Kuoleman kanssa ei kujeilla

Kansi: Minerva/Taitto Jenny Taskinen

Huh, tämä teksti on hiihtolomalta, mutta jäi kirjaruuhkassa odottamaan vuoroaan. Jostain blogista luin tammikuussa tästä kirjasta niin houkuttulevan kuvauksen (Susan varmaan?), että piti laittaa kirjastolta varaukseen. Kuoleman kanssa ei kujeilla on jotain dekkarin ja trillerin välimailta. Juonta ei kannata ennakkoon kuvata, mutta houkutteleva - kammottava - alkuasetelma on pakko paljastaa.

Michael on menossa naimisiin. Hänen iänikuisiin käytännön jekkuihinsa kyllästyneet kaverinsa näkevät tilaisuutensa tulleen, ja luvassa on kaikkien aikojen polttaripila. Michael haudataan ruumisarkussa metsään mukanaan pornolehti, viskipullo ja radiopuhelin, jonka välityksellä kamut voivat kiusoitella elävältä kuopattua sulhasmiestä. Heiveröinen ilmaletku antaa sentään happea, mutta ahtaanpaikankammolta ei pelasta mikään, kun muutaman tunnin kepponen venyy... ja venyy... Polttarijoukkue onkin ajanut kohtalokkaan kolarin. Tietääkö kukaan muu, missä Michael on? Ja jos tietää, kertooko?

Sulhasen kummallista katoamista selvittää rikosylikomisario Grace. Tapaus ei jätä Gracea rauhaan, sillä jokin kokonaiskuvassa ei täsmää. Tapaus myös liippaa henkilökohtaisesti läheltä, sillä Gracen oma vaimo on kadonnut jälkiä jättämättä vuosia sitten. Grace on sikäli erikoinen poliisi, että hän turvautuu sumeilematta myös yliluonnollista apua tarjoaviin konsultteihin, vaikkei heistä olekaan ollut apua vaimon jäljittämisessä. Mutta tuleeko mikään apua ajoissa Michaelille - kas siinä kirjan imu piilee.

Kirjallisista ansioista ei ehkä kannata suuremmin vaahdota, mutta vetävää dekkarihömppää kaikilla perushöysteillä on tarjolla. Kuviot kääntyvät tyydyttävästi oman akselinsa ympäri pari kertaa, kiinnostus pysyy yllä. Ideaa on sen verran, että juttu kantaa - vaikka itsekseni ajattelin, että kirja olisi voinut olla enemmän edukseen neljänneksen lyhyempänä.  Ihmiset jäävät pohjimmiltaan ohuiksi, joten vähän niukempi kerronta olisi pelittänyt.

Sellainen tuntuma Kuolemasta tuli, että tämä voisi olla uuden sarjan pilottijakson romaanimuotoon tehty käsikirjoitus; jotain poliisisarjamaista on sivuhenkilöiden, tilojen ja tilanteiden kuvailussa. Lisäksi kirjoittaja selvästi rakentaa pohjia jollekin laajemmalle. Kustantamon sivuilta ilmeneekin, että Peter James on myös käsikirjoittaja. Ja saman komisarion tutkimuksia on tulossa lisää.

Ettei kuva vääristyisi, pitänee lisätä että paikka paikoin teksti on myös oikeasti tehokasta, nimittäin silloin kun James asettuu arkussaan kituvan Michaelin housuihin. En kärsi tietääkseni mistään laatikkofobiasta, mutta tämän luettuani annan - jos mahdollista - vielä epätodennäköisemmin ängetä itseäni mihinkään suljettavaan rasiaan, lokeroon tai arkkuun. Grhh. Saatan välttää hissejäkin varmuuden vuoksi.

Kielestä ja henkilökuvista tarkoille tämä kirja ei välttämättä sovi; hutilointia huomaa vaikkei kauhean kriittinen lukija olisikaan. Henkilö on yhdessä kohdassa luonteeltaan täsmällinen, seuraavassa luvussa hänen työhuoneensa pursuaa sekalaisia kasoja ja niin pois päin. Tämän vielä annan iloisesti anteeksi, eihän kyse ollut johtolangasta... Mutta kovin on suoraan englannista käännetty, ja joku jossain on ollut pahan kerran huolimaton mitä tulee nimistön johdonmukaisuuteen. Päähenkilö on niin sekavasti Roy ja Grace, että heikompaa alkaa huimata. Eikö kirjailijaparoilla ole enää kustannustoimittajia tämmöisiä vahtaamassa?

Tässä istuksii kotonaan möksöttämässä herra nimeltä Roy Grace:

Kirjahyllyssä oli pitkä rivi paranormaaleista ilmiöistä kertovia kirjoja. Roy otti niiden joukosta yhden lempikirjoistaan, Colin Wilsonin Ovi tuntemattomaan ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Hän selasi kirjaa välinpitämättömästi viskiä siemaillen eikä pystynyt keskittymään kuin muutamaan kappaleeseen kerralla.

Se halvatun puolustusasianajaja oli esiintynyt oikeudessa ylimielisesti ja saanut hänen hermostumaan. Ja nyt mies kummitteli Royn mielessä. Richard saakelin Charwell. Teennäinen, pöyhkeilevä paskiainen. Ja mikä pahempaa, Grace tiesi, että mies oli päihittänyt hänet oveluudessa. Tappio kirpaisi.

Roy otti taas kaukosäätimen ja haki tekstitelevisiosta uutissivun. (s. 58)

Yhtä kaikki, juoni oli vauhdikas ja voisin lukea seuraavankin (ilmestyy suomeksi huhtikuussa). Mutta ihan pakottavaksi tarve ei noussut, sen verran kovassa sarjassa James brittidekkaristina kisaa. Ruth Rendell, P.D.James, Minette Walters - klassikoista puhumattakaan. Mitä yliluonnollis-sävytteiseen mysteeriin tulee, kiinnostavuuspisteet veisi ilman muuta Phil Rickman Merrily Watkins -kirjoillaan... mutta niitä ei käsittääkseni ole suomennettu.

Peter James (2010. alkuperäinen 2005). Kuoleman kanssa ei kujeilla. Helsinki: Minerva. Suomentanut Leena Mäntylä.

Arvioita:
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Leena Lumi
Elegia Mainoskatko-blogissa