sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hilkka Ravilo: Älä itke äitini


Hilkka Ravilon ja Arto Salmisen lasken blogiaikani Suuriin Löytöihin. Kumpikin kirjailja oli minulle ennestään tuntematon, kumpikin löytyi blogeista, ja kumpaankin olen tykästynyt niin perusteellisesti, että jokikinen kirja on pakko lukea. Arto Salmisen kuusi lyhyttä romaania menivät jo (huoh), mutta Ravilolta en ole vielä ihan kaikkea lukenut.

Nyt lista lyheni yhdellä. Älä itke äitini on ollut pahan päivän varalta odottamassa jo pitkän tovin. Tänä vuonna ilmestynyt Nimeltään Eerika pääsi kiilaamaan sen edelle. Mutta nyt on lukupiirimme valinnut tammikuun kirjaksi ensimmäisen Raviloni, Yö yllä viljan, ja sen uudelleen lukemista odotellessani alkoi Älä itke vetää puoleensa.

Älä itke äitini on, kuten kaikki Ravilot, jotain romaanin ja dekkarin väliltä. Rikoksilla on Ravilon tarinoissa keskeinen osa, mutta enemmän kuin arvoituksen ratkaisemisesta on kyse ihmismielen pimeän puolen luotaamisesta. Älä itke on psykologinen tutkielma nöyryytyksestä ja vallasta ja seksistä, mutta myös siitä, miten lapsuus ja nuoruus muovaavat aikuisuutta. Terävimmät piikit taitavat sojottaa yhteiskunnan suuntaan; Ravilo suomii armotta lastensuojelujärjestelmää, joka ennemmin hylkää lapsen kuin joustaa normeistaan. Myös ajatuksettoman kulutuskulttuurin kritiikki osuu ja uppoaa.

Kirjan päähenkilö on Lauri, kolmekymppinen komistus, jolla on kaksi kykyä: hän ompelee uniikkivaatteita ja rakastelee tarmolla vanhempien naisten kanssa. Lapsuuden laitoskierre ei ole kummempaan antanut eväitä, mutta tarvitseeko enempää osatakaan, kun naisten rakkaudenkipeys on ehtymätön luonnonvara?

Kirjan alussa Lauri näkee kadulla yhden entisistään. Satunnainen kohtaaminen johtaa rikokseen, jota piilotellessaan Lauri päätyy uusiin ympyröihin: entisen pornotähden Miriamin ja rahaa naineen kauppaneuvoksetar Annan kummallisen suhteen kolmanneksi kärjeksi.
Naisten ongelma oli, ettei miehiä ollut. Tavallisten naisten oli jaettava miehet osapäivämiehiin, iltapäivämiehiin, viikonloppumiehiin; vain varakkaalla naisella oli mahdollisuus kokopäivämieheen ja sen Miriam oli saanut, Lauri ei vain voinut paljastaa tarvitsevansa Miriamia enemmän kuin Miriam Lauria. (s. 97)
Älä itke äitini on taas kerran tarina siitä, että elämä on kaikkea muuta kuin reilua. Mutta Ravilon kirjoissa kurjuuteen ei jäädä vellomaan. Elämä on ehkä tunkio... mutta se on toimintaa kuhiseva elävä tunkio, jossa jokainen ötökkä parhaansa mukaan pysyttelee hengissä. Ja joskus paistaa aurinkokin, jollekulle. Enimmäkseen ei.

Ravilon teksti on raakaa muttei itsetarkoituksellisesti sen enempää rumaa kuin runollistakaan. Rankkuus tulee sisällöistä. Tässä on taas kerran katsottu alitajuisiin kaivoihin, kauas kauniiden sivistyspinnoitteiden alle. En kutsuisi tätä kirjaa inhorealistiseksi, koska juonessa on liiaksi epätodennäköisiä elementtejä; silti rujossa kuvauksessa on tarkkanäköisyyttä, joka tekee tarinasta todentuntuista inhimillisellä tasolla.

Ihan Ravilon kärkikolmikkoon Älä itke ei mielestäni yllä; Yö yllä viljan, Kylmät kädet ja Mesimarjani ovat minusta jotenkin eheämpiä kokonaisuuksia. Älä itke on juonellisesti ehkä liian mutkikas mennäkseen yhtä suoraan luihin ja ytimiin?

Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että tätä minun ei tarvitse palauttaa kirjastoon... kun vielä saisin Yön jostain ostettua. Parhaat kirjat mahtuvat pieneenkin hyllyyn!

Hilkka Ravilo (1999). Älä itke äitini. Atena. 951-796-167-7.

Arvioita:
Salla lukupäiväkirjassaan


11 kommenttia:

  1. Ihan uusi tuttavuus tämä minulle! Pakko tunnustaa, etten kyllä kannen perusteella olisi tätä hankkinut luettavaksi, mutta tämä juttusi sai kyllä kiinnostumaan nyt kovastikin, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Susa, suosittelen! Ravilon kirjoissa on ihan oma makunsa, jota on vaikea selittää... Salla on kirjoittanut näistä hyvin. =)

    VastaaPoista
  3. Minä ostin tämän divarista pari kuukautta sitten. Kansi on kyllä todella mitättömän näköinen, mutta onneksi se ei kerro sisällöstä mitään. Ei sillä että olisin sitä epäillytkään, mutta kiva kuulla tämänkin olevan täyttä tavaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, kertaakaan en ole vielä Raviloon pahasti pettynyt... Muovikassimies ehkä vähän jäi yleisestä tasosta. :-)

      Poista
  4. Loistovalinta lukupiiriltänne! Mäkin viime lukupiiritapaamisessamme aloin tyrkyttää Raviloa, kun puheeksi tuli mm. viime vuosikymmenten kehityskaari...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, eikös vaan? Meillä on kiva lukupiiri, ennakkoluuloton valinnoissa vaikka keskustelu sitten välillä osoittaa, että kaikkien makuun kirjat eivät ole olleet. Odotan mielenkiinnolla mitkä ovat fiilikset tästä Yöstä! :D

      Poista
  5. Sait minun tilaamaan Kortesjärven kirjastosta Kauhavalle kolme Arto Salminen kirjaa, tuoreimmasta päästä........mh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mh, hih, hienoa! Salmisen ovat vielä rujompia kuin Ravilon. Ja ihmiskohtalona hänelläkin on muuten ollut kiinnostava elämä. Harmittaa vain, että enää ei voi uusia Salmisia odottaa... :-(

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Minuun nämä yhteiskunnalliset kannanotot uppoavat aivan täysillä! Tykkäsin kovasti. Aluksi tuli pelottavan paljon Muovikassimies mieleen, mutta lopulta sieltä löytyikin jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, niinpä... ja Ravilo osaa jotenkin kääntää tilanteet sellaiseen suuntaan, mitä ei lukija tule ennakoineeksi. :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.