 |
| Kuva: Tammi |
Kaksi kirjaa loppuun asti, haasterunokirja melkein loppuun, siinä syyskuu tähän mennessä. Yhden harrastajan lyhytproosaa on myös tullut luettua, mutta eipä sitä oikein tänne voi raportoida, vaikka mukaansatempaavaa kamaa onkin.
Äärimmäistä lukemattomuutta siis, meikäläisen mittapuulla.
Mutta laatu korvaa määrän, eikös niin? Murakamin Kafka rannalla teki unohtumattoman vaikutuksen keväällä. Seuraavaan Murakamin kirjaan tarttuminen oikein arastutti. Onneksi Sputnik-rakastettuni täytti odotukset. Okei, Sputnikissa ei ehkä ole Kafkan pyörteilevää suuruutta, eikä samaa läpitunkevaa surrealisimia, mutta tunnelma on kiehtovasti samankaltainen, eikä tässäkään ihan arjen maailmoissa liikuta.
Tai - ehkä liikutaankin. Murakamin arki vain on sellaista, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Oudot tapahtumat eivät kuitenkaan maistu puhtaasti fantasiaelementeiltä tai maagiselta realismilta tai uuskummalta* - jotenkin ne Murakamin tyylissä tuntuvat täysin luontevilta ja järkeenkäyviltä. Jopa väistämättömiltä.
Sputnik on tarina rakkaudesta ja siitä miten rakkaus joskus eksyy radaltaan. Yksinäiset sateliitit lähettävät toisilleen signaaleja loputtoman avaruuden hiljaisuudessa... Minusta Sputnik on myös tarina siitä, miten rakkaus on rikkautta itsessään, epätäydellisenäkin ja täyttymättömänäkin. Sellainenkin signaali, jota vastaanottaja ei kuule, on parempi kuin ei mitään.
Kertoja, nuori opettaja, rakastaa parasta ystäväänsä Sumirea. Sumire etsii ymmärrystä elämästä tullakseen kirjailijaksi. Hän ei rakasta kertojaa. Sen sijaan hän rakastuu intohimoisesti Miuhun, kauniiseen vanhempaan naiseen. Miu puolestaan on kadottanut kykynsä rakastaa. Lopulta katoaa Miun mukana matkustava Sumire itse Kreikan saaristossa...
Murakami näyttää olevan niitä harvoja kirjoittajia, joiden kohdalla minua ei häiritse kyvyttömyyteni ymmärtää mitä tapahtuu. Murakamin symbolismi (jos se on sitä) pysyy aina hitusen sumeana. Sen voi aavistaa, mutta sitä ei todella tavoita. Mutta jotenkin se ei haittaa. Edes Sputnikin lopun monitulkintaisuus ei tunnu missään. Ihanaa. Tulee sellainen olo, että kaikkea ei edes tarvitse ymmärtää, joskus voi vain heittäytyä nauttimaan.
Loppujen lopuksi, kuka voi todella erottaa meren ja sen mikä siitä heijastuu? Onko sillä väliä mitä Murakami tarkoitti, jos hänen sanansa kirkastavat oloni?
Murakamin kanssa tunnen itseni tyhmäksi ja onnelliseksi yhtä aikaa. On kuin näkisi kirkkaa tähtitaivaan syksyisenä yönä. Se on kaunis ja käsittämätön. Sitä katsoessa tietää itsensä pieneksi... ja samalla aistii mahdollisuuksien henkeäsalpaavan rajattomuuden.
Jep. Lisää Murakamia.
Ai niin, lainaus vielä, melkein unohtui:
Ne romaanit - tai pikemminkin romaanikatkelmat - joita Sumire toi luettavakseni - eivät olleet niin hirveitä kuin hän kuvitteli. Tosin hänen tyylinsä muistutti ajoittain tilkkutäkkiä, jonka oli tehnyt joukko itsepäisiä vanjohja naisia, joilla kullakin oli omat mieltymyksensä ja valituksen aiheensa ja jotka olivat tehneet työtään synkän hiljaisuuden vallitessa. Kun tähän vielä lisätään Sumiren joskus maanis-depressiivinen mielenlaatu, niin ajoittain punainen lanka hävisi. [--] (s. 20).Kutsuin Kafkan yhteydessä Murakamia sielun kiropraktikoksi. Sputnik oli ehkä enemmän hieronta kuin niksautus. Hyvä olo kumminkin jäi.
Haruki Murakami (2003, alkuperäinen 1999). Sputnik-rakastettuni. Tammi. Suomentanut Ilkka Malinen. 951-31-2589-0.
Arvioita:
Sanna Nyqvist Kiiltomadossa
Jenni S. Koko lailla kirjallisesti -blogissa
Mikko Kirjavinkeissä
*toim.huom. muistakaa, että käsitykseni näiden termien sisällöstä on hatara.
No niin, olen ihan samaa mieltä! En ymmärrä, miten Murakami voi kirjoittaa tosiaan niin, että mitä tahansa tapahtuu ja se tuntuu aivan luontevalta. Lukijana en häiriinny edes siitä, etten putoilen kärryiltä, lukeminen vain tuntuu täydelliseltä. Nerokasta.
VastaaPoistaMulla nyt kesken oleva The Wind-Up Bird Chronicle on muuten erikoispainos, jossa on lukemisohje ja keskusteluvinkkejä esim. lukupiireille. En ole vielä tutustunut ko. osioon, mutta tuntuu hassulta, kun kirjassa on ikään kuin manuaali mukana.
Jenni, sano muuta - Murakamin kanssa ymmärtäminen tuntuu jotenkin... toissijaiselta. Kiinnostavaa, koska normaalisti olen ärtynyt jos en ymmärrä. Kivaa, mulla on näitä vielä tosi monta lukematta. :-)
PoistaMulla on yhtä surkea syyskuu, mutta ei tälle nyt mitään voi. Tämä aarre on minulta vielä lukematta, kun olen jotenkin ajatellut, ettei se voi olla niin... Kafka? Mutta ehkä se melkein on, kiitos!
VastaaPoistaMinna, kai näitä kausia tulee... en tiedä missä asennossa tähdet nyt okein ovat, mutta ehkä lokakuu on toisenlainen. Jos säät huononevat, tulee ainakin juostua vähemmän!
PoistaTämä ei ole Kafka... mutta selvästi sukulainen. Serkku äidin puolelta ehkä?
Tyhmä ja onnellinen samanaikaisesti? Ehdottomasti! Murakami saa aikaan hämmennystä ja silti sellaista suoranaista rakkautta, jota kokee kuitenkin vain harvojen kirjojen äärellä.
VastaaPoistaSputnikia en ole vielä lukenut, mutta kolmen lukemani murakamin perusteella tiedän, että tulen ihastumaan tähänkin.
Katja, kyllä nämä vain on kaikki luettava. En tiedä miksen sen Norwegianin kanssa päässyt tuijottamista pidemmälle... nyt kun luin tämän olin taas ihan lumoutunut. Koitan katsella kirjastosta mitä löytäisin seuraavaksi. Juoksemisesta ehkä, tai Lammasseikkailu...
PoistaOi miten ihanasti kirjoititkaan Murakamista! Kirjablogimaailmaan eksymisellä on ollut hassu seuraus: ennen rakastin kirjoja ja kirjailijoita, joista kukaan lähipiirissä ei ollut kuullut. Sitten löysin kirjablogit ja tajusin, että hei, joku muukin on kuullut näistä kirjoista ja rakastaa niitä! Ihanaa. (Murakamin lisäksi näin on käynyt ainakin Haahtelan kohdalla. Tosin Haahtelaa kyllä fanitettiin äidin kanssa yhdessä, mutta muuten - kukaan ei KOSKAAN ollut edes kuullut näistä suosikeista!)
VastaaPoistaAnna, niinpä! Se on ehdottomasti kirjablogien ykkösjuttu: että pääsee jakamaan nämä ilot jonkun kanssa, joka on kuusalla siitä mistä puhutaan. :D Kirjatoukat pääsevät täällä mutustamaan hyvässä seurassa...
PoistaSurkea syyskuu on ollut täälläkin, siis kirjallisesti, määrällisesti. Mutta nooh, kyllähän täältä taas kohotaan...
VastaaPoistaSputnik on yksi ensimmäisiä lukemiani murakameja, mutta muistan, että se ei ihan yhtä suurta vaikutusta tehnyt kuin moni muu. "Ennemmin hieronta kuin niksaus" on kyllä hyvä vertaus.
Tessa, joo, minullekin tästä puuttui se Kafkan aiheuttama todellisuussiirtymä... mutta "tykkäsin" olisi liian laimeasti sanottu Sputnikistakaan, näillä Murakameilla tuntuu olevan jokin oudosti tyynnyttävä ja keventävä vaikutus.
PoistaMe noustaan vielä tästä lukemattomuden alhosta... Oikeasti, uskon että kunhan saan tuon yhden työreissun taakseni, ehdin vähän paremmin kirjoihinkin kiinni.
Luin Sputnikin kesällä ja rakastin sitä. :) En ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä(kään) omaa postaustani, joten silmäilin vain pikaisesti tekstisi, mutta iloisena huomasin että sinäkin pidit kovasti! :)
VastaaPoistaJos sinulla on surkea luku- (ja päivitys)tahti, minulla on nimenomaan se surkea päivitystahti. Ollut jo useamman kuukauden. Ehdin lukea ihan kivasti (oman mittapuuni mukaan), mutten ehdi blogata. Harmittaa. Mutta kaipa se tästä taas, meillä kummallakin. :)
Sara, kyllä pidin! Kiva että sinultakin on tulossa tästä juttua.
PoistaKyllä se tästä taas lähtee... nyt on vain syksy KAIKKINE kiireineen tullut tavallista kovemmalla rytinällä päälle. Nimimerkillä viimeiset omenasoseet vihdoin pakkaseen tänään ja loput omput mehuasemalle huomenna...
Sputnik on ainoa lukemani Murakami ja pidin kovasti. Miten samaa mieltä olenkaan kanssasi siitä, että tässä kirjassa kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
VastaaPoistaMargit, kiva! Ja se ettei tarvitse ymmärtää on tosiaan jotenkin kirja-(tai kirjailija?)kohtaista, sillä yleensä olen kyllä kovasti ymmärtämisen perään. Mutta Murakami, ja ehkä Seija Vilén ja Kurt Vonnegut, muutaman mainitakseni, kuuluvat kaikki omalla erikoisella tavallaan niihin, joiden kohdalla ymmärtäminen ei jotenkin tunnu olennaiselta. :-)
PoistaKiva kuulla, että tämä teos on hyvä vaikkei ylläkään Kafkan tasolle. Minulla on Murakamilta luettuan vain Kafka rannalla, joka kiilasi heti lempikirjojeni joukkoon. Suuri lammasseikkailu on odotellut omassa hyllyssä jo tovin, tämän vuoden puolella kuitenkin yritän sen saada luetuksi. Sputnikia olen vilkuillut pitkään kirjastolla, ja arviosi myötä sain varmuutta siihen, että teos kannattaa lainata.
VastaaPoistaLukutahti kokee hidasteluja aina välillä. Minulla on niitä aina silloin, kun olen ahminut kirjoja paljon ja tulee ähky. Sitten pitää hetki lepuutella, lukea vain lehtiä ja, vola, jossain vaiheessa löytää itsensä taas kirjastolta korkea pino kirjoja sylissä. Kyllä se siis sitä helpottaa. :)
Kaisa, kannattaa kyllä... tämä on myös Kafkaa kevyempi lukea, ainakin minusta.
PoistaHassua kyllä, minusta ei tunnu, että olisi ähky; tekee mieli lukea, mutta koko ajan joko on pakko tehdä jotain muuta ("mistä tuo oravanpyörä nyt tuohon..?") tai sitten keskittyminen hajoaa. Työmatka-ajossakin on tullut viikonpäivät kuunneltua vain hiljaisuutta, kun ei mieli pysy riittävän kasassa kirjoille. No, aika aikaa kutakin... kirjat eivät onneksi karkaa.
Melkein tuli fiilis, että tähän kirjaan tulisi tarttua. Mutta Kafka rannallal oli pettymys kun sen pari vuotta sitten luin, näin siitä silloin kirjoitin: "[P]elkkä mielikuvitus ei riitä, vaikka sen puute kieltämättä voikin olla melkoinen rasite. Mutta pelkän mielikuvituksen varaan ei voi romaania rakentaa. Kertomuksen tulee pystyä luomaan silta todelliseen maailmaan, annettava avaimet lukijalle - ennen kaikkea, auttamaan ihmistä ymmärtämään itseään."
VastaaPoistaKoen tässä jonkinlaista vajavaisuutta itsessäni, sillä vaikka sinällään ymmärrän Murakamin taidon, en löytänyt kirjasta sellaista kosketusta todellisuuteen että olisin lukemisesta erityisemmin nauttinut tai hyötynyt. Jokin puuttui, ehkä se on itsessäni puute eikä romaanissa, mutta emme kohdanneet toisiamme.
Juha, näinhän se joskus menee. Kirjasta tavallaan tietää että se on hyvä, mutta ei onnistu innostumaan kumminkaan. Minut on jättänyt kylmäksi parikin sellaista yleisesti tykättyä kirjailijaa, joista enemmänkin tiedän että kirjoittavat hienosti kuin tunnen että kirjoittavat hienosti. Oates ja Elina Hirvonen esimerkiksi... hienoa tekstiä mutta mutta mutta...
PoistaMinulle nämä Murakamit ovat toimineet, mutta kyse ei olekaan ollut siitä, että ne antaisivat avaimia mielen lukittuihin komeroihin... Jotenkin (loitsunomaisesti?) ne vain silittivät ryppyjä otsalta ja siivoavat pölyjä nurkista siellä lukkojen takana.
Kiva jos haaste alkaa olla lähes suoritettu. :) Murakamiin minunkin pitäisi vihdoin tutustua!
VastaaPoistaSalla, Olen Nyt Lukenut SEN Loppuun.... :D Finnairin hellässä huomassa sain viimein Spooniadinkin selätettyä!
PoistaJoo, kyllä sinun kannattaisi Murakamia ainakin kokeilla. En ole vielä kahden kirjan perusteella varma mitä suosittaisin ensimmäiseksi, mutta ainakin minulla on nyt mieli, että kaikki Murakamit tulee jollain aikataululla luettua.
Ah, Murakami. Kiitos, että muistutit. Mä ostin kesällä Sputnikin omakseni. Täytyy kaivaa se esiin.
VastaaPoistaBlogissani on lisäksi sulle tunnustus.
Voi itku, olen nyt varmaan auttamattomasti myöhässä... mutta kiitos Mari, <3!
Poista