maanantai 19. syyskuuta 2011

Anne of Avonlea

Neiti B, tilaustyö
Seikkailut Prince Edwardin saarella jatkuvat. Luin elokuussa Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäisen osan ja pidin siitä. Ensimmäinen osa loppui Annan päätökseen jäädä Avonleaan opettajaksi ja Marillan tueksi. Näin käykin, mutta toisessa osassa kaksikon elämän mutkistavat huollettavaksi ilmaantuvat kaksoset Davy ja Dora, joista Dora on tylsähkö enkeli ja Davy herttainen ja hurmaava pieni paholainen. Marilla ja Anna kokeilevat kumpainenkin omia kasvatuskonstejaan pikkuhirviöön, mutta monenlaista kommellusta ehtii tapahtua.

Samaan aikaan Anna oppii hiljalleen nauttimaan opettajan arjen pienistä palkinnoista, puuhaa kylän kaunistamiskomiteassa ja auttaa hiipuneen romanssin uuteen alkuun. Kirja on pullollaan lempeää naurua ajan tavoilla ja ajatuksille. Otan esimerkin: kurkistaessaan vieraan talon apukeittiön ikkunasta vanhan kanalan katolta Anna yhtäkkiä vajoaa katon läpi ja jää vyötäisiltään jumiin niille sijoilleen. Suurin huoli ei kuitenkaan ole nolo tilanne sinänsä; enemmän Annaa huolestuttaa ajatus, että hänen epäillään nuuskivan toisten ihmisten apukeittiöitä.

Vaikka useimmat Montgomeryn henkilöistä ovat melkoisia tosikkoja, hänen kirjansa eivät ole ensinkään haudanvakavia. Montgomery ei yllä Austenin salaivaan, mutta hän osaa piikitelläkin. Annan nuoruuden paloa käsitellään sympaattisesti mutta samalla ulkopuolisesti; on kuin Montgomery tunnistaisi Annan liioittelun liioitteluksi ja puistaisi sille hiljaa päätään, ymmärtäen mutta vähän haikeasti.

Ympäristön kauneuden havainnoitsijana ja tulkkina Montgomery on tässä lähes yhtä hyvässä vauhdissa kuin ensimmäisessäkin osassa, joskin Anna ei pääse ihastumaan niin moneen uuteen paikkaan. Anne of Avonlean parasta antia ovatkin minusta Annan koulukokemukset ja hupaisat sivuhenkilöt. Osa on jo edellisestä osasta tuttua sakkia, mutta mukaan mahtuu mahtavia uusia tyyppejä. Mielikuvitusrikas ja superherttainen pikku Paul tuntuu kyllä vähän liian hyvältä ollakseen totta - moista ihmeotusta en saa loihdittua silmieni eteen vaikka kuinka siristelisin - mutta monet muut henkilöt hymyilyttivät aidosti, siksi että samanlaisia persoonia on jokainen joskus tavannut.

Myös Annan opettajakokemuksissa oli paljon kiinnostavaa. Aidosti vanhojen kirjojen kanssa on aina jännä pohtia, muuttuisiko tarina (ja miten) jos sitä kirjoittaisi joku tänä päivänä, historiallisena romaanina. Luulenpa, että esimerkiksi alla olevaan lukunäytteeseen liittyvä pieni tarina saattaisi päättyä toisin modernin kynäilijän käsissä.
"I shall never have a switch in my school, Mr. Harrison. Of course, I shall have to have a pointer, but I shall use it for pointing only." 
"So you mean to strap them instead? Well, I don't know but you're right. A switch stings more at the time but the strap smarts longer, that's a fact. 
"I shall not use anything of the sort. I'm not going to whip my pupils." 
"Bless my soul," exclaimed Mr. Harrison in genuine astonishment, "how do you lay out to keep order then?" ( s. 36/330)
Aloitin tämän lukemisen melko pian ensimmäisen osan perään, mutta tällä kertaa e-kirjan kirous on pätkittänyt lukemista; vaikka iPadilla lukeminen on melkein yhtä kätevää ja mukavaa kuin paperikirjan, käsi jotenkin hakee helpommin sitä vanhaa tuttua painettua sanaa.

Mutta jos olisi ollut hirveä palo tietää mitä tapahtuu seuraavaksi, olisi tämä toki tullut luettua nopeammin. Rehellisyyden nimissä, Anne of Avonlea on minusta myös verkkaisempi ja tapahtumaköyhempi kuin Anne of Green Gables. Tai ei, ei ole reilua sanoa, että Avonlea on tapahtumaköyhä, mutta Annan oma elämäntarina ei oikeastaan etene. Minun tulkintani mukaan Annalle tapahtuu tässä osassa vain kaksi suurempaa asiaa: hän kasvaa opettajan työhön ja sen myötä, ja hän saa pientä realismia avioliittoajatuksiin oppimalla jotain siitä miten romanssit voivat mennä pieleenkin. Kumpikaan ei ole varsinaista draama-ainesta.

Mikään pettymys Anne of Avonlea ei suinkaan ollut, mutta ei vetänyt minusta ihan vertoja muille tähän mennessä lukemilleni Montgomeryn kirjoille. No, kauneushan on paljolti katsojan silmissä - ja usein ajoituksesta kiinni. Mahdollisesti aurinkoinen Prince Edwardin saari sopi paremmin kesään. Aion silti jatkaa Annojen parissa seuraavaa kesää odottelematta!

Lucy M. Montgomery (alkuperäinen 1909). Anne of Avonlea. (e-kirja, kustantaja ei tiedossa.)

Arvioita:
Laura Lukuisa-blogissa on lukenut tämän suomeksi
Lumiomenalla pääsi suosikkisarjan suosikkikirjaksi

11 kommenttia:

  1. Ihanaa että jatkat Annojen lukemista. Minäkin olen miettinyt, että pitäisi tässä syksyn mittaan lukea Montgomerya ja juuri englanniksi, olen aina lukenut hänen teoksiaan suomennettuna.

    Oli vaikea valita suosikkisarjan suosikkikirjaa, mutta minä pidän tästä enemmän kuin Annan nuoruusvuosista siksi, että Annan henkilöhahmo kasvaa tässä mielestäni kirjan tapahtumia suuremmaksi ja se sopii minulle. Toinen Anna-suosikkini on Anna omassa kodissaan. :)

    VastaaPoista
  2. Anna ystävämme-kirjasta pidin, mutta Annan unelmavuodet ei taas iskenyt niin hyvin näin aikuisiällä. Ehkä se ei ollut vaan otollinen ajankohta viime vuoden puolella. Anna omassa kodissaan on kyllä hyvä! Malttamattomana odottelen, kun olet lukenut näitä Annoja lisää... Minua ärsytti se Doran mollaaminen sen takia, kun hän on liian kiltti tyttö ja hän ei muka tarvitse mitään/ketään kääk!

    Kiinnostava on tuo kohta, minkä otit esiin. Annan näkemyshän oli radikaali tuolloin, kun yleistä oli kuitenkin lasten ja oppilaiden ruumiillinen kurittaminen. Minua kiinnostavat juuri nämä kasvatusnäkemykset, joita vanhat kirjat heijastavat ja tietenkin ne poikkeamat siinä valtavirrassa!

    Palataan taas Annan merkeissä :)

    VastaaPoista
  3. p.s. Onko neiti B lukenut Annoja?

    VastaaPoista
  4. Katja, tuo on hyvin sanottu; Annan persoona on tässä enemmän framilla kuin tapahtumat. Toivoisin melkein, että olisin lukenut tämän paperilla - jäin tuota juttua kirjoittaessani miettimään, vaikuttiko pätkittäinen lukeminen vaikutelmiin. Pitää ottaa A. of the Islandin kanssa tiukka linja ja lukea putkeen vaikka onkin e-kirja :-)

    Sara, hyvä kun otit tuon Doran dissaamisen esiin, kiinnitin samaan asiaan huomiota mutta unohdin kirjoittaa siitä. Siinä on kyllä myös sellainen puoli, että Montgomery on aika rohkea laittaessaan Marillan ja Annan suoraan sanomaan, että tuhma on kiinnostavampaa. Aika hurjaa kun asiaa oikein ajattelee... varsinkin kun näitä profiloitiin silloin nuortenkirjoiksi!

    Hah, Neiti B lukemassa Annoja! Ei... Sitten nelikymppisenä ehkä ;-) Tai eihän sitä tiedä, ehkä uteliaisuus herää kun riittävän usein ruinaan näintä tussipiirroksia...

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä, tämä osa on tylsän puoleinen. Hyvin jatko-osamainen, ja muistelen sen olleen syynäkin, ekan Anna-kirjan suosio oli niin huima että kustantaja taisi vähän painostaa jatko-osaan.

    Seuraava osa on minusta kyllä edelleen vetävä, romanttinen ja humoristinen kaikkine kosintoineen. :)

    Mutta Anna-kirjoissahan harvoin on varsinaista "juonta", vaan niissä seuraillaan kronologisesti henkilöiden elämää ja pienet sattumukset nousevat pääosaan. Yleensä tällainen "juonettomuus" ärsyttää, mutta Montgomery on niin hyvä, että pitää minut silti otteessaan!

    Mutta varmaan eräs syy siihen että tykkäsin kovasti A Tangled Web -kirjasta oli vahva komediajuoni ja imevä draamallisuus.

    VastaaPoista
  6. Nyt kun sain itse ylitettyä tuon vieraskielisen kirjallisuuden lukemisen riman, voisikin olla kiehtovaa lukea joku tyttökirja englanniksi!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kyllä lukea näitä sinun Montgomery-juttujasi :)

    Anna ystävämme ei ole koskaan ollut minun suosikki-Annani, mutta on tässäkin silti paljon mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja. Koulukokemukset ovat mainioita.

    Minua huvittaa aina suuresti myös kohta, jossa Anna hekumoi Lavendel-neidin ja Stephen Irvingin romanssilla, ja Marilla esittää oman proosallisen näkemyksensä uudelleen lämmitetystä keitoksesta. Siinä ikään kuin tiivistyy Montgomeryn kirjojen romantiikan ja huumorin yhdistelmä.

    Annan romantiikka ja idealismihan ovat jatkuvalla törmäyskurssilla todellisuuden kanssa. Lapsena samaistuin romantiikkaan, aikuisena enemmän huumoriin ja realismiin, mutta kyllä se romantiikkakin jaksaa edelleen viehättää.

    VastaaPoista
  8. Salla, Montgomery osaa kyllä kirjoittaa valloittavasti, tai muuten en minäkään jaksaisi näin suoraviivaisia ja pienieleisiä tarinoita. Mutta näiden kanssa viihtyy ihan hyvin; se on taitoa :-)

    Kiva tietää että Gilbertin asia edistyy seuraavassa osassa - ja tosiaan, jossain edessäpäin siintää vielä se ns. aikuisten romaani (piti googlettaa!).

    Susa, anna palaa vain! Ja näitä alkupään Montgomery-kirjoja löytyy project Gutenberginkin kautta jos sähköisenä voi lukea!

    Liisa, kiva kuulla! Ja hyvä että otit esiin tuon kohdan, se oli hyvä :D Marillahan on saanut näissä kahdessa kirjassa sen pragmatistin roolin (hänhän suhtautuu uskontookin välillä kuin reseptiin; oikean opin muotoja on seurattava!) versus Annan romanttinen, sydämestä pursuava idealismi.

    Mielenkiintoista nähdä tuleeko Gilbertistä myöhemmin se realistinen ankkuri, vai muuttuuko Annan itse jotenkin esim. äitiyden myötä.

    VastaaPoista
  9. Anna on ihana, tekisipä melkein mieleni aloittaa itsekin tälläinen lukukierros!

    PS. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  10. Minulla ei ole Anna-kirjoissa suosikkia, mutta koko sarja kuuluu suosikkeihini, tärkeitä kirjoja.

    Minusta on äärimmäisen kiinnostavaa, että luet Annoja ensimmäistä kertaa aikuisena. Se tuntuu avaavan itsellekin ihan uuden näkökulman ko. kirjoihin. Kiitos siis lukemisesta ja raportoinnista!:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Norkku! Ihania ruusuja... melkein kuulen Annan huudahtelevan ihastuksesta, kelpaisivat vaikka keijuille mekoiksi :-)

    Jenni, ole hyvä, ja kiva että on kiinnostaa! Minulle itselleni on ollut pienoinen yllätys, miten antoisaksi tämä Saran arpajaispalkinnosta lähtenyt Montgomery-matka on osoittautunut.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.