Anne of Avonlea

Neiti B, tilaustyö

Seikkailut Prince Edwardin saarella jatkuvat. Luin elokuussa Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäisen osan ja pidin siitä. Ensimmäinen osa loppui Annan päätökseen jäädä Avonleaan opettajaksi ja Marillan tueksi. Näin käykin, mutta toisessa osassa kaksikon elämän mutkistavat huollettavaksi ilmaantuvat kaksoset Davy ja Dora, joista Dora on tylsähkö enkeli ja Davy herttainen ja hurmaava pieni paholainen. Marilla ja Anna kokeilevat kumpainenkin omia kasvatuskonstejaan pikkuhirviöön, mutta monenlaista kommellusta ehtii tapahtua.

Samaan aikaan Anna oppii hiljalleen nauttimaan opettajan arjen pienistä palkinnoista, puuhaa kylän kaunistamiskomiteassa ja auttaa hiipuneen romanssin uuteen alkuun. Kirja on pullollaan lempeää naurua ajan tavoilla ja ajatuksille. Otan esimerkin: kurkistaessaan vieraan talon apukeittiön ikkunasta vanhan kanalan katolta Anna yhtäkkiä vajoaa katon läpi ja jää vyötäisiltään jumiin niille sijoilleen. Suurin huoli ei kuitenkaan ole nolo tilanne sinänsä; enemmän Annaa huolestuttaa ajatus, että hänen epäillään nuuskivan toisten ihmisten apukeittiöitä.

Vaikka useimmat Montgomeryn henkilöistä ovat melkoisia tosikkoja, hänen kirjansa eivät ole ensinkään haudanvakavia. Montgomery ei yllä Austenin salaivaan, mutta hän osaa piikitelläkin. Annan nuoruuden paloa käsitellään sympaattisesti mutta samalla ulkopuolisesti; on kuin Montgomery tunnistaisi Annan liioittelun liioitteluksi ja puistaisi sille hiljaa päätään, ymmärtäen mutta vähän haikeasti.

Ympäristön kauneuden havainnoitsijana ja tulkkina Montgomery on tässä lähes yhtä hyvässä vauhdissa kuin ensimmäisessäkin osassa, joskin Anna ei pääse ihastumaan niin moneen uuteen paikkaan. Anne of Avonlean parasta antia ovatkin minusta Annan koulukokemukset ja hupaisat sivuhenkilöt. Osa on jo edellisestä osasta tuttua sakkia, mutta mukaan mahtuu mahtavia uusia tyyppejä. Mielikuvitusrikas ja superherttainen pikku Paul tuntuu kyllä vähän liian hyvältä ollakseen totta - moista ihmeotusta en saa loihdittua silmieni eteen vaikka kuinka siristelisin - mutta monet muut henkilöt hymyilyttivät aidosti, siksi että samanlaisia persoonia on jokainen joskus tavannut.

Myös Annan opettajakokemuksissa oli paljon kiinnostavaa. Aidosti vanhojen kirjojen kanssa on aina jännä pohtia, muuttuisiko tarina (ja miten) jos sitä kirjoittaisi joku tänä päivänä, historiallisena romaanina. Luulenpa, että esimerkiksi alla olevaan lukunäytteeseen liittyvä pieni tarina saattaisi päättyä toisin modernin kynäilijän käsissä.

"I shall never have a switch in my school, Mr. Harrison. Of course, I shall have to have a pointer, but I shall use it for pointing only." 

"So you mean to strap them instead? Well, I don't know but you're right. A switch stings more at the time but the strap smarts longer, that's a fact. 

"I shall not use anything of the sort. I'm not going to whip my pupils." 

"Bless my soul," exclaimed Mr. Harrison in genuine astonishment, "how do you lay out to keep order then?" ( s. 36/330)

Aloitin tämän lukemisen melko pian ensimmäisen osan perään, mutta tällä kertaa e-kirjan kirous on pätkittänyt lukemista; vaikka iPadilla lukeminen on melkein yhtä kätevää ja mukavaa kuin paperikirjan, käsi jotenkin hakee helpommin sitä vanhaa tuttua painettua sanaa.

Mutta jos olisi ollut hirveä palo tietää mitä tapahtuu seuraavaksi, olisi tämä toki tullut luettua nopeammin. Rehellisyyden nimissä, Anne of Avonlea on minusta myös verkkaisempi ja tapahtumaköyhempi kuin Anne of Green Gables. Tai ei, ei ole reilua sanoa, että Avonlea on tapahtumaköyhä, mutta Annan oma elämäntarina ei oikeastaan etene. Minun tulkintani mukaan Annalle tapahtuu tässä osassa vain kaksi suurempaa asiaa: hän kasvaa opettajan työhön ja sen myötä, ja hän saa pientä realismia avioliittoajatuksiin oppimalla jotain siitä miten romanssit voivat mennä pieleenkin. Kumpikaan ei ole varsinaista draama-ainesta.

Mikään pettymys Anne of Avonlea ei suinkaan ollut, mutta ei vetänyt minusta ihan vertoja muille tähän mennessä lukemilleni Montgomeryn kirjoille. No, kauneushan on paljolti katsojan silmissä - ja usein ajoituksesta kiinni. Mahdollisesti aurinkoinen Prince Edwardin saari sopi paremmin kesään. Aion silti jatkaa Annojen parissa seuraavaa kesää odottelematta!

Lucy M. Montgomery (alkuperäinen 1909). Anne of Avonlea. (e-kirja, kustantaja ei tiedossa.)

Arvioita:
Laura Lukuisa-blogissa on lukenut tämän suomeksi
Lumiomenalla pääsi suosikkisarjan suosikkikirjaksi