lauantai 14. toukokuuta 2011

Egalian tyttäret


Egalian tyttäret kääntää kärkevästi katseen peiliin ja kysyy: mitäs jos kaikki olisikin toisin päin miesten ja naisten kesken? Egalian matriarkaatissa miehillä ei ole varaa irtosuhteisiin, sillä he vastaavat alullepanemistaan lapsista. Miesyksinhuoltajat ovatkin suuri yhteiskunnallinen ongelma, kun naiset kieltäytyvät huolehtimasta vauvoista. Miehen vika, mitäs kylvi siementään? Naiset kulkevat rinnat paljaina, mutta miehen ei ole säädyllistä esiintyä ilman kalukukkaroa. Yksinäisen miehen kannattaa varoa liikkumista pimeän aikaan yksinäisillä paikoilla...

Tässä äiti ripittää poikaansa, joka on joutunut naisjoukon seksuaalisen hyökkäyksen kohteeksi:
[--] Sinä menit sinne tapaamaan jotakuta. Sinä tapasi hänet, hän kävi sinuun käsiksi, riisui väkisin sinulta kalukukkaron ja pakotti sinut seksuaaliseen kanssakäymiseen. Näinhän siinä kävi, eikö totta, Leenatan? Muista, että minä haluan vain sinun parastasi.
- Ei se mennyt ollenkaan noin! Ei hän käynyt minuun käsiksi!
- Ai sinä olit leikissä mukana ihan omasta, vapaasta tahdostasi! Ja sitten tulitkin katumapäälle ja yritit livetä hommasta ja hän otti sinut väkisin. Tuttua juttua. Sosiaaliviraston päänä minä olen kuullut satoja tuollaisia tarinoita hysteerisiltä männiltä. He valittavat, että heille on tehty sitä ja tätä, kun he itse ovat käytöksellään kerjänneet sitä ja tätä Jos sinä menet rannalle kymmeneltä illalla, niin tottakai sinä tiedät, mitä siitä seuraa. (s. 68)
Päällisin puolin Egalian tyttäret voisi katsoa vain hulppeaksi satiiriksi, mutta on tässä jotain vähän enemmänkin. Brantenberg ei tyydy vain pyöräyttämään sukupuolirooleja ylösalaisin vaan menee askeleen pidemmälle. Egalian naisistetut miehet (männät) ja miehistetyt naiset (emännät) ovat jo niin yltiöstereotyyppisiä, että ne menevät parodian puolelle. Ehkä Brantengergin viesti onkin kaksiteräinen: mikä tahansa tyypittely tulee näpeille, oli se feminististä tai sovinistista. Tai sitten aika on tehnyt tehtävänsä ja satiiri on tänään tyylitellympää kuin se oli kirjan ilmestymisen aikoihin 70-luvulla.

Kirjassa on paljon hupaisia yksityiskohtia. Kannen kuvassa sabiinittaret ryöstävät uroita. Mäntien nimet on suomennettu naismaisiksi mutta silti vieraiksi (Liisakki, Leenatan). Mies, joka saa isyysturvan eli pääsee naisen "vaimoksi", on turvakko, ilman jäänyt lapseton mies taas jämäntä. Käännöksessä näkyy kielellä iloittelu, kuten on toki syytäkin, sillä kirjan on julkaissut Kääntöpiiri, kääntäjien yhdistys. Kaikki hupi ei toki ole käännöksestä lähtöisin; Brantenberg on ottanut roolien vaihdoksesta kaiken mahdollisen irti. Jopa liikennevaloissa astelevat pikkuiset emännät.

Itse tarina ei ole laulun arvoinen, eivätkä henkilöhahmot tee vaikutusta vivahteikkuudellaan. Mutta kirjan arvo onkin muussa. Naurulla Egalian tyttäret onnistuukin irrottamaan lukijan hetkeksi totunnaisista ajattelutavoista, tekee tietoisiksi vakiintuneista käsityksistä sekä sukupuolisina että neutraaleina ilmiöinä. Se kyseenalaistaa normaalin. Arvokas asia, pienessä ja suuressa.

Jotkut jutut ovat kieltämättä vähän hullunkurisia, kummalle tahansa sukupuolelle, jos asiaa pysähtyy pohtimaan... "Miksi mäntien rintakarvoitus oli häpeän aihe, mutta emäntien musta kolmio ei? Miksi emännät olivat ylpeitä karvoistaan, kasvoi niitä sitten missä tahansa, mutta männät eivät?" Hmm...

Hauska kirja josta sai myös ajattelemisen aihetta.

Gerd Brantenberg (1991, alkuperäinen 1977). Egalian tyttäret. Helsinki: Kääntöpiiri. Suomentanut Marja Kurkela.

Arvioita:
Sallan lukupäiväkirjassa
Ankin kirjablogissa

4 kommenttia:

  1. muistan, että yritin lukea tuota teininä, mutta jotenkin se nolostutti :D ja tuo lainaus nolostuttaa vieläkin, ehkä se on tuo suomennos? apua. nyt tuntuu siltä, että tuo pitäisi lukea ihan vain omalle epämukavuusalueelle astumisen nimissä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vähän nolo kirja onkin, mutta ei tunnu kauhean pahalta siksi, että stereotyypit lyövät tänä päivänä niin pahasti yli - miehet eivät ole sellaisia kuin naiset tuossa kirjassa, eivätkä naisetkaan sellaisia kuin miehet. Luojan kiitos!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hyvä kirja (kiitos muuten linkityksestä!), mutta itse en varsinkaan lopussa osannut ottaa tätä ollenkaan huumorina, niin kipeästi kirjailija osui maaliin monessa asiassa. Alun naurahtelu muuttui suruksi.

    VastaaPoista
  4. Hmm, minä taisin ottaa enemmän huumorilla, ehkä siksi että teksti on vähän "dated" eikä tämä tyylillisesti ollut oikein sellainen kirja, joka saisi eläytymään henkilöihin. Tai korjataanpa, ei saanut minua eläytymään henkilöihin... Yksi eläytyy yhteen ja toinen toiseen. En onnistunut kunnolla eläytymään Oatesin Kostoonkaan vaikka teoriassa olisi kai pitänyt :-/

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.