lauantai 3. elokuuta 2013

Hilary Mantel: A Place of Greater Safety


Tykkäsin Mantelin kahdesta Cromwell-romaanista kovasti ja odotan trilogian kolmatta osaa kuolanoro suupielessä valuen. Olenkin ollut poikkeuksellisen hyvässä seurassa tykkäämiseni kanssa, sillä Syytettyjen sali ja Susipalatsi ovat kumpikin saaneet Man Booker -palkinnot. Palkinnoilla on lukijoiden kannalta sellainen hyvä puoli, että kirjailijan vanhemmistakin aikaansaannoksista on nyt innostuttu tuottamaan uusia pokkaripainoksia. Löysin Intiassa ollessani kirjakaupasta jo vuonna 1992 julkaistun A Place of Greater Safetyn, joka kertoo Ranskan vallankumouksesta.

Tai perutetaanpas, ehkä Place ei kerro niinkään Ranskan vallankumouksesta vaan kolmesta vallankumouksellisesta. Danton, Camille Desmoulins ja Robespierre nousivat varsin vaatimattomista lähtökohdista tasavallan huipulle ja päätyivät kaikki oman luomuksensa uhriksi. Vallankumous, kuten tunnettua, syö lapsensa. Mantel kuvaa näiden kolmen elämänkulun lapsuudesta vuoteen 1794, jolloin tasavallan terrori ylti huippuunsa. Nuoruusvuosien suhteen Mantel joutuu nojaamaan paljolti omaan mielikuvitukseensa. Herroistahan tuli julkisuuden henkilöitä - ja siten historiallisten dokumenttien kohteita - vasta vallankumouksen myötä. Julkisen toiminnan ajalta onkin sitten dokumenttia vaikka kuinka, ja Mantel on tehnyt läksynsä. Romaanin henkilöiden historialliset esikuvat ovat usein äänessä itse, omin sanoin.

Place oli, Tudor-hoviin sijoittuviin kirjoihin verrattuna, minulle hiukkasen raskasta luettavaa. Ymmärrän oikeastaan vasta nyt miksi joku on pitänyt niitä rasittavina... Hyvähän Tudor-maanikon on ollut kun tuntee osapuilleen koko porukan ennestään! Ranskan vallankumoukseen olen tutustunut vain satunnaisesti. Kun nyt jouduin itse vieraammalle alueelle, huomasin, että Mantelin kirjoissahan on järjettömän paljon porukkaa ja mutkikas poliittinen tausta. Eikä Mantel tingi tippaakaan sisäisen elämän kuvauksesta. Hän ei myöskään selittele kovin usein. Lukija saa olla varpaillaan.

Etenkin dialogi oli minusta henkeäsalpaavan hyvää. Tulee mieleen West Wing (jos tällainen vertaus sallitaan). Keskustelun seuraaminen vaatii keskittymistä mutta palkitsee vaivannäön.

Erityisen kiehtovaa on tässä kirjassa henkilöiden kehittyminen tarinan mittaan. Yksikään heistä ei ole vuonna 1794 sama kuin vuonna 1789, ja muutos tapahtuu luonnollisesti kuin elämä itse. Kaikki kolme miestä ovat jollain tavalla epämiellyttäviä ja useimmiten onnettomia hahmoja, eivätkä heidän naisensakaan juuri kirmaile onnellisina kukkakedoilla, mutta Mantelin jäljiltä heihin suhtautuu myötätuntoisesti jokaikiseen, jopa terrorin ylipappiin Robespierreen.*

Ennen kaikkea, heihin uskoo. Ei ole ihan helppoa kirjoittaa historiallisista henkilöistä uskottavia persoonia, varsinkaan tällaisista kiistellyistä tyypeistä, jotka ovat lähestulkoon luoneet omat arkkityyppinsä.

Uskottavuuden salaisuuden täytyy olla minuuden käsittelyssä. Mantel todellakin saa talutettua lukijan henkilöiden sisälle. Elämä on tarina, jota kerromme itse itsellemme, vaihtelevissa olosuhteissa. Kun ihminen muuttaa kertomustaan tai tilannetta, hän muuttaa itseään. Sisältä päin katsoen jatkumo silti säilyy; oma tarina on aina tosi. Syyllisyyden käsittely onkin minusta yksi Placen vahvoja teemoja, syyllisyyden ja itsesuojeluvaiston ja idealismin.

Harva osaa tuoda kirjan sivuille niin vahvasti ihmisen minuuden ja olosuhteiden vuorovaikutuksen niin kuin Mantel. Krmh, totta kai olosuhteetkin ovat tässä tapauksessa aika näyttävät... mutta Place ei mitenkään mässäile veriteoilla. Fokus on paremminkin niiden herättämissä reaktioissa.

Hm. Kun luen tuota kirjoittamaani, huomaan antaneeni sellaisen vaikutelman, että Mantel kirjoittaa jonkinlaista poliittis-filosofista kryptografiaa. Ei ollut tarkoitus. A Place of Greater Safety on myös riipaiseva romanssi, poliittinen trilleri, ja älykäs historiallinen romaani**... ja siitä voi nauttia uppoamatta kyökkipsykologian suohon.

Otetaan näyte siitä romanssipuolesta. Kas näin pohdiskelee Lucile, yksi Mantelin kiehtovista naisista.
[--] Quite coldly, she puts herself to the question, and the question is this: what if anything happened to Camille? What if - not to put too fine a point on it - someone assassinated him? (God knows, if she were an assassin, she'd be tempted). Of course, she has asked herself this before, since '89 it has been her preoccupation; but now she is more obsessed with him, not less. Nothing had prepared her for this; the received wisdom about a love-match was that, after a year's delirium, the emotions settle down. Nobody had even hinted to her that you could go on falling in love and falling in love, till you felt quite ill with it, spiritually sick and depleted, as if you were losing your essence day by day. [--] (s. 573)
Näytteestä huomaa hyvin yhden Mantelin tekstille luonteenomaisen piirteen, preesensin käytön. Se toimii yllättävän hyvin; tuo lukijan lähelle sellaista mikä on jo kaukaista.

(Ai niin. Lupasin joskus esitellä uusia lukunurkkiani kunhan remonttini valmistuu. Place poseeraa kuvassa parvekkeen sohvalla. Sateisella säällä siellä on mukava kääriytyä villahuopaan ja nauttia basilikan tuoksusta. Kasviparka on juuri nyt niin vähälehtinen, että en pakottanut sitä kuvaan... mutta tarkkasilmäinen näkee taustalla könöttävät golf-mailat. Kipeä olkapää on pitänyt poissa kentiltä tämän kesän, nyyhk.)

A Place of Greater Safety sopinee a) Ranskan vallankumouksen faneille b) Mantelin faneille c) tiiliskivistä tykkääville ja d) niille jotka tykkäävät siitä kun ihmiskuvaus ottaa rinnuksista kiinni ja tulee iholle. Minuun upposi hyvin.


Hilary Mantel (2010, alkuperäinen 1992). A Place of Greater Safety. Fourth Estate. 978-0-00-725055-4.

Arvioita:
The New York Timesin Olivier Bernier enimmäkseen tykkäsi mutta dissaa dialogia.
Joan Smith The Independentissä luonnehtii vallankumoukselliseksi saippuaoopperaksi.
Jenny Q Let them read books -blogista piti parempana kuin Susipalatsi.

* Robespierrestä tulee vastustamattomasti mieleen sitaatti Dorothy L. Sayersilta: The first thing a principle does is kill somebody.
**Tämä jakomielisyys ehkä selittää pituuden. Lähes 900 sivua siihen kai tarvitaan, kun kirjoittaa yhtä aikaa montaa kirjaa.

10 kommenttia:

  1. Jaha, tämäkin vielä, ikään kuin luettavaksi ensi tilassa -listani ei pursuaisi yli äyräidensä jo nyt.

    Kiitos siis, kai :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, hih! Sano muuta. Meinaan tulla sekopäiseksi kun on niin jumalattomasti houkuttelevia kirjoja JA niin jumalattomasti muutakin houkuttelevaa... onneksi alkoi tänään taas työt, ehkä pääsen tästä vaihteeksi säännölliseen elämän- ja lukurytmiin ;-)

      Poista
  2. Minun on jo pidempään pitänyt tutustua Hilary Manteliin -- silloin kun hän oli mielessä ja kävin Akateemisessa kuikuilemassa pokkareita englanniksi, ei tarjolla ollut mitään... Täytyy yrittää uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantel jakaa mielipiteitä... Karoliinan Kirjavassa kammarissa kimppaluettiin Susipalatsia, ja aika moni koki tyyli raskaaksi ja uuvuttavaksi. En tiedä miksi mutta minulle se on kyllä sopinut, vaikka noin lähtökohtaisesti olen enemmän nopeasti etenevän tarinan kuin vatvomisen ystävä. Jotenkin Mantel vaan onnistuu tekemään historiallisista ihmisistä minulle todempia kuin useimmat muut. :-)

      Poista
  3. Et kyllä huijaa minua lukemaan tätä lainaamalla Sayersia. ;) Jos tämä on Susipalatsiin verrattuna raskasta...

    Syytettyjen salia kyllä aina välillä jopa harkitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, auts, eikö onnistunut? :D En tiedä miksi Sayersin jutut ovat tarttuneet minuun kuin kärpäspaperiin. Aina kun rupean jahtamaan jonkin mielestäni osuvan lausahduksen alkuperää, osoittautuu sen sanojaksi Peter Wimsey

      Aion kyllä jatkossakin pitää silmät auki Mantelin varalta, mutta aiheen/ajankohdan pitää olla kiinnostava. Rehellisesti, jos Mantel kirjoittaisi vaikkapa nykypäivän Lontooseen sijoittuvaa ihmissuhderomaania, en luultavasti pitäisi siitä; historiallinen miljöö kannattalee silloin kun sielunliikkeiden luotaaminen alkaa tuntua raskassoutuiselta. :-)

      Poista
  4. Syytettyjen sali on mulla jonossa ja ihan pian vuorossa. Englanniksi Mantel ei silti houkuttele, vaikka yleensä tykkäänkin lukea englanniksi. Susipalatsi näyttäytyi vähän raskaana, vaikka en oikein ymmärrä edes miksi. Kirjoitat tästä kiinnostavasti kuitenkin. Näinköhän Mantelia suomennettaisiin enemmänkin jossain välissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, nyt toivoisin että olisin malttanut lukea edes toisen noista suomeksi. Käy nimittäin mielessä, että Mantelin tyyli on sellaista, että se saattaa olla käännettynä jopa rankempaa kuin alkukielellä... Yritän päässäni miettiä, miten ihmeessä kääntäisin vaikkapa siteeraamani palasen, ja kaikki tiet tuntuvat johtavan hyvin tukkoisiin lauseisiin. Vaikka alkukielinen tuntuu ihan ilmavalta. Hm.

      (Ei ole helppoa kääntää romaaneja, ei.)

      Poista
  5. Tämä menee ehdottomasti lukulistalleni (joka kylläkin on valtavan pitkä), sillä minäkin olen peruuttamattomasti koukussa Mantellin Cromwell-trilogiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, Cromwell-trilogia on kyllä nostanut Mantelin ihan uudella tavalla esille... eipä ollut minunkaan horisontissani tällaista kirjailijaa aikaisemmin. :-)

      (Sielunsisko! Lukulistani on pian pidempi kuin matka Centauriin...)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.