vain kirja, jota lukiessani unohdan lukevani. Tähän määritelmään osuu kirjoja joka lajityypistä, ja täysosumaa on mahdoton ennustaa etukäteen. Siksi etsiminen on niin hauskka.

Lempipaikkani käsitöille on olohuoneen sohvalla hyvän leffan ääressä. Suurimman osan vuodesta käsityötarpeet tosin ovat rahin sisällä piilossa. Ennen olin ahkera neuloja, mutta kädet eivät kestä. Tämä saattaa osittain selittää, miksi telkkaria ei tule katsottua. Kudon nykyään vain noin kerran vuodessa; sukkia Neideille, joilla on terävät kantapäät.

Lempielokuvaa ei oikeastaan ole. Mutta mainitsen neljä, jotka ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen: Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (Peter Greenwayn), Kauas pilvet karkaavat, My Fair Lady ja Alien. (Oikeastaan Alien 1-3. Sigourney Weaver rokkaa.) Nämä eivät unohdu koskaan.

Taidan olla tunnustuksineni toivottaman myöhässä; lähes kaikissa blogeissa on saatu jo ruusuja. Nappaa itsellesi, jos olet sivupalkkini listassa, etkä ole vielä saanut! Mutta hetkinen - jokos Morre on saanut ruusuja? Jos et, tässä - you have a lovely blog!

5 kommenttia:

  1. Kasvisgratiinisi kuulostaa syntisen lihottavalta eikun hyvältä! Nam! Minäkin tunnustelin viikolla, mutta en koskaan muista mitään kysyttäessä. Lempparileffojakin on alkanut putkahdella mieleen vasta nyt. Minun Afrikkani... oletko nähnyt? Tietysti olet, eikö ole ihq?

    VastaaPoista
  2. Unohdin omasta vastauksestani Kaurismäen, minulla suosikki hänen leffoistaan on Mies vailla menneisyyttä. Odotan innolla Le havre elokuvaa, kunhan pääsen Suomeen käyn katsomassa sen.

    Tuo ruoka kuulostaa kyllä todella herkulliselta.

    VastaaPoista
  3. Kirsi, itse asiassa en ole nähnyt sitä; muistelen lukeneeni kirjan kauan sitten mutta leffa on tainnut jäädä väliin. Laitan kehun korvan taakse, jospa tulisi joskus vastaan.

    Jaana, olen pitänyt kaikista tähän asti näkemistäni Kaurismäen leffoista, tuo Kauas pilvet karkaavat oli ensimmäinen ja kolahti siksi varmaan niin täysillä. Le Havre pitää sekin nähdä :-)

    Ruoka oli hyvää - fenkolista tulee uunissa ihan namia!

    VastaaPoista
  4. Mun piti jo eilen kommentoida elokuvista, kun tein omia tunnustuksia eli samaa mieltä Alienit ja Sigorney Weaver todellakin rokkaa! Weaver taisi olla esikuvana toimintaelokuvien naissankarista? Mullakin on tarkoitus katsoa Kaurismäen Le Havre!

    VastaaPoista
  5. Weaver on niin paras :-) Ja Michael Biehn on aika herkku...

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.