maanantai 9. syyskuuta 2013

David Mitchell: Pilvikartasto

Kuva/kansi: Sammakko/Riikka Majanen
Tämän kirjan pariin päädyin poikkeuksellista reittiä. Pilvikartasto nimittäin herätti kiinnostukseni videovuokraamossa, kun Neitien kanssa pähkäilimme elokuvan valintaa. Elokuvan ilme oli huomattavasti houkuttelevampi kuin kirjan! Pituuden vuoksi jäi leffa vielä vuokraamatta, kun kellokin oli niin paljon.... mutta konsepti kuulosti kutkuttavalta. Sitten Salla kirjoitti kirjasta koukuttavan jutun. Kun kesken oleva tiiliskivi vielä takkusi, ja Pilvikartosto oli kirjastosta heti saatavilla, vaihdoin lennosta kirjaa ja siirryin Mitchellin maailmaan.

Melkoinen maailma se onkin. Lukija on ensi alkuun aika pitkään melkoisen hämmentynyt. Mitchell saa ensin kiinnostumaan 1800-lukua elävän lakimiehen tarinasta, jättää sitten sen raa'asti kesken ja hyppää 1930-luvun säveltäjäpiireihin ja petipuuhiin. Mutta eipä niistäkään valmista tule, seuraavaksi pompataan tutkivaan journalismiin 1900-luvulla ja sen jälkeen vanhan skandaalikustantajan kelkkaan. Eikä tässä vielä kaikki: edessä odottavat dystooppinen kuvaus kloonien orjuuttamisesta ja maailmantuhon jälkeinen paimen Havaijilla.

Kuulostaa kauhealta tilkkutäkiltä, mutta sitä Pilvikartasto ei ole. Se on eräänlainen kaleidoskooppi, itseensä kiertyvä kuvio. Lukija saa kyllä tehdä töitä pysyäkseen mukana. Mutta edes alun turhaumavaiheessa (se mistä-ihmeestä-tässä-on-kysymys ja päästiinkö-me-jo-asiaan -vaihe) ei oikeastaan harmistu kirjaan, sillä teksti on detaljeissaan ja sävyissään viehkoa. Jokainen tarina, jokainen päähenkilö, on niin omanlaisensa, etten kyllästynyt vaikken saanutkaan tolkkua kokonaisuudesta kovin nopeasti.

Vaihtelevuus on kirjassa sekä parasta että pahinta. Zachry, jonka tarina muodostaa kirjan keskeisen akselin, on kirjoitettu jopa niin erikoiseen tyyliin, että piti oikein tietoisesti hidastaa tahtia ja keskittyä. Zachryn kielen rytmiin joutuu erikseen asettumaan.
Kylläjoo, ennaltatietäjillä oli mahtisan tiukat säännöt meiän kans käymälleen vaihtokaupalle. Ne ei antanu vaihdossa mitään semmosia kapineita jokkoli hoksampia kunne mitä Isolla saarella jo ennestä oli. [--]. Abbessa pyys ennaltatietjäjilta vasittuja aseita meiän puolustukseks konaheimon hyökkäyksiä vastaan. Ennaltatietäjät sano eikä. Abbessa suoraltaan kejäs niitä. Nesano silti eikä, jase siitä. (s. 311)
Rauman murrettako...? Mutta saihan siitä kiinni kun tovin tavasi, ja loppujen lopuksi tykästyinkin tyyliin. Pitää oikein ihailla Vesa Suomisen osaamista tässä; en tiedä millaista oli alkuteksti, mutta ainakin suomennos on todella taitavaa työtä. Ei tullut montaa kohtaa vastaan, jossa sanavalinta olisi tehnyt mieli kyseenalaistaa. Näin vaihtelevan tekstin suomentaminen on varmaan haastava homma.

Otetaanpa poikkeuksellisesti toinenkin pala. Tässä karkumatkalla oleva vanha kustantaja uhkailee kymmenvuotiasta tenavaa:
"Kun koko perheesi uinuu peittojen alla mukavissa pikku vuoteissaan, hän ujuttautuu kotiisi ovenalaisesta raosta ja syö - sinun - koiranpentusi!" Myrkky sappitiehyessäni virtasi kiivaasti. "Hän jättää sen kiharaisen hännän tyynysi alle, ja sinä saat syyn päällesi. Aina nähdessään sinun tulevan kaikki pikku ystäväsi huutavat; 'Pennuntappaja!' Sinusta tulee vanha ja ystävätön, ja tulet kuolemaan ypöyksin ja kurjuudessa jouluaattona puolen vuosisadan kuluttua tästä päivästä. Niin että sinun sijassasi en henkäisisi kenellekään sanaakaan siitä että olet nähnyt minut. " (s. 202)
Aikamoista!

Mutta kielellinen ilotulitus ei oikeastaan ole se keskeinen juttu Pilvikartastossa, ei ainakaan minulle.

Tämä kirja jää mieleeni teemansa poikkeuksellisen hienona luotauksena ja rakenteellisesti ovelana kokonaisuutena. Hyvän/vaikean, pahan/helpon taistelu ihmisessä on aina ajankohtaisia... ja toteutus on tässä poikkeuksellisen hieno. Loppuun päästyään on lukijalla tyytyväinen ja vähän valaistunut olo.

Joo. Pitää se elokuvakin varmaan nähdä.

***

Loppuun vielä mainos, siltä varalta, että joku ei ole huomannut: kirjablogeissa luetaan nyt lukutaidon puolesta! Suomen Pakolaisapu näet kerää rahaa lukutaidon opetukseen, ja ihanan moni kirjabloggaaja onkin innostunut pitämään omaa lukutaitoviikkoa ja lahjoittamaan lukemiensa kirjojen mukaisen summan kampanjalle, esimerkkejä vaikkapa täällä ja täällä. Oma "lukuviikkoni" uhkaa jäädä vähälukuiseksi, joten itse osallistun tempaukseen tsemppaamalla Kirjainten virrassa -blogin Hannaa: viitosen alkupanoksen lisäksi lahjoitan euron jokaisesta Hannan lukutaitokampanjassa lukemasta kirjasta.

Suositan lämpimästi kaikille muillekin kirjatoukille osallistumista vaikkapa sillä viitosella! Se onnistuu helposti keräyssivulla.

Ajatelkaas hetki: mitä jos ei osaisi lukea?

***

David Mitchell (2008, alkuperäinen 2003). Pilvikartasto. Sammakko. 978-952-483-074-4.

Arvioita:
Salla arveli, että kirja jää pitkäksi aikaa mieleen - olen samaa mieltä!
Taika luonnehtii kerrontataiteen timantiksi.
Matti Komulainen Turun Sanomissa häikäistyi.

17 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen kirja kerrontatavaltaan, suosittelen :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen nähnyt tämän leffana ja tykkäsin kyllä! Luulen, että luen kirjankin vielä jossain vaiheessa, kun elokuvan katsomisesta on kulunut hetki niin, etten enää muista kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, Neitien joku kaveri oli tätä kovin kehunut; kirjan jälkeen ilman muuta tuntuu, että se kannattaa nähdä. :-)

      Poista
  3. Elokuvan katsoin jonkin aikaa sitten, mutta en oikein välittänyt... Elokuva oli tosiaan pitkä ja kun hypittiin eri ajoissa, ei meinannut pysyä mukana. En oikein loppujen lopuksi tajunnut juonen ideaa. Ehkä kirja avautuisi paremmin, kun voisi rauhassa lukea. Elokuvassa oli kyllä hauskaa arvuutella näyttelijöitä, koska yksi ja sama näyttelijä esitti jopa seitsemää eri hahmoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. fable, luulen että elokuvasta saa paremmin tolkkua kun on lukenut kirjan. Heh, en tajunnutkaan että siinä on sama näyttelijä monessa roolissa (en pahemmin tutkinut takakansitekstejäkään), mutta kuulostaa hauskalta lisältä.

      Poista
  4. Luin Pilvikartaston melkeinpä vuosi sitten juurikin tarkoituksena lukea kirja ennen elokuvaa. Pidin kirjasta kohtalaisen paljon, mutta en täysin ihastunut. Elokuva on kiitettävän onnistunut versiointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, ainoa mitä itse moittisin kirjassa, on ehkä pituus. Tai sanotaan niin, että teki mieleni ensin moittia sitä, mutta sitten aloin ajatella, että enpäs ole varma mistä lyhentäisin. 100-200 sivua saisi pois vähentämällä tunnelmointia eri tasoilla - mutta kyllä se veisi varmaan mukanaan sen aikakausien tunnelmankin :D

      Hyydyttävin hetki lukemisessa oli, kun Zachryn osuus alkoi; siinä kohtaa täytyi vähän punnita, että jatkanko, ainakaan heti... mutta olen iloinen että jatkoin. :-)

      Poista
  5. Mä vaapun suuressa päättämättömyydessä tämän lukemisen suhteen. Tavallaan kiinnostaisi nähdä omin silmin tuo rakenne, se on varmasti mielenkiintoinen. Mutta olen ehtinyt nähdä elokuvan, eikä se kauheasti sytyttänyt, joten en tiedä jaksanko sittenkään kokonaista romaania pelkän kerrontatekniikan varassa. Niin mahdottoman pitkän rainan päätteeksi olisi toivonut jotain SUURTA, ehkä jotain uuttakin ajatusta, joten antikliimaksi oli melkoinen kun se plässähti geneerisen opettavaiseksi jaadajaadaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, njaah... on siinä kerrontatekniikan lisäksi viehkoa kieltä ja kiinnostavia hahmoja. Mutta itse olen hyvilläni, että luin ensin kirjan ja vasta nyt suunnittelen katsovani elokuvaa. "Geneerisen opettavainen jaadajaada", hih! Kyllä, tavallaan, mutta kirjassa se jotenkin jälkimaininkina sitoi yhteen niitä aiempia palasia tyydyttävällä tavalla, joten ainakaan minulle ei tullut pettynyt olo. :-)

      Poista
    2. Joo, ja saattaa olla että kirjassa se loppuratkaisu/Suuri Viisaus tms. esitetään syvällisemmin ja monitasoisemmin kuin leffassa. Lisäksi odotin ehkä liikoja, jotain kertakaikkisen massiivisen oivaltavaa ja ennenäkemätöntä ajatusrakennelmaa, kun olin etukäteen kuullut joiltakin leffan nähneiltä sellasia "Tämä elokuva muutti elämäni!" -lausuntoja ;)

      Kyllä mä varmaan Pilvikartaston luen, jahka osuu kirjastossa silmään :)

      Poista
  6. Huippua että luit tämän! Ja suomennos on tosiaan erinomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, jäänyt näemmä vastaamatta Salla; mutta joo, olen iloinen että tartuin ja jaksoin sen vähän vaikeammankin vaiheen yli. :-)

      Poista
  7. Oi että, tää on kyllä mulle ollut yks niitä isoja oivalluksia tuottavia kirjoja... Että tarinan voi kertoa näinkin. Elokuva on vielä näkemättä, mutta kyllä mää joskus. Jotenkin vaan käy niin että lopulta lykkään niitä tärkeistä kirjoista tehtyjen elokuvien katsomista vuosikausia, kai pelkään että pilaavat lukukokemuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, heh, en muista että minulla olisi koskaan elokuva enää jälkikäteen pilannut lukukokemusta, mutta arastelen kyllä elokuvan katsomista ennen kirjan lukemista. Jotenkin elokuvan kuvakieli sitten pyrkii helposti hallitsemaan kirjaa... ja joskus elokuvissa oiotaan mutkia niin suoraksi, että kirja tuntuu sitten vieraalta.

      Poista
  8. Ah, kirja on tullut parissa yhteydessä eteeni, mutta en ole sen tarkemmin tiennyt mistä tässä on kysymys. Kiinnostavaa oikeastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, kerronnan rakenne on aidosti erilainen - en muista ihan vastaavaan törmänneeni. Mutta ihan kevyt kesäillan kirja tämä ei silti ollut, ainakaan minulle. Mutta kannatti lukea ehdottomasti :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.