Outi Pakkanen: Julma kuu

Tämä juttu on niin karvas kirjoittaa, että yritän kerrankin olla lyhytsanainen. Satun nimittäin olemaan Outi Pakkasen pitkäaikainen fani.

Mutta ei auta, mikään määrä fanitusta ei muuta sitä tosiasiaa, että Julma kuu oli minusta ehdottomasti heikoin Pakkasen tuotos ikinä. Myös minulle tämä saattoi olla vuoden pohjanoteeraus, ainakin loppuun asti luettujen kirjojen kateorigassa. Elättelin nimittäin loppuun asti toivoa, että jokin käänne siellä viimeisillä sivuilla oikeuttaisi kaiken.

En kyllä tiedä mikä se ihmeellinen käänne olisi voinut olla. Kuumatka? Lohikäärme?

No, kumpaakaan ei ilmaantunut, joten kirja koostui pääosin kahden käsittämättömän epäkiinnostavan naisen jokseenkin kliseisten miessuhteiden käsittelystä ja yhden psykopaatin arvaamattomien liikkeiden arvailusta. Ehdottomasti sympaattisin ja tervejärkisin olento kirjassa oli suuri valkoinen kissa. Ihmisistä kaikkein tasapainoisimmalta vaikutti kissan kuuta katseleva ja naapureitaan tirkistelevä emäntä.

Pitkin kirjaa rakennettiin arvoitusta, joka ei ikinä kunnolla materialisoitunut. Olkoon vaan alkujaan jatkokertomukseksi kirjoitettu, kirjana minä tämän lainasin. Vaikka tarinasta löytyi pari hyvää hätkäytystä, kokonaisuus tuntui yllätyksettömältä ja ihmiset tylsiltä.

Mitä kielelliseen ilmaisuun tulee, oma fiilikseni oli, että ei olisi kannattanut äänikirjana Julmaa kuuta lainata. En osaa äkkiseltään sanoa, onko Pakkanen aina kirjoittanut näin toisteisen oloista tekstiä, mutta äänikirjana keskushahmon paikkaa pitävän Johannan aivoitukset olivat kuin Nora Robertsia huonona päivänä.

Kuulostaapa negatiiviselta. Yritän miettiä jotain positiivista.

*** kaksi kuppia teetä ja yksi lätkämatsi***

Joo. Jos on joskus elämässään oikein kamalasti rakastunut kertaheitolla, voi ehkä hetkittäin samaistua Johannan tuntemuksiin. Ja psykopaatin kanssa eläneille tämä saattaa niinikään tarjota jonkinasteista terapiaa. Myös Helsingin kaduissa on tuttua pakkasmaista luontevuutta.

Enempää ei tule nyt mieleen. Anteeksi. Reiluuden vuoksi tuntui tarpeelliselta tämäkin juttu kirjoittaa. Käytin nimittäin kahdeksan tuntia elämästäni Julman kuun kuunteluun, eikä niitä saa enää takaisin.

Suosittelen Pakkasen dekkareita noin ylipäätään, ainakain kaikille Helsingin ja hyvän ruoan ystäville... mutta tämän kohdalla teen poikkeuksen.

Outi Pakkanen (2012). Julma kuu. Lukija Maarit Myllylä. CrimeTime. 978-952-5918-90-8.

Arvioita:
Norkku Nenä kirjassa -blogissa pettyi loppuun
Kini Kirjavinkeissä tykkäsi; hänen mielestään upeaa kerrontaa
Veli-Pekkanen Leppänen Hesarissa katsoi jännityksen kohoavan mutta kaipasi säätöä loppuun