maanantai 16. syyskuuta 2013

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Kuva: Like
Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi on ollut esillä viime vuonna kirjaan perustuvan elokuvan tähden. Katsomattahan se minulta jäi, kun missijutut ja musiikkitarinat eivät noin lähtökohtaisesti järisytä. Mutta kappas, Miss pääsi 100 parhaan romaanin joukkoon kun Hesarin lukijat äänestivät suosikkejaan,* joten päätin ettei ihan turhasta tekeleestä voi olla kyse. Ja onhan Kauko Röyhkä armoitettu sanoittaja, miksi siis romaanikirjailijakin?

Miss Farkku-Suomi on eräänlainen rokkarin kasvutarina. 16-vuotias Välde ei päästä ketään kotiinsa, sillä siellä ei ole isää, vain köyhyyttä. Välde ei ole kaveriporukkojen kingi vaan se laitamilla häärivä erikoinen hiippari. Mutta Välde on huono mielistelemään muita; hän haluaa olla itse keskipisteenä ja vakuuttaa sitkeästi niin itselleen kuin muillekin että hänestä tulee vielä jotain. Tähti, tyyli, tapahtuma. Jotain erikoista kumminkin.

Välden suuri rakkaus on Pike, kaunis koulukaveri, jonka kanssa tanssiminen on taivasta ja helvettiä yhtä aikaa. Pike nousee aivan eri sfääreihin voitettuaan Suosikin Miss Farkku-Suomi kilpailun. Onko romanssilla toivoa kun toinen on kuvastomalli ja toinen virittää nailonkielistä paskakitaraa huuliharppu hampaiden välissä? Ainakin Pike on muusa, se josta voi kirjoittaa kun Oulu ei taivu suuren maailman menoon:
[--] Lou Reed kirjoittaa homoista ja narkkareista, mutta se asuukin New Yorkissa. Minun elämässäni on tapahtunut vain yksi juttu, jossa on jotain dramatiikkaa. (s. 119)
Minulle Miss Farkku-Suomi oli lukukokemuksena kyllä-mutta-ei. Röyhkä kirjoittaa hyvin, ja Missin myötä onnistuu keski-ikäinen täti-ihminenkin eläytymään (uudestaan) epätoivoiseen nuoruuteen, ainakin vähän. Välden epätoivoisen itsetietoinen ja samalla hellyyttävän sinnikäs ponnistelu tuntuu tutulta jokaisesta, joka on kokenut itsensä ulkopuoliseksi teini-ikäisyyden suossa. Aiheesta on helppo repiä halpaa komiikkaa, mutta Röyhkän Välde yltää syvemmällekin. Välde on hyvin toteutettu kertoja siinä mielessä, että hän on epärehellinen rehellisellä tavalla: hän puhuu ympäri itseään ja lukijaa yhtä aikaa, hypnotisoi uskomaan omaan tarinaansa.

Hyvin kirjoitettu kasvutarina siis. Ja teinirakkaustarinakin toki. Tai ehkä teinihimotarina. Näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan, kun kertoja on, krhm, terve nuori mies. Lisäksi Miss on hervoton, paikoin suorastaan raivokkaan hauska kuvaus suomalaisesta nuorisokulttuurista raadollisimmillaan. Käsi sydämellä, eikö tässä puhu totuuden syvä rintaääni:
[--] Jos haluaa tulla hyväksytyksi muiden samanikäisten keskuudessa, täytyy ryypätä ja joutua vaikeuksiin. Täytyy mennä paikkoihin, joissa voi joutua hakatuksi. Täytyy mennä heikoille jäille tai hypätä liiikkuvasta autosta että todistaisi kaikille rohkeutensa. Täytyy varastaa kaupasta ja heittää jotain rillipäänynnyä pullolla. Täytyy kiroilla ja kusta kaupungintalon seinustalle. Täytyy olla kaikkea muuta kuin lehtiä lukeva opiskelijapinko, joka on opettajien ja vanhempien ihanne. (s. 44)
Röyhkän teksti on helppoa luettavaa, sujuvaa ja terävää. Parasta kirjassa on nuoruuden epävarmuuden ja heittelehtivien tunteiden uskottava kuvaus. Koulumaailman raaka arvojärjestelmä on saanut Röyhkässä pätevän kuvittajan.

Mutta meikäläiselle Miss jäi silti vähän ontoksi kokemukseksi. Vika on varmaan osittain aiheessa - ehkä teini-ikä sittenkin on liian kaukana? Tai sitten en vaan onnistunut pitämään älykkäästä mutta ärsyttävästä pyrkyripäähenkilöstä riittävästi. Minulle Välde on kapinallinen rasittavinta lajia: sellainen joka kapinoi pärjätäkseen systeemissä, ei muuttaakseen systeemiä. Höh. Luulin että punk on mielentila.

Lisäksi Välden asennoituminen naisiin on enemmän kuin vähän ärsyttävä, ainakin tällaiselle häveliäälle tasa-arvoaktivistille. Rakkaus on rakkautta, totta kai, eikä himoitsemisessakaan kai mitään periaatteellista vikaa ole, mutta Välde tuntuu näkevän naisissaan yhtä paljon sosiaalista nousua kuin ihmissuhdetta. Vähintään yhtä paljon. Grh. Varmaan se näinkin voi mennä, mutta enpä voi kehua tykästyneeni tähän rokkariprinssiin.

Siitä päästäänkin kolmanteen ongelmaan. Miss Farkku-Suomesta täysin palkein nauttiakseen pitäisi ehkä ymmärtää edes hiukkapikkariikkisen rock/punk-skeneä. Jos lukijantollo osaisi kieltä, eli tunnistaisi edes bändiviitteet, saisi kerronta varmaan vielä uusia sävyjä. Ummikoille suosittelen esimerkiksi YouTuben valikoimaa hakusanoilla Velvet Underground, Bay City Rollers ja Captain Beefheart. Näihin perehtyminen jo kirjaa lukiessa saattaisi olla plussaa. Laiska kun olen, itse googlailin vasta jälkikäteen ja nyt vähän harmittaa.

Ymmärrän kyllä miksi moni tästä kirjasta on tykännyt. Ajan ja miljöön kuvaus on väkevää, teksti on terävää ja nuoruuskuvaus on tragikoomista niin kuin sen kuuluukin, peukut sille. Sitä paitsi boy-meets-girl on aina hyvä lähtökohta, samoin kuin rags-to-riches. Miss Farkku-Suomi on pätevästi toteutettu versio kummastakin.

Vaikkei se minun makuuni niin ollutkaan. Kun en tykännyt Väldestä.

(Enkä muuten Velvet Undergroundistakaan.)

Kauko Röyhkä (2003). Miss Farkku-Suomi. Like. 952-471-189-3.

Arvioita:
Salla lukupäiväkirjassaan kiinnitti huomiota siihen, että nuoruus oli toisenlainen Aikana Ennen Internettiä. Niinpä.
Jaana Lukukaudessa pitää tätä Röyhkän kirjoista parhaana.

*Oli muuten upeaa löytää niin monta Arto Salmisen rompsua listalta. Jesh!

8 kommenttia:

  1. Meitsi kävi katsomassa elokuvan jossain ennakkonäytännössä kun vahingossa sain liput, oli kyllä ihan mainio leffa! Ja yllättävä. Kirjan meinasin että jos jossain välissä lukisi, taas kun pinot huojuisivat vähän vähemmän. Kiva kuulla että on vähintäänkin luettava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, on toki! En ihan päättömästi ihastunut mutta ei tämä huonokaan ole. Itsekin mietin että pitäisi varmaan leffa jossain välissä katsoa, nyt kun on kirja luettuna. :-)

      Hyvä sattuma: Hesarissa oli juuri tänään arvio jatko-osasta, jonka nimi on Poika Mancini.

      Poista
  2. Minulla on tämä omassa hyllyssä lukematta. Saapi nähdä tykkäänkö vai enkö. Ainakaan odotukset eivät ole ihan hirveän korkeat.

    Ps. Vasemman sivupalkkisi twitter ja facebook linkit tulevat osittain tekstikentään tekstin päälle. Vähän joutui arvailemaan sanoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Kaisa! <3

      Luulen (toivon) että tuo johtuu jostain Bloggerin päivityskuviosta - kamalaa jos ne ovat olleet tuolla tavalla koko ajan. Mutta korjasin nyt kuvakokoa, toivottavasti eivät enää ole tekstin päällä... nyt ei ole kuin Mozilla ja Safari testausselaimina.

      Poista
  3. Minä tykkäsin tästä kirjasta kovasti. Tosin sama juttu tuon punk/rock-skenen suhteen: se jäi vieraaksi, koska en esim. punkia kuuntele ja kovinkaan hyvin tunne. Tarina, henkilöt ja RÖyhkän sujuva kirjoitustyyli kuitenkin jäivät mieleen. Leffasta en pitänyt, se oli omasta mielestäni huono, ei yhtään niin tarttuva kuin kirja. Katsoin sitä joskus oppilaiden kanssa, joista osa nuokkui koko leffan ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, osa oppilaista nuokkuu aina... :-D Leffa voi minun silti olla pakko katsoa jos saan katsomisseuraa; kun kirjan on lukenut, tulee helposti pakkomielle.

      Mutta musiikkiummikko-olo tästä kieltämättä tuli. Nyyh. Näin käy kun viettää nuoruutensa lukemalla kultaisen kauden dekkareita ja kultaisen kauden scifiä. NB eri aikakausia tosin. ;-)

      Poista
  4. Minä näin elokuvan, mutten ole lukenut kirjaa (ainakaan vielä). Kirjan jatko-osakin kyllä kiinnostaa. Elokuvastakin pidin, mutta ehkä osin sen Oulu-miljöön ja ajankuvan vuoksi. Uskon kuitenkin Kaisaa - kirja on niin usein leffaa parempi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kirja on melkein aina elokuvaa parempi minunkin kokemukseni mukaan.... tasoihin ovat yltäneet tosin jotkut, esim. Shining ja The Abyss. Eikä kaukaa liipanneet myöskään Never let me go tai Stand by me. Tai Shawshank redemption.

      Krmh, ehkä minun on paras lopettaa luettelointi ennen kuin ammun omaa väittämääni polveen...

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.