sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ole luonani aina

Kuva/kansi: Tammi/Timo Mänttäri
Ei varmaan tarvitse erityisesti perustella miksi tämä kirja löysi tiensä lukulistalle; monessa upeassa blogissa on tätä kehuttu. Satuin myös näkemään kirjasta tehdyn elokuvan trailerin ja kiinnostuin entistä enemmän.

Ole luonani aina kertoo Kathyn, Ruthin ja Tommyn tarinaa. Kertoja, Kathy, muistelee kolmikon lapsuutta Hailshamin sisäoppilaitoksessa. Aina ei ole perinteistä scifiä mutta ei ihan normifiktiotakaan; tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen historiaan, joka on melkein samanlainen kuin omamme. Kuvaus keskittyy näennäisesti kolmikon väleihin, mutta hiljalleen lukijaa johdatellaan huomaamaan ympäristön oudot piirteet. Miksi lapset ovat niin eristyksissä muusta maailmasta? Missä heidän vanhempansa ovat? Mitä jätetään sanomatta?

Koska Hailsham on ainoa koti jonka päähenkilöt tuntevat, tulee koulusta heille keskeinen kiiintopiste, ankkuri. Kathy muodostaa Tommysta ja Ruthista itselleen emotionaalisen perheen; käännekohdassa hän kaivaa esiin heidän suhteidensa vaiheet ja etsii niistä mielekkyyttä eletylle ja tulevalle elämälle. Lopputulos on haikean kaunis ja traaginenkin kuvaus inhimillisyydestä.

Ishiguro on tavallaan samalla hiekkalaatikolla kuin vaikkapa Margaret Atwood, jolta luin äskettäin Herran tarhurit, mutta siinä missä Atwood lataa ämpärillä, Ishiguro tyytyy pikkulapioon. Tässä kollektiivinen, yhteiskunnallinen ilmiö tuodaan esiin yksilön perspektiivistä, Tarhureissa painopiste on yhteisöissä ja niiden hulluudessa. Molemmat tuovat tehokkaasti esiin vaikeita kysymyksiä, joskin vähän erilaisia, aivan eri tavoilla. Ishiguron romaani on masentavasta asetelmastaan huolimatta jollain tavoin positiivisempi - tai ehkä se vain tuntuu siltä, koska voin ajatella, ettei tätä kauheutta ei sentään tapahtunut ja tuskin tapahtuukaan. Tarhurien dystopia voi vielä toteutuakin.

Mutta tässä kenties huijaan itseäni. Jos ajattelee vähän laajemmin, Ishiguro oikeastaan kysyy mikä on ihminen, kuka on lähimmäinen - ja vastaa Kathyn kautta. Siihen kysymykseen on tänään ja täälläkin kovin erilaisia vastaajia. Ishiguron tyyni, arvostava ja tarkka näkemys on paremmasta päästä. Jokainen elämä on tragedia mutta silti elämisen arvoinen.

Teksti ei tyylillisesti kirvoittanut meikäläiseltä mitään onnen huokauksia. Silti pidin kirjasta. Tämä oli sellainen teos, joka jotenkin aukeaa kuin kukka vasta lopussa. Sitä katsoo taaksepäin ja toteaa: hieno kirja. Ei silti että olisin pitänyt juonta erityisen yllätyksellisenä tai häkellyttävänä, mutta teho tuli kokonaisuudesta. Se oli tasapainoinen ja taidolla rakennettu. Ishiguro osaa luoda tunnelmaa. Joutsenlaulu... mutta kaunis sellainen.

Sanoin että ihmissuhteet hallitsivat pintatasolla kirjaa. Otankin näytteeksi pätkän, jossa Kathy muistelee yhtä tapausta suhteessaan Ruthiin:
[--] Ymmärrän esimerkiksi, että Ruth saattoi ajatella minun rikkoneen yhteisymmärryksemme ensimmäisenä. Silloin se ei juolahtanut mieleenikään, mutta tajuan nyt, että se on mahdollista ja selittäisi tapahtuneen. Olinhan kuitenkin itse puhunut käsivarteen näpäyttämisestä, ja Ruth oli esittänyt huomautuksensa vasta sen jälkeen. Sitä on vaikea selittää, mutta Ruth ja minä olimme ehdottomasti päässeet jonkinlaiseen yksimielisyyteen siitä, kuinka Ruth käyttäytyi veteraanien läsnäollessa. Hän tietysti hämäsi usein ja viittasi kaikenlaisiin juttuihin, jotka tiesin paikkansapitämättömiksi. Ja kuten jo sanoinkin, joskus Ruth yritti tehdä veteraaneihin vaikutuksen meidän kustannuksellamme. Silti minusta tuntuu, että jollakin tasolla Ruth uskoi toimivansa sillä tavoin meidän kaikkien hyväksi. Minun tehtäväni Ruthin lähimpänä ystävänä oli tukea häntä äänettömästi, aivan kuin olisin yleisön eturivissä hänen esiintyessään näyttämöllä. Ruth pyrki tulemaan joksikuksi toiseksi ja aisti paineet ehkä meitä muita herkemmin, sillä eräässä mielessä hän kantoi vastuuta meistä kaikista, niin kuin jo sanoin. Jos asia oli niin, Ruth ehkä tulkitsi puheeni kyynärpääjutusta petokseksi ja saattoi hyvinkin tuntea olevansa oikeutettu kostamaan sen. Kuten jo sanoin, tuo selitys juolahti mieleeni vasta hiljattain. Tapahtuma-aikana en nähnyt kokonaisuutta enkä omaa osaani siinä. Niihin aikoihin en ylipäätään arvostanut Ruthin kovaa yritystä siirtyä eteenpäin, aikuistua ja päästä irti Hailshamista. [--] (s. 180)
Tämän kirjailijan kanssa suomentaja olisi ehkä hieman enemmän voinut vetää mutkia suoriksi, lataista vaikka peliin lauseenvastikkeen silloin tällöin. Cathyn taustapeilianalyysit ovat, myönnettäköön, oleellisia kirjalle. Mikroskooppisuudessaan ne ovat äärettömän kuvaavia ja kiinnostaviakin; päähenkilöt tulevat iholle niiden kautta. Ihmisyyden ja ihmisten välisten suhteiden ihana, kamala monisyisyys on tässä levitetty tarkasteltavaksi kaikessa alastomuudessaan.

Mutta. Muistelin Sallan postausta Valtaistuinpelistä ja mietin väkisinkin, olisivatko vähän vähemmät sanat riittäneet, tuoneet kirjailijan viestin paljaammin ja tehokkaammin perille. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja kun olen itse sanojen tuhlailija pahimmasta päästä, menee ehkä satiirin puolelle kun kehotan suomentajia säästeliäiseen ilmaisuun. Pah.

Uhallakin luen myös seuraavan Ishiguroni suomennoksena. Vaikka osa tekstistä on suomennettuna pitkitetyn oloista, Bützow on kuitenkin löytänyt monessa kohdassa kiinnostavia sanavalintoja. 

Kazuo Ishiguro (2005). Ole luonani aina. Helsinki: Tammi. Suomentanut Helene Bützow.

Arvioita:
Löysin vain yhden (?)
Jan Blomstedt Hesarissa

Blogeissa ovat lukeneet ainakin
Raija Taikakirjaimissa
Sonja Lukuhetkissä
Cathy Humisevalla harjulla
Ahmu Vinttikamarissa
Satu Satun luetut -blogissa

8 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan jokunen vuosi sitten. Se oli minulle muiden Ishiguron huikeiden kirjojen jälkeen sievoinen pettymys. Me orvot oli aivan huikea lukukokemus ja Pitkän päivän ilta on tunnelmaltaan ihana. Tämä jätti minut jotenkin kylmäksi.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen arvio hyvästä kirjasta. Näitä muiden arvioita on kiva lukea, kun omasta lukukokemuksesta ei ole pitkä aika. Ole luonani aina oli ensimmäinen Ishiguroni, ja pidin siitä paljon. Olisi hienoa, jos jokin muu hänen teoksistaan tekisi vielä suuremman vaikutuksen minuun. Katsotaan miten tulevaisuudessa käy.

    VastaaPoista
  3. Hieno arvio! Kuvailit hyvin kirjan tunnelmaa ja sitä, miten sen kokonaiskuva avautuu oikeastaan vasta ihan lopussa tai lukemisen jälkeen - minullekin kävi näin. :) Tämä on oma suosikkini Ishiguron kirjoista ja suosittelen lämpimästi myös elokuvaa!

    VastaaPoista
  4. Ishiguro teki minuunkin vaikutuksen kirjallaan. Koko tarina rakentui pikkuhiljaa, päätepisteenä yksi ainoa kaiken kattava kysymys. Hiljaisella tavalla ravisuttava. Tämä kirja on juuri sellainen, jonka yhteydessä haluaisi oikeasti keskustella perimmäisistä kysymyksistä, mutta näin blogiarvostelujen kohdalla siihen ei oikein avaudu mahdollisuutta, jottei spoilaisi liikaa kirjaa lukemattomia. Mutta miksei Ishiguron dystopia voisi vielä toteutua...

    VastaaPoista
  5. Kirahvi, nyt heräsi entistä suurempi uteliaisuus muiden suhteen! Olin ajatellut tuota Pitkän päivän iltaa jossain vaiheessa kesää etsiä.

    Kiitos Sonja ja Zephyr!

    Luultavasti katson elokuvankin, vaikka se on saanut joilta moitteitakin. Mutta tuntuu sellaiselta leffalta jonka voisi Neitien kanssa katsoa; heiltä saa aina mahtavaa alternative-keskustelua siinä sivussa :-)

    Raija, samaa mieltä, vähän kieli keskellä suuta pitää kirjoittaa.... Mutta mielessäni ajattelin joidenkin muiden luonnontieteen puolesta mahdollisten mutta eettisesti keskustelua herättäneiden.. kröm, tekniikoiden lainsäädännöllistä kohtelua länsimaissa. Varsin varovaisesti suhtaudutaan. Toisaalta muukalaisuutta (erilaisuutta) käsitellään julkisuudessa koko ajan polarisoidummin - huh. Haluaisin ainakin kovasti uskoa ettei tämä dystopia voisi toteutua.

    VastaaPoista
  6. Oi, tämä oli niin ihana arvostelu mahtavasta kirjasta. Olen samaa mieltä myös siitä, että kirja ikään kuin avautui vasta lopussa. Ishiguro on ehdottomasti yksi lempikirjailijoista ja en ole pettynyt hänen kirjoihinsa vielä kertaakaan. Pidän paljon myös Atwoodista, mutta Ishigurosta enemmän. En edes tiennyt, että kirjasta on tehty elokuva...minkäköhänlainen se voi olla?

    VastaaPoista
  7. Itse olen lukenut Ishiguron Menneen maailman maalari, mutta se ei tehnyt erityistä vaikutusta itseeni. Tämän kirjan haluaisin kuitenkin ehdottomasti lukea, sillä kirjasta olen kuullut vain pelkkää positiivista palautetta. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos, A.W! *kiemurtelee mielihyvästä* Sinulla on niin kaunis blogi että pidän kiitostasi suuressa arvossa :-)

    Elokuva taitaa pyöriä parhaillaan teattereissa, muttei ole vielä ehtinyt meidän kylille. Jotkut ovat moittineet elokuvaa, jotkut kehuneet - saattaa olla pakko mennä katsomaan itse ;D

    Kirjahiiri, suosittelen kyllä tätä hyvillä mielin!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.