 |
| Kuva: WSOY |
Ostin näyttelyssä käydessäni pokkaripainoksen Liehun vuonna 2003 ilmestyneestä romaanista Helene, joka on aivan omanlaisensa tulkinta suuren maalarin elämästä. Mitenkähän tämän sanoisin? Ehkä auttaa asian alkuun, jos kirjoitan tähän kirjan koko nimen, tai oikeammin rimpsun siitä etusivulta... (tuskin tämä kaikki kirjaston luettelossa on?)
Helene
viimeinen myrskyinen
(huone)
omakuvan arvoitus
confessiones, puhetta kuolleille ja eläville
luumupuun alla
Romaani Helene Schjerfbeckin elämästä
Siinä. Romaani, jossa on enemmän kuin aavistus runoa.
Pokkari on kulkenut mukanani heinäkuisesta näyttelykäynnistä alkaen. Alkuun luin innolla satakunta sivua, mutta sitten iski jonkinlainen hengenahdistus Helenen kanssa. Liehu kattaa koko Schjerfbeckin elämän, hyppelehtien ja eläytyen. Hän vetää viivansa yhtä vahvasti ja vaativasti kuin kohteensa. Helene tulvii tunnetta ja sisäistä uskottavuutta.
Hintana on jonkinasteinen lukemisen raskaus. Helene etenee osin kronologisesti, mutta mitään luonnollista juonen tai kerronnan polkua ei synny. Kaikki Helenen elämässä on läsnä sen lopussa, viimeisinä vuosina ruotsalaisessa kylpylässä. Kirja rakentuu lyhyistä katkelmista, joiden pituus vaihtelee muutamasta kappaleesta vajaaseen tusinaan sivuun.* Olen nöyrästi kiitollinen siitä, että katkelmat on sentään nimetty ajassa ja paikassa. Mariefried 1944. St Ives 1887. Hyvinkää 1907. Ja niin edelleen.
Silti, jos en olisi nähnyt näyttelyä, en olisi saanut tästä kirjasta tolkkua. Enkä voi rennoin rantein suositella tätä kenellekään, joka haluaa tietää Schjerfbeckistä enemmän, tai ainoaksi kirjaksi Schjerfbeckistä kiinnostunelle. Ainakin itselleni tuli tunne, että olisi pitänyt lukea ensin jokin elämäkerta, sitten olisin ehkä nauttinut romaanista enemmän.
Mutta kieli on kaunista ja jännittävästi hersyvää. Se nostaa mieleen väkeviä, kirkkaita ja monitulkintaisia kuvia. Helenen kasvojen läpi tuulee; hänen lasinsa tuoksuu naisen tyhjältä kainalolta, mutta on myös korennonsilmäisiä hetkiä, jotka antavat rauhan. Tuollaisiin väläyksiin kiteytyy Helenen heikkous ja vahvuus minun silmissäni. Kertomuksiin tottuneelle lukijalle tämä on väkevää viiniä, paikoin makeaa, paikoin karvasta. Tarinan elementit täytyy itse seuloa esiin.
Kas tässä Helene ja hänen englantilainen kihlattunsa, kahdeksankymmentä täyttäneen taiteilijan muistelemana. Kai.
Päivä on tuulinen. Minulla on ylläni keltainen hame, landesin piikit repäisivät sen helmaa. Olen päästänyt tukkani auki. Tuuli vie olkihattuni, ja ymmärtäväinen John saa juosta sen perässä pitkään -
Kuka ihminen on hyvä? Kuka on paha?
Se että ymmärtää toista nopeasti, yhtä nopeasti kuin lintu kiitää pesäänsä, on eräs nimi rakkaudelle.
Ei ehkä ymmärrä kaikkea, mutta haluaa oppia.
Läheisyys on myös surua, ajattelin. [--] (s. 126)Rehellisesti, tyyli olisi minusta enemmän edukseen tiiviimmässä kirjassa. Loppupuolella, vaikka olin jo päässyt paremmin oikeaan mielentilaan eläytyäkseni Liehun Helenen kielikuviin, aloin samalla tympiintyä. Kun rakenne tekee joka tapauksessa äärimmäisen vaikeaksi hahmottaa tapahtumien kronologiaa tai ihmissuhteiden kehitystä, kun tämä kerran on väistämättä romaani, tulkinta, kuvitteellinen kuvaus... onko tarpeen ottaa niin paljon mukaan? Onko tarpeen tehdä tulkinnasta elämän mittainen? Olisiko 350 sivua riittänyt 500 asemesta?
Ehkä ei. Mutta siinä tapauksessa minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä; tunne ja tunnelma näet olisivat välittyneet lyhyemmässäkin tekstissä.
Helene jää silti mieleeni hienona kirjana kiehtovasta henkilöstä. Se sai minut hetkittäin harmittelemaan, etten raatsinut törsätä Ateneumissa tähän, uuteen kokoomateokseen kaikista Schjerfbeckin maalauksista.
Sillä taulut ovat se, missä Schjerfbeck elää, eli silloin, elää nyt.
Rakel Liehu (2012, alkuperäinen 2003). Helene. WSOY. 978-951-0-39094-8.
Arvioita:
Maija Alftan Hesarissa
Merja Marjamäki Turun Sanomissa
Maija Kirjojen keskellä -blogissa
Nora Exlibris
*toim. huom., vaikutelma katkelmien pituudesta, ei siis laskettu tulos...
EDIT 23.10: korjattu näyttelyn kävijämäärä uusien tietojen mukaan.
Oho, juuriko tätäkin joku vielä lukee...! :)
VastaaPoistaIlahduin kovasti, kun juttusi äsken pompsahti sivupalkkiin, sillä Helene on NIIN mun kirjani kuin mikään voi olla, ja soisin tietysti sille ikuisen elämän. Näyttely jäi näkemättä, enkä ole lukenut "oikeita" S-elämäkertoja, eikä se haittaakaan. Minulle tässä oli kaikki.
PS. Ai että oli kiva lukea tästä juuri sinun kirjoittamanasi. <3!
Minna, <3 itsellesi! Ja kyllä vain... maijamyöhäset joskus löytävät tällaiset jälkijunassa. :-) Se näyttely oli minulle niin vaikuttava kokemus, että heräsi halu tietää enemmän. Ja nostan kyllä hattua Liehun linjakkuudelle ja hyvälle kirjoittamiselle; vaikkei tämä minulle mikään helposti soljuva kirja ollut, poikkeuksellisen kaunis kyllä...
PoistaIhastuin vastikään Liehun runoihin, ja tämä pääsi lukulistalleni heti. Lukunälkä sen kuin kasvoi näiden näytteiden ansiosta!
VastaaPoistaElma Ilona, ehkä minun pitäisi puolestani yrittää Liehun runoja, koska tässä oli ehdottomasti vääntöä ja voimaa. :-)
PoistaBooksy, olisin minäkin ollut siellä näyttelyssä ellei sen takia tarvitsisi olla kotoa poissa päiväkausia ja palkata tänne vielä LUOTETTAVA kotolainen koiran hoitajaksi.
VastaaPoistaLiehu ei aukea minulle kuten toivoisin ja niinpä tämä kirja varmaan jää minulta väliin, vaikka oikein kerään Schjerfbeck -teoksia.
Leena, kaukana Helsingistä asumisen riesoja... onneksi minulla sattui tänä kesänä sellainen tuuri, että viipyilin pääkaupungissa tavallista pidempään ja sain leikkiä turistia oikein ajan kanssa. Tuo Schjerfbeck-näyttely oli ehdottomasti yksi kohokohta. Tosi harmi ettet päässyt!
PoistaMikähän olisi vinkkisi jos haluaisi vilkaista jotain "tavallisempaa" kirjaa Schjerfbeckin elämästä?
Kuuntelin tämän muutama vuosi sitten äänikirjana ja oli kyllä todella vahva elämys. Nyt heräsi halu myös lukea Helene joskus.
VastaaPoistaVauhko, äänikirjana voisi tosiaan toimia mainiosti. Tai, lisään vielä, riippuu tietysti lukijasta! Mutta ilmeisesti lukija on ollut hyvä kun tykkäsit. :-)
PoistaKuuntelin tämän muutama vuosi sitten äänikirjana ja oli kyllä todella vahva elämys. Nyt heräsi halu myös lukea Helene joskus.
VastaaPoistaMinä rrrrakastin tätä kirjaa aikoinaan. En muista kirjaa enää kovin yksityiskohtaisesti, mutta muistan nauttineeni juuri kielestä ja sen runollisuudesta suuresti.
VastaaPoistaItse kun olen ollut kova Schjerfbeck-fani lapsesta asti, en osaa oikein kuvitella, miltä kirja vaikuttaa sellaisen lukijan silmin, jolle Helenen elämä ei ole niin tuttu. Minä kun olen lukenut useampia kirjoja, katsonut dokumentteja ja tietysti tuijottanut maalauksia loputtomasti. Toisaalta luin kirjaa kyllä ihan kuvitteellisena kaunokirjana - en miettinyt lukiessani jatkuvasti, pohjautuvatko tapahtumat tosiasioihin, toisaalta taas ehkä kirjan seuraamista kuitenkin helpotti se, että tunsin elämäntarinan peruspilarit niin hyvin.
Tämä on vähän kuin Oatesin Blondi. Ei totuus, mutta tuntuu totuudelta, koska kirjailija pääsee niin hienosti kohteensa ihon alle.
Liisa, kaunokirjana tämä pitää lukea. Ja kaunis se on! Jossain joku kirjoitti, että Liehu on saanut tähän Schjerfbecking sielun tms., ja siihen melkein voisi uskoa. Tulkinta on niin kokonaisvaltainen ja vahva, että siitä tulee totuus - varsinkin kun totuutta ei voi kukaan tietää. Kyllä tästedes Schjerfbeck tulee aina olemaan minulle ainakin jossain määrin Liehun Helene.
PoistaTällaisena epärunollisena lukijana olisin tykännyt vielä enemmän vähän lyhenneltynä... mutta en kauhean tosissani valita, oli tämä hieno lukuelämys! :D
Minua harmittaa, etten nyt muka ehtinyt sinne näyttelyyn. Hmph.
VastaaPoistaKomppaan Liisaa, minä luin tämän kirjan joskus 2004 tai silloin ja olin aivan hurmaantunut kielestä. Jonnekin olen kirjoittanut että osaisinpa kuin Rakel Liehu.. Mutta en tiedä miten tämä avautuisi nyt. Minulla on tämä kirja ja haluaisin lukea sen jossain vaiheessa uudelleen mutta katsotaan. Mahtavasti kyllä kirjoitat ja nostat kiinnostavia esille, milloin voisi tiivistää ja kenen mielestä.
Voi Linnea, sanon saman kuin Leenallekin, sääli tosiaan. Minuun tekivät etenkin ne omakuvat suuren vaikutuksen. Ja mielelläni kirjoittaisin niin kuin Rakel Liehu! Enkä varmasti malttaisi lyhentää mitään, koska kaikki sanani olisivat niin kauniita, ne vain tanssisivat syystuulessa editoijia pakoon... ;-)
PoistaMinäkin kävin tuossa upeassa näyttelyssä ja olihan sen elämys, kun olen Schjerfbeckin taiteeseen paneutunut ekan kerran jo joskus lukiolaisena kuvaamataidon esitelmän tms parissa. Olen vähän negatiivisia mielipiteitä lukenut tästä kirjasta (kai positiivisiakin on, mutta nuo kriittisemmät ovat jääneet enemmän mieleen) eikä tämä ehkä siksikään ole houkutellut. No nyt voin juttusi ansiosta puntaroida houkutusta vähän enemmän. :)
VastaaPoistaSalla, luulen että tämä on kirja, joka jakaa mielipiteitä; ymmärrän miksi joku rakastaa tätä, koska teksti on todella runollista ja kaunista ja tuntuu suurenmoisen todelta... mutta ymmärrän miksi joku ei pitäisi, sillä tässä on myös hajanaisuutta ja raskautta, ja jos sattuu olemaan selkeä käsitys Schjerfbeckistä, joka ei lyö yksiin Liehun tulkinnan kanssa, sekin voi rassata. Mutta sinun kannattaisi panna tämä sadan sivun testiin, koska luulen että saattaisit tykätä kielestä. Ilmeikästä ja paneutumista vaativaa. :-)
PoistaOlen lukenutntämän kauan sitten enkä ihan täysillä ihastunut, ehkä odotin jotain muuta mitä teos lopulta oli. Kotona on Schjärfbeckin taiteesta kertova teos Paljas minäni (Kämäräinen ja Wsoy), joka on enemmänkin juuri taideteosten esittelyä mutta juuri niiden tulkintaa janosin lukea ja tässä samalla töiden kautta käsitellään myös taiteilijan elämää.
VastaaPoistaKirjanainen, kiinnostavaa! Onko se Paljas minäni kuvitettu laitos? Koska kuvia olisin oikeastaan kaivannut tähänkin rinnalle, niin elävästi maalaukset välähtelivät tässä... Tosiaan, jos en olisi näyttelyä juuri nähnyt, en varmaan olisi saanut kirjasta paljoakaan irti. :-)
Poista