Fables 4 - 7

Fables sen kuin paranee. Näihin sarjakuviin on helppo uppoutua, sillä ne ovat tulvillaan yksityiskohtia. Ainoa todellinen harmi on, että puoliakaan ei varmaan tajua, kun referentit puuttuvat. Joskus älyää googlata ja silloin selviää kaikenlaista (Nyt tiedän miksi Fables viitosessa pariisilaisella jalkakäytävälle hajoaa juuri kurpitsa! Ja näin jälkeenpäin selvisi sekin, kuka Weyland on ja miksi hänet vangittiin luolaan tekemään aseita.) mutta osa viittauksista menee väkisinkin ohi.

Fablesit koukuttavat monella tasolla yhtä aikaa. Henkilögalleria on lavea ja täynnä kiinnostavia tyyppejä, sisällöissä on sekä kevyemmän tason pintahuumoria että vakavampaa draamaa, ja tietysti tuo huikea intertekstuaalisuus on melkoinen koukku sekin. Sarjan Suuri Konflikti on niin suuri, että sille on vaikea kuvitella todellista Loppua... mutta toivon, että sellainen jossain vaiheessa tulee. Sitä odotellessa on kiinnostavaa nähdä mihin Willingham tarinaa kuljettaa.

Täysin spoilaamatta en näistä albumeista osaa kirjoittaa, joten sarjaa vasta harkitsevat, luette tästä eteenpäin omalla vastuullanne -

Fables 4, March of the Wooden Soldiers, on oikea ilotulitus. Osassa avataan enemmän Boy Bluen tarinaa ja sen myötä myös taruhahmojen pakoa legendaarisilta Kotikonnuilta. Punahilkasta paljastuu kätkettyjä puolia - mutta hänen ja Ison Pahan Suden kohtaamista ei päästä todistamaan. Hannun ja Kertun tarinasta tuttu noita tulee tutummaksi. Mutta ennen kaikkea, Fabletown joutuu oikeisiin sotatoimiin, sillä Vihollinen on lähettänyt pienen armeijan puusotilaita tänne tavismaailmaan vaatimaan taruhahmoilta heidän maagisia esineitään. Fabletownin pormestarinvaali joutuu odottamaan, sillä ensin on sodittava lähes haavoittumattomia puuvihulaisia vastaan.

Fables 5, The Mean Seasons, saattaa päätökseen monta aiemmin avattua tarinalinjaa (ja vihjailee vaivihkaisesti monesta uudesta). Pormestarin vaali ratkeaa ja Fabletownin salaisiin verkostoihin perehdytään. Ichapod Cranen tarina ja Bigbyn puuhat toisessa maailmansodassa olivat minusta kiinnostavia sivujuonia. Natsifrankenstein sopi hyvin yhteen juuri nähdyn kuunatsiseikkailun kanssa... Heh, jos Fabletown todella olisi olemassa, siellä asuisi melkoinen joukko Pahoja Natseja ja Hulluja Tiedemiehiä, niin vahvoja arkkityyppejä näistä on tullut.

Ai niin, ja viitosessa Lumikki saa lapsensa! Suloisia otuksia. Enimmäkseen.

Fables 6, Homelands, oli minusta epätasaisin näistä neljästä; Jackin seikkailut Hollywoodissa tuntuivat sekä piirtojäljeltään tylsiltä että päätarinasta vähän irrallisilta. Mutta Boy Bluen seikkailut Kotikonnuilla olivat hienoja... vähän yllätyin huomatessani, että olin ollut nelososan kohdalla oikeassa arvailuissani mitä tulee Viholliseen. Vihollisen ja hänen keisarikuntansa tarina oli hieno yhtä kaikki, jumalainen Jääkuningatar on juuri niin kamala kuin kuuluukin. Boy Bluen vaellus tarujen maassa  ja lohikäärmeen taistelu oli sekin erityisesti mieleen...

Kuutososa maistuu eräänlaiselta välitilinpäätökseltä; sen jäljiltä asemat ja tilanteet ovat enimmäkseen selvät. Vaikka Homelands sisältää joitain uusia avauksia, se silti enemmän puhdistaa ilmaa ja selkiyttää kokonaisuutta.

Fables 7, Arabian Nights (and Days), tuo kuvaan taruhahmojen kansainvälisen politiikan. On tullut aika neuvotella yhteistyöstä tuhannen ja yhden yön taruston kanssa, sillä heitäkin Vihollinen uhkaa. Mutta kulttuurien välinen viestintä on tunnetusta vaikea laji, eikä asiaa auta, että Sinbadin lähetystö tuo tullessaan varsinaisen joukkotaruaseen, nimittäin pullotetun hengen.

Lisäksi seiskaosassakin on karun piirrosjäljen osuus, tällä kertaa viimeisenä. Se kertookin Vihollisen armeijasta - sisältä päin. Puusoturit ovat hänen imperiuminsa kovaa ydintä, mutta kätkeytyykö lakkapinnan alle heikkouksiakin?

Siinä missä kuutososassa oli lankojen solmimisen sivumakua, seiska tuntuu avaavan uusia kuvioita. Eipä silti, kyllähän kaikissa osissa jätettiin arvoituksia varastoon, mutta kuutonen reväyttää monen pienen avauksen lisäksi kaksi kokonaan uutta suuntaan... joiden kanssa joutuu nyt sitten vain odottelemaan kunnes on saanut seuraavat osat käsiinsä.

Fablesien tyyli näyttää olevan sillä tavalla vaihtelevaa, että moneen albumiin kuuluu myös yksioikoisempia jaksoja, joissa visuaalisen puoli on pelkistettyä, lähes köyhää. Toisaalta suurin osa kuvastosta on upean rikasta, ja väliin sirotellut (kansi?)kuvat hiukeita. Epäilemättä kontrasti on tarkoituksellinen. Nyt huomaankin esimerkiksi Anni Isotaloja lukiessani, että kuvien suhteellinen monotonisuus tuntuu pikkuisen tylsältä iloittelevien Fablesin ja hersyvien Unwritten-sarjakuvien jälkeen.

Oikeasti alkaa tehdä mieli hankkia näitä(kin) omaksi. Nyt osia 4-7 lukiessani jurppi, etten voinut palata lehteilemään edellisiä osia - epäilemättä seuraavalla kierroksella harmittelen, että nämä on joutunut palauttamaan. Ja seuraava kierros tulee pian! Haluan tietää miten pikku zephyrille käy, missä Bigby menee,  eikö Kevin Thornista enää kuulla, mitä karmiva Frau Totenkinder seuraavaksi tekee ? ...ja niin edelleen.

Willingham, Buckingham, Hamilton, Leialoha & Russell (2004). Fables 4: March of the Wooden Soldiers. Vertigo. ISBN 978-1-4012-0222-4.
Willingham, Buckingham, Leialoha, Akins, Palmiotti (2005). Fables 5: The Mean Seasons. Vertigo. ISBN 978-1-4012-0486-0.
Willingham, Buckingham, Hahn, Leialoha (2005). Fables 6: Homelands. Vertigo. ISBN 978-1-40120-500-3.
Willingham, Buckingham, Leialoha, Fern, Palmiotti, Pepoy (2006). Fables 7: Arabian Nights (and Days). Vertigo. ISBN 978-1-4012-1000-7.

Arvioita:
Nelosesta - Salla
Nelosesta ja viitosesta - Hreathemus
Osista 3 - 6 - Linnea
Kuutosesta - Salla
Seiskasta -  Hreathemus
Seiskasta ja kasista - Salla
Osista 7-10  - Linnea