Kuva: Like |
Helmi. Itkettävän hyvä.
Itse asiassa ei varmaan pitäisi edes kirjoittaa Habibista vielä. Ehkä pitäisi odottaa, kunnes olen lukenut sen kolmannen ja neljännenkin kerran. Kunnes ensimmäinen ihastuksen kuohu on laskeutunut ja pystyn sanomaan jotain järkevää.
Mutta toisaalta, mitä hittoja. Habibi on yksinkertaisesti järjettömän hyvä, joten ehkä sekopäinen pulina kuvaa hyvin lukukokemustani. Enkä voi ottaa riskiä, että jäisi kokonaan bloggaamatta - tämä on nimittäin takuuvarmasti yksi kirjavuoteni huippuja.
Habibi kertoo Dodolasta ja Zamista, kahdesta elämän haaksirikkoisesta, jotka lapsina päätyvät asumaan hiekka-aavikolle ankkuroituun laivaan. Vanhempi Dodola-tyttö ruokkii pientä Zamia perinteisillä saduilla ja karavaanien antimilla; Zam antaa Dodolalle arvon ja tarkoituksen. Miten käy kun heidän tiensä eroavat traumaattisten tapahtumien myötä?
Thompson kietoo Habibissa yhteen niin fiksusti niin monitahoisia teemoja, että kaiken järjen mukaan tuloksen pitäisi olla sekasotku. Jotenkin vain ei ole. Sen sijaan tämä on maagista realismia parhaimmillaan, ajasta ja paikasta riippumaton tarina, jossa haaremit ja ekokatastrofit ovat totta yhtä aikaa. Thompsonin hyödyntämien arabialaisten koristeaiheiden tapaan kertomuksen pinnanalaiset teemat punoutuvat kauniisti kuvioiksi kehystämään syvästi inhimillistä tarinaa.
Habibia voi lukea rakkausromaanina (ja ehkä pitäisi), tai hätähuutona kaikkien yksin jätettyjen lasten puolesta, tai kaikkien kirjan kansojen yhteisen juuren julistuksena, tai ekologisena ja talouspoliittisena kannanottona, tai puheenvuorona seksuaalisuuden ja rakkauden rajapinnoista, tai vastalauseena seksuaaliselle hyväksikäytölle kaikissa sen muodoissa.
Tai rukouksena... Habibissa jumaluus on kätkeytynyt kaikkeen maailman kauneuteen. Autiomaan hiekka kirjoittaa runoja, käärmeen jäljistä voi lukea Jumalan nimen, aallot lainehtivat rakkauden sanoina.
Thompson tosiaan poimii kuviinsa kauneutta runoudesta ihan kirjaimellisestikin. Sanat ja kuvat sekoittuvat niin kuin sekoittuvat uskonnotkin. Jumala on yksi. Habibissa rakkaus kai onkin se äärimmäinen sekoitus. Toisen elämä on oman elämän tarkoitus; ei ole yhtä ilman toista. Oma epätäydellisyyskin on siedettävää siksi, että se on rakas toiselle.
Ja kaikesta vakavuudesta huolimatta Habibissa on iloa, jopa huumoriakin. Raskainkaan elämä ei ole haudanvakavaa.
Kuvitus on rikasta ja tarkkaa ja vaihtelevaa. Kunnollisen kuvanäytteen löytää Liken sivuilta täältä. Tyylillisesti kaikki on sukua Blanketsille mutta vielä pari astetta kypsempää. Ehkä vaikutelma tulee siitä, että tässä on tummempi yleisväritys. Nyt myös kuvien rytmitys on arvaamatonta ja pakottaa pysähtymään ajatusten äärelle.
Varmaan, sitten kun tämän on lukenut riittävän monta kertaa, joidenkin kohtien yli alkaa hyppiä. Tai sitten oppii vähän arabiaa.. Nyt ensimmäisillä kerroilla totisesti on riittänyt tutkittavaa. En varmaan ole vielä tajunnut puoliakaan Habibin hienouksista.
Kulttuuriperintöjen kombo toimii. Kunpa saisimme yhteiselon toimimaan sarjakuvien ulkopuolellakin! Thompsonin ja Tietäväisen kaltaiset tekijät ainakin onnistuvat vakuuttamaan siitä, että ihmisiä ollaan joka ainoa.
Jos luet vain yhden sarjakuvaromaanin vuodessa, tässä tämän vuoden valinta.
Graig Thompson (2012). Habibi. Like. Suomentanut Ida Takala. ISBN 978-952-01-0743-7.
Arvioita:
Juha Mäkinen Keskisuomalaisessa
Laura Kirjavinkeissä
Salla Lukupäiväkirjassaan
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Janne Maailmassa monta -blogissa
Eikös vaan ollut upea!! Minäkin aion tämän lukea uudestaan. Ja uudestaan.
VastaaPoistaEikös vaan ollut upea!! Minäkin aion tämän lukea uudestaan. Ja uudestaan.
VastaaPoistaKyllä! Ehdottomasti kirja joka piti saada omaan hyllyyn.
PoistaUskoin tämän hyvyyteen viimeistään jo Jannen hehkutuksen myötä, mutta nyt alkaa tehdä mieli ostaa kirja omaan hyllyyn saakka.
VastaaPoistaJori, tuo Jannen juttu oli hieno, kiitos. Pitää käydä lisäämässä linkki siihenkin. :-)
PoistaSama täällä, olen entistä enemmän vakuuttunut.
VastaaPoistaKarjanainen, niinpä... Thompson tekee näitä jotenkin yhtä aikaa vereslihalla ja silkinpehmeästi; en tajua miten. Mutta todella toimii!
PoistaEih! Siis KIrjanainen, ei karjanainen... 8D
PoistaHienosti kirjoitit! Allekirjoitan kaikki mielipiteesi tästä :)
VastaaPoistaSalla, tätä on vaikea ylittää... vastaansanomaton todiste, että parhaat sarjakuvat painivat samassa sarjassa kuin parhaat romaanit mitä kompleksisuuteen ja kerrontaan tulee. :-)
PoistaKirjan saamat kehut innostivat tarttumaan tähän, vaikka on aikaa siitä kun viimeksi olen sarjakuvaromaaneja lukenut.
VastaaPoistaJa aluksi olin ällikällä lyöty ja vaikuttunut, mustavalkoinen piirrosjälki oli huiman hienoa. Mutta hiljalleen aloin kokea yhä enemmän tyytymättömyyttä, ikään kuin jokin puuttuisi, en oikein osaa sanoa mikä mutta jotenkin kylmän ja ulkokohtaisen vaikutelman tästä sain. Täytyy vähän sulatella ajatuksia vielä...
Juha, kiinnostavaa - täytyy sanoa, etten minä saanut ollenkaan kylmää tai ulkokohtaista fiilistä tästä. Tosin, verrattuna Blanketsiin, joka on hyvin henkilökohtaisen tuntuinen, tämä on selkeästi "rakennettu" tarina; ei siis mikään luonnostaan pursuava juttu vaan harkittu kokonaisuus.
PoistaHm. Seuraavan kerran kun luen tämän, pidän kommenttisi mielessä ja mietin sitä. :-)