 |
| Kuva: Otava |
Hyvä näin! Myönnän olleeni väärässä. Hautausmaan poika on niitä kirjoja, joita voi lukea melkein minkä ikäinen vain. Saduista ja fantasiasta ja nuorista täytyy toki pitää, mutta mitenkään erityisen lapsellinen Poika ei ole, vaikka päähenkilö onkin lapsi ja myöhemmin nuori. En silti ihmettele, että kuvitus vähän vieraannuttaa pikkuisen vanhempaa lukijaa.
Tarina on yhtä aikaa yksinkertainen ja tenhoava. Ehkä pidin osittain siksi, että minun oli helppo nähdä tapahtumapaikka mielessäni. Kirjan hautausmaa on kovin erilainen kuin suomalaiset kalmistot, mutta vierailimme taannoin Lontoossa eräällä hautausmaalla, jonka kaltaiseksi kuvittelin alusta lähtien myös Eikun kodin. Ja kas kummaa, lopun kiitoksissa Gaiman mainitseekin samaisen paikan, muratinpeittämän ihmeen, joka tunnetaan nimellä Highgate Cemetery West.
Hautausmaan poika on hyväntuulinen kirja ja yllättävän osuva kasvutarina. Halutessaan siinä voi nähdä myös metaforisen ulottuvuuden; kasvaminen on ympäristön asettamien rajojen yli astumista. Ennemmin tai myöhemmin itse kukin joutuu lähtemään suojatulta alueelta... Harvalla vain on niin hyviä eväitä siihen kuin nuorella Eikuilla. Minulle jäi hyvä mieli, vaikkei tämä mikään pehmosatu ollutkaan; jotkin kohtaukset olivat aika riipiviä.
[--] "Teidän velvollisuutenne, rouva, koskee hautuumaata ja tätä maallisen tomumajansa jättäneiden henkien, rauhattomain sieluin ja sekä vastaavanlaisten inehmojen yhteisöä, ja siten velvollisuutenne on palauttaa tuo olento mahdollisimman pian sen luonnolliseen elinympäristöön - joka ei ole täällä."
"Hänen mammansa antoi pojan minulle", rouva Owens sanoi, ikään kuin sen enempää ei olisi tarvinnut sanoakaan.
"Rouva hyvä..."
"Minä en ole teidän rouvahyvänne", rouva Owens sanoi ja nousi seisomaan. "Jos totta puhutaan, en käsitä, miksi ylipäätään olen täällä puhumassa teille löyhäjärkisille vanhoille pölkkypäille, sillä tämä pikkumies herää pian nälkäisenä kuin susi - ja mistä minä hänelle ruokaa täältä hautuumaalta löydän, kysynpä vain?"
"Siitähän", Gaius Pompeius lausui jäykästi, "tässä juuri kiikastaakin. Millä sinä ruokit häntä? Miten sinä muka voit huolehtia hänestä?" (s. 26-27)En kerro. Arvoituksen ratkaistaksenne joudutte lukemaan kirjan.
Neil Gaiman (2009). Hautausmaan poika. Otava. Suomentanut Inka Parpola, kuvittanut Dave McKean. ISBN 978-951-1-23720-4.
Arvioita:
Riku Ylönen Savon Sanomissa
Toni Jerrman Tähtivaeltajassa
Raija Taikakirjaimissa
Valkoinen kirahvi Opuscolossa
Mikko Kirjavinkeissä
Ihania hautausmaakuvia. Itse en ole vieraillut Highgate Cemetery Westissä, mutta Irlannissa ja Skotlannissa tuli käytyä useillakin hautausmailla aistimassa uneliasta kauneutta ja hiljaisuutta. Ehkä ensi vuonna myös Walesissa.
VastaaPoistaGaimanin Neverwheressa aistii myös Lontoon, jos kaupunki on vähääkään tuttu. Gaiman osaa maailmanluonnin.
Highgate oli melkoinen elämys; huikea tunnelma. Tehoa lisäsi, että sinne ei niin vain mennäkään, aika pitää erikseen varata. Mutta vastaisuudessa otan kyllä turistiohjelmaan myös hautausmaat :-)
Poista(Skotlantilainen hautausmaa kuulostaa erityisen kiehtovalta... kuulisi hiljaisuudessa etäisen säkkipillin... *kylmiä väreitä*)
Neil Gaiman on minulle tuntematon, mutta Coraline lienee sama kuin tuli elokuvista muutama vuosi sitten, missä other mother hääräilee nappisilmineen, ja muistaakseni Teri Hatcher ääninäyttelee... Jotkut muut pitävät Neil Gaimania guruna, joten joku teos häneltä pitäisi kahlata läpi.
VastaaPoistaJokke, juu, Gaiman on kovassa kurssissa. Käsittääkseni hänen tuotantonsa on myös aika monipuolista... mutta tämä ei ole yhtään hullumpi valinta. Tarina on tavallaan aika yksinkertainen, mutta maailmassa on tekstuuria, tai oli ainakin minulle. En tiedä miksi se Coraline niin mätti minulla. Ehkä Gaiman on niitä kirjailijoita, joita minun on parempi lukea suomeksi. :-)
PoistaItse sain Neverwheren luettua 14-vuotiaana puoliväliin. Pidin siitä, mutta jotenkin olin ehkä liian nuori sille. Olinkin unohtanut koko kirjailijan! :)
VastaaPoistaANNI, minulta oli jäänyt koko Gaiman huomaamatta, mutta Amazon onnistui myymään Coralinen niillä koukuttavilla "other who have bought this also bought that -jutuillaan... ja sen charmi jotenkin meni ihan ohi, ihmettelin vain koko kirjan ajan, että mistähän muut on meuhkanneet. Mutta tämä oli hyvä, nyt tuntuu että muutakin Gaimania taas voisi harkita.
Poista(Ehkä nämä ovat tavallista enemmän mielialakirjoja tai jotain; pitää olla sopivalla tuulella?)
Minä pidin kyllä Coralinestakin, mutta tästä vielä enemmän. Minusta varsinkin kirjan alku oli pakahduttavan surullinen ja ahdistava, mutta onneksi ihan koko tarina ei ollut yhtä tunteitaherättävä :)
VastaaPoistaMaija, alku oli tosi raaka... mutta loput oli minusta aika hyväntahtoista ja vähän humoristista ja unenomaista, eikä tullut suurempia hätkähdyksiä enää. :-)
PoistaKuuntelin tämän tekijän itsensä lukemana äänikirjana, joten lapselliset kuvat eivät päässeet haittaamaan. Yleeensä en pidä englanninkielisten äänikirjojen ärsyttävistä äänitehosteplimputuksista, mutta tässä kirjassa jokaisen luvun välissä oli todella tunnelmaan sopiva, varta vasten tätä varten sävelletty musiikki.
VastaaPoistaLukutoukka, vau, se oli varmaan kiinnostavaa! Oi, nyt alkoi kutkuttaa, että miltä hautausmaa kuulostaisi äänikirjan musiikkina, jotenkin vähän tuuliselta ehkä... muratinlehtien havinaa ja viulu.. . ei, huilu?
PoistaTarkempi googlailu osoitti, ettei kyseessä ollutkaan tätä varten sävelletty musiikki (sekoitin ilmeisesti johonkin toiseen Gaimanin äänikirjaan?), vaan Camille Saint-Saënsin Danse Macabre, joka on soitettu sellolla, viululla ja jollain klaveerin tapaisella soittimella (musiikkiekspertti täällä selostaa, kuten huomaat).Toimii tavattoman hyvin.
PoistaOho, piti heti minunkin googlettaa tuo... Joo, uskon että toimii!
PoistaJa sopii toki nimensäkin puolesta juuri tähän kirjaan. :-)
Minäkin tykkäsin tästä, luin sen heti sen ilmestyttyä. Neil Gaiman on muutenkin sellainen, että lukisin häneltä mielellään lisääkin (esim. Maanalainen Lontoo oli hyvä myös!), mutta jotenkin aina unohdan koko kirjailijan olemassaolon.
VastaaPoistaSonja, hah, ehkä Gaimanillakin on niitä salaperäisiä taitoja, joita Eikku oppi vainajilta. Hän hiipuu... ;-) Tuota Maanalaista Lontoota elikkäs ilmeisesti Neverwhere'iä voisi ajatella. Pitää taas hipsiä sinne nuortenkirjaosastolle. Onneksi täti-ihmisten harvemmin epäillään hengailevan siellä jossain kierossa tarkoituksessa!
PoistaMinun Gaiman-kokemuksistani on pitkä aika, mutta muistelen pitäneeni sekä Tähtisumusta että Neverwherestä. Mies on suositellut monesti hyllyssämmekin majailevaa American Godsia ja suosikkini J. Carroll myös puhuu Gaimanin puolesta (ja toisinpäin).
VastaaPoistaKiitos kiinnostavasta arviosta, minä voisin lukea tämän varmaan englanniksi tai jopa testata Lukutoukan mainitsemaa äänikirjaa.
Linnea, heh, tuntuu että kovasti on Gaimania luettu, nyt tunnen epämääräistä noloutta kun olin niin negatiivinen ensi alkuun. Mutta näinhän se on, kirjailijan kanssa voi paljon riippua siitä mistä päästä lähtee liikkeelle ja sattuuko olemaan oikea mieliala sen ensimmäisen kanssa.
Poista(Jos kuuntelet sen äänikirjan - huiluja? viuluja? "Inquiring minds want to know"...)
Olen lukenut kaksi kirjaa Gaimanilta (Neverwhere'in ja Tähtisumun) sekä muutaman Sandmanin, ja olen päätynyt siihen, että minulta puuttuu Gaiman-geeni. Varsinkin kirjojen jälkeen minulla oli suorastaan sokeroitu olo. Vaikka molemmissa kirjoissa oli kaikenlaista synkkyyttä ja kuolemaa ja varmaan vertakin, ne olivat minusta silti yleisilmeeltään ylettömän sööttejä. Ja vähän pitkästyttäviäkin.
VastaaPoistaOikein yritin pitää Gaimanista, koska olin kuullut hänestä niin paljon kehuja, mutta kun ei vain uponnut yhtään...
Liisa, onneksi ei ole kaikesta pakko pitää mistä muut...
PoistaMulla on nyt toistaiseksi tasan 50-50 nämä kokemukset. Sokeripitoisuudeltaan tämä oli sellainen, että puhtaasti aikuisten romaanissa olisi heittänyt yli, mutta tulkitsen kumminkin nuortenkirjojen luokassa vielä terveelliseksi välipalaksi. :-)
Hauskaa, että tartuit tähän ja että kirja yllätti positiivisesti. Minä pidin enemmän Coralinesta, joka oli "kauhumpi". Lapselliseksi kirjaa ei tosiaan voi haukkua vaan aivan kuten kuvasit, osuva kasvutarina.
VastaaPoistaKirahvi, en enää edes muista mikä siinä Coralinessa niin rassasi, mutta jäi harvinaisen selkeästi mieleen sellainen pettynyt fiilis - taas kerran en ollenkaan ymmärrä mistä muut ovat kohkanneet... :-) Hyvä että tämä tasasi puntteja!
PoistaVoi vitsi, kiitos tästä postauksesta! Sen ja positiivisten kommenttien ansiosta silmäni osuivat kiinnostuksesta kiiluen äitini kirjahyllyyn, jossa kirja sattumoisin oleilee. Enpä olisi siihen tarttunut, ellette olisi kehuneet!
VastaaPoistaVera, kiva! Tämä on nopealukuinenkin, niin että jos ei miellytä, ei siihen paljoa aikaa ole upottanut... mutta saatat huomata löytäneesi pienen helmen. :-)
PoistaMinä tykkään Gaimanista tosi paljon, tästäkin! Vasta kirjan luettuani kuulin, että se on kirjoitettu kunnianosoituksena "Viidakkokirja"-klassikolle. Tämä "Hautausmaan poikahan" on alkuperäiseltä nimeltään "The Graveyard Book", eli sinällään vähän tyhmää, että suomennus on jättänyt pois tuon viittauksen esikuvaan ("The Jungle Book"). Nyt vain odotan, että ehdin lukea "Viidakkokirjankin" niin osaan verrata kuinka paljon näissä on samoja tapahtumia.
VastaaPoistaReeta Karoliina, kyllähän tuossa varsinkin alussa on kieltämättä tiettyjä yhtäläisyyksiä! Olisikohan myöhemmissäkin vaiheissa? Mutta enpä ole kirjaa lukenut minäkään, nähnyt vain sen Disneyn elokuvan aika monta kertaa... :-)
Poista(No niin, nyt se alkoi soida päässä: "karhun elämää... luontoäiti järjestää...")
Nappasin kirjan selattavakseni kirjaston hyllystä kiinnostavan nimen ja kannen perusteella ja enhän minä malttanut olla lainaamatta tätä. Minuakin yritti sisäinen täti-ihminen vastustella, kyseli mokoma, että kannattaakohan tätä lukea ja onkohan tästä mihinkään. Onneksi hiljensin huutelut ja luin kirjan, tykkäsin kovasti hautausmaasta ympäristönä ja sen asukkaista. Tarina oli yllättävän julma ja pelottavakin, juoni kieppui mukavasti ja kuvitus sopi kirjaan hyvin. Oikein nautittava välipala :)
VastaaPoistaAika mahtava, että olet päässyt käymään tuolla kirjan hautausmaan inspiraationa toimivalla hautausmaalla. Tuollaiseksi minäkin Eikun kotihautausmaan kuvittelin.
Villis, miten ihanaa että näitä vanhojakin juttuja vielä luetaan! Palautat mieleeni kaukaisia tunnelmia.... :-) Tuo hautausmaa oli tosiaan upea paikka ja kirjakin ylitti komeasti odotukset.
Poista