Bloggaaja ja blogi

Kuva: Neiti B, tilaustyö 2010, tekijän luvalla tässä.

Muutamassa blogissa on viime viikkoina ollut hienoja bloggaajan esittelyjä; ainakin Marialla, Paulalla, Ammalla ja Jaanalla. Seuraan nyt esimerkkiä. Kuten joskus kerroin, en halua kirjoittaa omalla nimelläni, mutta ehkä nimimerkkihyypiöistäkin on kiva tietää taustoja. Osa on vanhan toistoa; samalla vaivalla päivittyy esittely myös blogini tuoteselosteeseen, blogilakeihini.

Sallan ja Morren emännöimien hienojen toimintatapakeskustelujen jälkeen haluan näet muistuttaa uusiakin lukijoita, että monilla blogeilla on myös yksilöidyt blogilinjaukset. Kannattaa vilkaista niitä silloin tällöin.

Kirjablogit ovat keskenään hyvin erilaisia. Ei myöskään ole mitään yhtenäistä säännöstöä, jonka perusteella Blogisen Sanan Neuvosto jakaisi tuomioita. Ehkä joskus tulevaisuudessa harrastajablogit erottuvat ammattimaisemmista arviointiblogeista selkeästi. Ehkä syntyy yleisesti tunnustettuja käytäntöjä, maan lakien ja hyvien tapojen lisäksi.

Sitä odotellessa: caveat emptor! Sillä kun bloggaaja on selkeästi määritellyt oman bloginsa tarkoituksen ja käytänteet, ja lukija niistä huolimatta blogia lukee, tuntuu kohtuulliselta katsoa jonkinlaisen implisiittisen sopimuksen syntyneen. Blogin pitäjän vastuu ei ole olematon, mutta ei se rajatonkaan ole.

Ja nyt sitä taustaa - valittuja faktoja, olkaa hyvä!

Bloggaaja ennen

Olen syntynyt vuonna 1969. Lapsuusvuosiini kuuluivat emalimukit ja huopatossut ja oranssit tapetit ja urheiluleirit oikeissa teltoissa. Ananasrengas pitsan päällä oli radikaali juttu. Puhelinluurit olivat kierteisin johdoin kiinni puhelinkoneissa. Pankista haettiin rahaa pankkikirjalla. Konttorista.

Tulen yksinhuoltajaperheestä. Äitini oli äidinkielen opettaja. Minun lisäkseni piti ruokkia ja vaatettaa myös pikkuveli. Asustimme Vantaalla lähiörivitalossa, joten osaan puhua vähän nenääni ja ääntää ässät terävästi jos tarve vaatii. Kesäisin minut laitettiin aina muutamaksi viikoksi Kuopioon, isänäidin hoiviin. Siksi savon murre kuulostaa sekin kotoisalta.

Pääsin viisitoistavuotiaana vaihto-oppilaaksi USA:aan, jossa kuljin keltaisella koulubussilla, opin kulutuskulttuurin alkeet ja englantia, kuuntelin ensimmäistä kertaa kaupallista musiikkikanavaa ja harkitsin vakavasti värväytymistä Yhdysvaltojen armeijaan.

Äiti ei antanut. Olisi pitänyt olla täysikäinen.

Sen sijaan kävin Kallion ilmaisutaidon erikoislukion. Käytin samanlaista talvitakkia kuin Eino Leino (vilkaiskaa joskus sitä patsasta Espalla). Muutin Kallion liepeille ja aloin juoda lauantaisin aamukahvini legendaarisessa Ervastin divarissa. Kannoin kotiin paljon scifi-pokkareita. Sittemmin menin Helsingin yliopistoon lukemaan viestintää, valtiotiedettä, käytännöllistä filosofiaa ja valtsikan tiedekuntatenttibileiden lyhyttä oppimäärää.

Tuli lama. Karkasin kesken opintoja Rovaniemelle mukavan miehen perässä, menin naimisiin, teeskentelin opiskelevani ja tein töitä. Sain kaksoset. Muutimme Etelä-Pohjanmaalle, tein maisterin opinnot loppuun, menin töihin ja sitten opiskelin lisää työn ohella, kauppatieteitä ja menetelmätieteitä, etenkin laadullista analyysia. Ja sitten vielä vähän lisää, kasvatustieteitä.

Olen sukuni vanhin; vanhempani ja kaikki isovanhempani ovat nukkuneet pois. Onneksi on mainio anoppi.

Olen ollut kapakka-, hotelli- ja laivasiivooja, vaate-, kioski- ja puhelinmyyjä, kauppa-apulainen, hampurilaisravintolan työntekijä, sisälähetti, mainostenjakaja, tullivalvoja, äidinkielen opettajan sijainen, tiedotusosaston kesäkissa ja valtionhallinnon harjoittelija, freelancer-kirjoittaja, projektikoordinaattori ja -päällikkö ja -tutkija, Country Manager, väliaikainen yliassistentti, erikoistutkija, apurahatutkija ja kerran airut, en kuitenkaan tässä järjestyksessä.

Lisäksi olen ollut yhdistysvänkyttäjä, eduskuntavaaliehdokas, kunnan teknisen lautakunnan jäsen, iltapäivähoitoaktivisti, surkea baletinharrastaja, surkeampi judoka, säälittävä ratsastaja. Joogassa olin se tyyppi, joka ei taivu ollenkaan ja hengittää väärin. Yhden kesän kokeilin myös suunnistusta, mutta se oli todella huono idea, koska vasen ja oikea ovat minusta aika abstrakteja käsitteitä, idästä ja lännestä puhumattakaan. Harrastajateatterissa pärjäsin paremmin. Musiikkiesityksissä minua tosin pyydettiin vain aukomaan suutani muiden tahdissa.

Olen myös lukenut.

Bloggaaja nyt

Elämä on rauhoittunut kummasti. En ole vaihtanut edes työnantajaa moneen vuoteen. Asun yhä Etelä-Pohjanmaalla. Omakotitalomme on pienen taajaman keskustassa. Sunnuntaisin kuuntelen komean kirkon kelloja. Mukava mieheni on nyt eläkkeellä ja pyörittää pientä firmaa. Minä käyn töissä ja enimmäkseen nautin siitä; kiinnostavasti haastavia hommia on riittänyt.

Kaksoset ovat salaa kasvaneet melkein aikuisiksi; Neidit A ja B asuvat nyt kimppakämpässä suuremmassa kaupungissa ja palaavat tänne vain viikonloppuisin. Myös pienet karvaiset ja höyhenpeitteiset ystävämme ovat jättäneet meidät. Muutamalle kirjalle on hyvin tilaa. Olen kirjahamsteri, en keräilijä... kun peittää seinät kirjoilla, ei tarvitse miettiä tapetin väriä.

Pelaan lentopalloa rennossa porukassa ilman tavoitteita. Meillä verkkovirheeksi lasketaan se kun ei pääse itse verkosta irti. Nauramme paljon. Kesäisin golffaan. Pari kertaa talvessa kierin alas mäkeä lumilaudan kanssa. Kun laiskuuden taakka oikein käy kropalle, menen kuntosalille tai juoksen. Lyhyitä matkoja.

Ja luen. Aina.

Blogi ennen ja nyt

Booking it some more sai alkunsa eräänlaisena kokeiluna. En ollut koskaan pitänyt lukupäiväkirjaa. Halusin vihdoin selvittää mitä kirjoja oikein luen ja miksi ja kuinka paljon. Halusin myös saada lukemastani enemmän irti. Lisäksi halusin muistiin lukujuonteen, ajatukseni siitä mitä seuraavaksi pitäisi lukea.

Kirjablogi tuntui hyvältä idealta, sillä tekstin julkaiseminen on mainio tapa pakottaa itsensä ajattelemaan edes vähän sitä mitä kirjoittaa. Kirjoissa on kaikki: miettimällä lukemaansa oppii itsestään ja maailmasta.

Päätin kirjoittaa vuoden ajan jutun jokaisesta kirjasta jonka luen. Ei onnistunut. Reilun puolen vuoden jälkeen tuumin, että jatkossa kirjoitan vain niistä kirjoista, joista ehdin tai erityisesti haluan kirjoittaa - muut joutuvat kuukauden koosteeseen.

Varsinainen ihmiskoe päättyi syyskuussa 2011. Ilmeisesti luen noin 300 kirjaa vuodessa, plus miinus 15 %. Tämä tieto riitti; sivujen tai kirjojen laskeminen ei enää kiinnosta.

Moni muukin asia on matkan varrella muuttunut. Esimerkiksi blogin nimi oli alunperin Booking it - mutta Bloggeriin siirtyessäni jouduin lisäämään some more perään. Joku rontti oli varannut nimeni omalle blogilleen. Hyi.

Tämä on edelleen henkilökohtainen lukupäiväkirja. Blogin pitäminen auttaa muistamaan mitä tuli luettua mutta myös syventää lukukokemusta.

En ole vieläkään oppinut pisteyttämään kirjoja. Kirjat ovat hyviä eri tavoin; osaanko verrata hyvää silliä hyvään appelsiiniin? Ehkä pitäisi kehitellä jokin asteikko niiden rankkeeraamiseen, toistaiseksi en ole sellaista saanut kasaan.

Genret, etenkin alagenret, ovat nekin hankalia. En useinkaan tiedä mihin lokeroon kirjan laittaisin. Ehkä pitäisi opiskella kirjallisuutta, mutta en taida haluta. Kirjojen kanssa olen oikeastaan mielelläni amatööri, amator, harrastaja, rakkaudesta-lajiin-sähläri vailla teoreettista viitekehystä. Silti ilahdun aina kun toiset viitsivät selittää; luen kiinnostuksella edistyneempien älykkäitä blogijuttuja.

Lukupäiväkirjan lisäksi blogi onkin yhteyteni muihin lukemisen harrastajiin. Suurin, upein, kaunein yllätys tässä kaikessa on ollut kirjablogien yhteisö. En ollut ennen oman blogin perustamista lukenut blogeja lainkaan. 

Täällä tapaa sielunsiskoja ja -veljiä joka päivä. Siinä on jotain virkistävää ja eheyttävää. Jaettu ilo on moninkertainen ilo. On mahtavaa tietää, että jossain siellä on samanhenkisiä ihmisiä, ja että olemme todellisia toisillemme...

Vaikka blogista on monenlaista hyötyä, pysyvä harrastus siitä on tullut  juuri vuorovaikutuksen tähden. Kiitos siitä teille kaikille, ihanaiset!

EDIT: Elämäntilanteeseen on tullut muutosta tämän kirjoittamisen jälkeen. Historia on ennallaan. ;-)