 |
| Kuva: WSOY |
Pekka Hiltusen Sysipimeä oli minulle syksyn odotetuimpia kirjatapauksia. Tykkäsin kovasti Hiltusen esikoisesta, jossa on minusta hyvä meininki ja mielenkiintoinen asetelma. Vilpittömästi sinun on sikäli loistavasti ajan hermolla, että se kysyy kenen vastuulla on maailman parantaminen, yksilön vai yhteiskunnan. Kirjan suomalaisnaiset, etenkin Mari, ovat kuin vanhan ajan sarjakuvasankareita: he puolustavat heikkoja supervoimillaan omasta Studio-lepakkoluolastaan käsin. Ja kuten arkkityyppiin kuuluu, molemmilla on menneisyydessään pimeitä kammioita.
Sysipimeässä Marin tiimi, johon Liakin nyt kuuluu, auttaa mainekatastrofiin syöstyä radiojuontajaa ja jäljittää homofobista sarjamurhaajaa. Mutta murhaajajahti ei ole vaaratonta urheilua. Tämä saalis ei kaadu kesysti vaan vastaa kovaan timantinkovalla. Kirjan mittaan myös selviää Marin menneisyys, jonka Vilpittömästi jätti kätköön.
Tartuin Sysipimeään vähän huolissani, sillä tiesin sen jääneen kesken Kirsiltä, jolla on hyvä maku dekkareiden ja jännäreiden suhteen. Iiks – mitä kauheaa? Olinko ihan syyttä suotta ihastunut Vilpittömään – osoittautuisiko Sysipimeä mahalaskuksi?
Rehellisesti: kyllä. Ainakin suhteessa edelliseen. Olin jo pitkälti yli parinsadan sivun ennen kuin oikeasti tempauduin mukaan Sysipimeään, ja silloinkin kokemus jäi aavistuksen haaleaksi. Jotenkin tarina ei lähtenyt käyntiin ja huomasin koko ajan ärtyväni jostain ilmauksesta tai ajatusvirheestä. Vielä siitä eteenpäinkin, kun oikeasti alkoi kiinnostaa mitä seuraavaksi tapahtuu, aikamuotojen vaihdokset ja henkilöiden suoraviivaisuus rassasivat. Näin jälkikäteen mietittynä Sysipimeä oli minusta lajissaan kohtuullinen välipala, ei enempää eikä vähempääkään. Sysipimeä pitää jännärin perussopimuksista kiinni. Jos kuvassa on ase, sillä ammutaan. Murhaajakuviossa on hienoja elementtejä ja Studion tehokkuus mykistää ihastuksesta. Silti…
En oikein osaa selittää itselleni miksi yksi kirja toimi minulle niin hyvin ja toinen jäi lukukokemuksena selvästi huonommaksi. Yksi vaihtoehto on, että Vilpittömästi oli oikeasti parempi. Mietinkin mielessäni onko Sysipimeä kirjoitettu liian nopeasti. Jäikö viimeistely väliin? Tekstissä oli minusta aika paljon ilmaisullisia takkuja ja suoranaisia ajatusvirheitä. Esimerkiksi Lian juoksut tuntuvat hysteerisiltä: tultuaan kolmen tunnin lenkiltä hän lähtee kahden tunnin lenkille koiran kanssa.** Tykkään itsekin juoksemisesta mutta jotain rajaa. Tai tämä:
Pannukakusta kului aamiaisella Bergin asunnolla iso osa, ja Lia tiesi, että kun hän lähtisi, Berg ei hennoisi olla antamatta Grolle palasta.
He menivät kolmistaan ulos. Lia otti lyhyitä juoksupyrähdyksiä Gron kanssa, Berg tyytyi rivakkaan kävelyyn. (s. 83)Jos kaikki kolme menevät kerran yhdessä ulos, miksi ihmeessä tuossa edellisellä rivillä ajatellaan, että Lia lähtee yksin?
Noh, sellainenkin optio on, että olen vaan kyltymätön ja ylivaatelias. Aina pitäisi vetää jokin uusi jyrsijä pääpukineesta.Pelkkä jatkaminen ei riitä?
Vilpittömästi ihastutti raikkaalla supersankari-ideallaan, ja Mari tosiaan pääsi käyttämään ja näyttämään ihmeellisiä kykyjään. Tykkään edelleen tuosta Studion oman käden oikeuteen liittyvästä dilemmasta ja sen tuomisesta esiin. Sysipimeässä kuvio oli jo tuttu, joten se ei itsessään enää antanutkaan lisäarvoa. Sen sijaan Marin menneisyyteen liittyvät paljastukset strippasivat hänet mystisestä viitastaan ja jättivät paljaaksi; Studion kokemat menetykset inhimillistivät hänet suorastaan yltiöpäisesti. Näillä käänteillä tässä olisikin pitänyt kuvata uskottavasti aidonoloista ihmistä, ei enää sarjakuvahahmoa. Sitä siirtymää ei Sysipimeässä tapahtunut.
Pekka Hiltunen (2012). Sysipimeä. WSOY. 978-951-0-39383-3.
Arvioita:
Juhani Karila Hesarissa
Jussi Aurén Satakunnan Kansassa
Norkku Nenä kirjassa -blogissa
Irja Kirjavinkeissä
**MUOKS! Caveat lukijat! Kuulin että olen väärässä Liian lenkkien suhteen; eivät kuulema olleet samana päivänä. No, en voi tarkistaa kun palautin jo kirjan... mielestäni luin kohdan kahteen kertaan ja juuri näin, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta kun luetun ymmärtäminen pettää. ;-)
Moi! Itse en ole lukenut Vilpittömästi sinun, mutta tämän nappasin mielenkiintoisen aiheensa puolesta. Olihan kerronnassa omat sudenkuoppansa, tykästyin kuitenkin kovasti. Pelottava kirja!
VastaaPoistahttp://rakkaudestakirjoihin.blogspot.fi/2012/08/pekka-hiltunen-sysipimea_29.html
Kiitos linkistä, Annika K! Suosittelen sulle vilpittömästi (heh) myös sitä ykkösosaa, oli se minusta parempi. Olisi kiva kuulla toimiiko yhtä hyvin toisin päin luettuna. :-)
PoistaEn ole vielä lukenut tätä, mutta pinnallisena ihmisenä kiinnitin heti huomiota siihen, että kansikuva on mielestäni paljon huonompi kuin esikoisessa. Ymmärrän kyllä, että kun kustantajakin on vaihtunut, ei kansi voi olla yhteneväisen näköinen edellisen kirjan kanssa. Silti tämä kirja ei tarttuisi kantensa puolesta mukaani kirjakaupasta, kun taas Vilpittömästi sinun oli mielestäni erittäin houkuttelevan näköinen paketti.
VastaaPoistaLukutoukka, sisällön puolesta tavallaan ymmärrän tuon kannen, minulle se assosioituu tiettyihin tapahtumapaikkoihin aika hyvin... mutta olen samaa mieltä, ei siinä Vilpittömän kannen terävyyttä taida olla. :-)
PoistaMinä en varauksetta pitänyt ensimmäisestä osasta, mutta ajattelin silti sen lukemisen jälkeen, etten ehkä malta olla lukematta seuraavaa osaa. Nyt kun toinen osa on tullut (tosiaan kovin pian ensimmäisen jälkeen), huomaan että kiinnostus on aika lailla hiipunut - Vilpittömästi sinun tai sen päähenkilöt ei sittenkään jääneet kutkuttamaan tarpeeksi. Ja kun vielä blogivastaanotto on ollut laimeaa, kirja taitaa lukematta.
VastaaPoistaLiisa, luulen että olen sen verran koukussa, että luen varmaan kolmannenkin... heh, oikeasti diggaan sankarillisia naisia... mutta en varmaan odota sitä samalla innolla.
PoistaPitääpä nyt saada se Vilpittömästi hyppysiini, kuulostas sen verran lupaavalta.
VastaaPoistaLia tosiaan oli aikamoinen lenkkeilijä, täytyy ihan nostaa hattua!! ;-)
Norkku, niinpä! Kovakuntoinen kuten supersankarin kuuluukin olla... ehkä minua vain jurppii kun en itse paljon tuntia kauempaa jaksaisi hölkätä vaikka aseella uhattaisiin! Tai sitten kadehdin sitä, että hän ehtii jotenkin juosta niin paljon. :D
PoistaMyös minä voisin luonnehtia kirjoja erilaisiksi toisiinsa verrattuna. Mutta minua tämä erilaisuus ei haitannut lainkaan, päinvastoin. Kehitys tuntui luonnolliselta ja kertoi pikemminkin siitä, että kirjailija kykenee myös uudistumaan. Oman makuni huomioon ottaen ei kuitenkaan liikaa: ne elementit, joista pidin ensimmäisessä osassa löytyivät myös toisesta, ja lisäksi oli tullut uusia, mielestäni kiehtovia aineksia lisää.
VastaaPoistaMutta sarjoissa saattaa olla yleisestikin ongelmana se, että lukijalle syntyy vahvoja odotuksia henkilöistä, sitä saattaa toivoa tietynlaista ratkaisua ja alkaa jopa odottaa sitä, ja sitten pettyy, kun kirjailija tuokin tarinaan ihan omanlaisensa ratkaisunsa. Kirjailijalla onkin sarjojen kanssa vaikea paikka siinä mielessä, että liian ennalta-arvattava ei saisi olla, toisaalta liiallinen yllätyksellisyys voi helposti saada lukijan pettymään, kun odotukset ovat tosiaan liian kaukana ratkaisusta. Klassinen esimerkki Sookie Stackhouse -sarja, jossa noin puolet lukijoista toivoo Sookien päätyvän yhteen Ericion kanssa, ja puolet Billin, elleivät suorastaan Samin kanssa ;) Tai Twilightien team Edward/team Jacob -systeemi.
No joo, meni vähän asian vierestä.
Tuohon juoksemiseen en muuten kiinnittänyt erityistä huomiota, koska ennen lasta minulla itsellänikin saattoi kulua tuntikaupalla liikkumiseen, tosin ehkä pikemminkin niin, että kävelin kolme tuntia ja juoksin vain kaksi :) Nyt sitä on onnessaan, jos saa jostain 45 minuuttia hätäiseen lenkinpuolikkaaseen ;)
Vera, supernainen : D No nyt olen ihan nolo että pidin epäuskottavana tuollaista lenkkeilyä. Ehkä Lia tosiaan lapsettomana ehtii.
PoistaTuosta kehityksestä - ymmärrän mitä tarkoitat, vaikka olenkin tämän kirjan kohdalla vähän eri mieltä. Jotenkin minulle Mari toimi paremmin mystisempänä. :-)
Harmi jos tämä on lässähdys. Mulle Vilpittömästi sinun oli ihan ok luettavaa, mutta jotta tarttuisin kakkososaan, pitäisi sen olla ykkösosaa parempi. Suurin osa lukemistani arvioista kuitenkin linjaa sinun laillasi, että kakkososa menee vähän alaspäin ykköseen nähden.
VastaaPoistaSalla, olin henkisesti jo valmistautunut olemaan täysin eri mieltä kaikkien kanssa... mutta niin vain jouduin liittymään kuoroon. Mutta kuten tuossa Liisalle sanoin, sen verran vakaa kiinnitys tähän naiskaksikkoon on, että todennäköisesti luen kolmannenkin osa. Uskon että sellainen tulee, ja uskon että se on viimeistellympi. Tiedä häntä onko kustantamon vaihtaminen vaikuttanut tähän osaan - en ollut edes pannut sitä merkille, mutta Lukutoukka mainitsi niin käyneen.
PoistaHei vain ja terkkuja itsellesi Ranskasta! :D
VastaaPoistaOlipas mielenkiintoista lukea tämä hyvä ja perusteltu arviosi! Pidin Hiltusen esikoisesta ja olen odotellut tätä sarjan kakkososaa aika innokkaasti. Sainkin sen kirjastosta viime viikolla, mutten ole vielä ehtinyt edes selailla kirjaa - enkä ottanut sitä edes mukaani matkalle. Laillasi odotan kirjalta juuri sitä kania hatusta, joten nyt alkaa vähän jännittää, koenko Sysipimeän itsekin vähän mahalaskuna. Nuo mainitsemasi yksityiskohdat ärsyttävät jo valmiiksi (ainakin näin asiayhteyksistään irrottettuina). Saapa nähdä, miten meikäläisen Hiltusen parissa tällä kertaa käy... :)
Sara, hih, mitäs me maailmanmatkaajat! Nyt olen jo lentokentällä kotiin lähdössä (jee, hyvä wifi!)
PoistaToivottavasti pystyt tarttumaan kirjaan ennakkoluulottomasti, näistä rutinoistani huolimatta. Ei ole ollenkaan sanottu, että samat jutut häiritsevät kaikkia. :-)