 |
| Kuva: Like. Kuvassa uusi painos, omani on vuodelta 1998. |
Supernaiivi on tarina miehestä, joka huomaa 25 vuotta täytettyään, että kaikki onkin merkityksetöntä. Elämä ei voi jatkua entisellään, sillä millään ei ole tarkoitusta. Kirjoittaja saa veljensä asunnon lainaksi ja tarttuu tilaisuuteen. Hän hylkää kaiken. Miksikäs ei, koska kaikki joka tapauksessa on merkityksetöntä? Eikä sitä hylättävää edes paljon ole. Päivieni täytyi muuttua. Kuten myös öitteni.
Naiivisti ja yksinkertaisen toteavasti minäkertoja kuvaa matkaansa nollapisteestä takaisin merkityksellisyyden kokemukseen. Hän aloittaa alusta. Hän kirjoittaa listoja, heittelee palloa seinää vasten ja lukee professori Paulin kirjaa ajasta ja avaruudesta. Hän kohtaa New Yorkin ja veljensä. Hakka-lelun syvin olemus ja terapeuttinen vaikutus paljastuvat. Hämmästyttävästi, vähän kerrassaan, elämänuskoa ja iloa löytyy. Ja ehkä tyttöystäväkin.
En varmasti olisi ikimaailmassa tarttunut tähän kirjaan omin päin, koska se on a) nuoren miehen kasvukertomus ja b) sen nimi on supernaiivi ja c) takakannessa sanotaan, että melkein varmasti jokainen lukija nauraa ääneen ainakin kerran.
Pelkään kirjoja, joista sanotaan noin. Yleensä takakansiteksteilijä on tässä suhteessa väärässä. Supernaiivin kohdalla takakansi saattaa olla oikeassa tai sitten ei. Yhden hengen kenttätutkimukseni puoltaisi edellistä kantaa: nauroin ääneen pari kertaa tai ainakin hörähtelin.
Yksi Loen perussanoma (ehkä) on, että ihminen leikkii. Tai että paras olisi leikkiä tai hulluus tulee. Siihen viestiin pystyn itsekin kiinnittymään. Totta kai pystyn! Aikomuksenihan on leikkiä koko kesä yhtä leikkiä kavereiden kanssa pitkin Suomea. Meillä on monta leikkikenttää ja me leikitään ulkona ja meillä on yhteiset säännöt, niin että kaikki voi leikkiä yhdessä vaikkei tunsikaan niin hyvin toisiaan... Joskus joku kysyy, miten viitsin haaskata niin paljon aikaa moiseen leikkiin, ja silloin ajattelen itsekseni: et kyllä ymmärrä mistään mitään. Koska elämä on leikkimistä(kin) varten. Uskon, että leikki ja hauskanpito puhdistavat sielun.
Tästä minä ja supernaiivi 25 v. olemme tismalleen samaa mieltä.
Supernaiivin kirjoittajan löytämät elämäntotuudet eivät silti noin yleisesti ottaen tarjonneet suuria oivalluksen tunteita. Olen kai ehtinyt näitä kysymyksiä jauhaa liian perusteellisesti jo itsekin. Loen ironisen tarkkaileva ote teki kuitenkin vaikutuksen; hän tarraa yhtä aikaa napakasti ja hellästi siihen yleisen absurdiuden sivumakuun, joka täällä tuntuu kielellä melkein päivittäin. Jos hetkeksikin pysähtyy miettimään, meissä ihmisissä on jotain todella hullunkurista. Tykkäsin älyttömästi kohdasta, jossa kirjoittaja veljensä kanssa selaa netissä jättikirjaston tietokantaa. Mitä tekee ihminen kun on pääsy lähes rajattomaan tietovarantoon? Hän tutkii montako kirjailijaa löytyy, joiden nimi on "kakka" tai muuta kivaa.
Oujeah. Se on surullista ja hassua siksi, että se on surullista.
Alkuluvun voi käydä lukemassa Hesarin sivuilta täältä. Otan silti vielä loppuun tekstinäytteen kohdasta, jossa kirjoittaja tekee lähtöä Amerikkaan:
Punnitsen hakkaa kädessäni.
Se ei paina paljon mitään.
Eihän minun tarvitse käyttää sitä. Tunnen oloni turvalliseksi, kun se vain on kassissani. Kun tiedän, että se on siellä. Ja mikäli minun sitten tarvitseekin hakata, niin sieltä se löytyy.
Voin minä matkustaa ilman hakkaanikin ja sitten vaikka ostaa uuden, jos joudun pulaan. Mutta siinä on riskinsä.
En tiedä, kuinka vahva asema Briolla on Amerikassa. Ehkei siellä ole lainkaan hakkoja. Siinä tapauksessa joutuisin lukitsemaan monet tunteet sisälleni. (s. 129)Kuten näette, Loen teksti on nopealukuista.
Hän myös tietää milloin pitää lopettaa.
Kyllä tätä voi suositella.
Kiitos Jori. En ihan rakastunut... mutta odotukseni ylittyivät. Tykästyin.
Erlend Loe (1998). Supernaiivi. Like. Suomentanut Outi Menna. ISBN 978-952-01-0113-8.
Arvioita:
Mikko Kirjavinkeissä
By the Book -blogi
Mick Tämän luin -blogissa
Kirjahullun mietteitä -blogi
Luin kirjan silloin aikanaan, kun se ilmestyi eli olin ikäni puolesta aika lailla kirjan päähenkilön ikäluokkaa.
VastaaPoistaSittemminkin olen lukenut kirjan ja kävipä monen monta vuotta sitten niin, että lainasin sen yhdelle puolitutulle, joka unohti palauttaa sen :(
Niin, muistaakseni minuun teki vaikutuksen Loen lapsenomainen tyyli; kaikessa naiiviudessaan hän oli elämän tärkeiden asioiden äärellä.
Olen lukenut kaikki loputkin Loet eikä yksikään ole mennyt tuon yli.
Tämä saattaa olla kaukaa haettua, mutta jollakin kummallisella tavalla Loen Supernaiivi muistuttaa minua Torgny Lindgrenin kirjoista, joista Pidän Kovasti.
Ehkä yhdistävä tekijä on tarinan vaivaton soljuvuus, johon Austerkin parhaimmillaan yltää.
Hoo, kirjoja lainaavat ihmiset, jotka eivät palauta lainaamiaan kirjoja, joutuvat helvetissä seitsemänteen piiriin... Minustakin tuo tyyli oli tässä toimivaa, vaikken ehkä ihan jatkuvalla syötällä jaksaisi tällaista lukea, ja pituuskin oli kohdallaan.
PoistaMuuten... onnistuit parilla sanalla saamaan Austerin kuulostamaan etäisesti kiinnostavalta! En tiedä miksi mutta kaikista kirjablogiylistyksistä huolimatta Auster ei ole houkuttanut. :-)
Ehkä se on se liiallinen mainostus - Austerin - mikä sinua tökkii?
PoistaJos käärit hihat ja tartut toimeen, niin liekö Näkymättömän ylittänyttä.
Kirjoitin muuten toisella nimimerkillä Iineksen Einesbaari -blogiin alustuksen Illuusioiden kirjasta viime syksynä.
Hoo, ei ehkä mainostus vaan epäilys, että Auster menee liiaksi sellaiseen yleiseen amerikkalaiseen ihmissuhdefiktioon, jossa suhde minään tai läheisiin on se päähenkilön isoin asia, ja josta en oikein saa kiinni. (Kauhea yleistys, varmaan puree vielä minua nilkkaan.)
PoistaMutta esimerkiksi Jonathan Franzenin Vapaus, josta kovin moni on tykännyt kaksin käsin, jätti minulle vähän sellaisen so what -fiiliksen... Tuntuu että tarvitsen jonkin ekstrakoukun päästäkseni sellaiseen tarinaan kiinni.
Tai sitten pelkään alitajuisesti, että löydän vielä yhden kirjailijan, jolta pitäisi lukea "kaikki"! Sitä lajia on jo rivissä niin paljon, että voisin jäädä eläkkeelle nyt ja täyttää päiväni varsin onnellisesti lukemalla listani loppuun...
Kävin katsomassa tuon Einesbaarin jutun. Jos päättäisin kokeilla Austeria, pitäisikö ottaa Näkymätön vai Illuusioiden kirja lukuun?
Illuusioiden kirjan juoni on hyvin erikoinen, joten kannattaa ehkä ottaa ensilukemiseksi Näkymätön. Jotta et suotta luulisi, että Auster tarvitsee erityisen tarinan kannatellakseen kerrontaa.
PoistaTyökaverillani Näkymätön tyssäsi päähenkilön hmmm...läheiseen sisarussuhteeseen. Minulla ei ole veljeä, joten pystyin lukemaan senkin kakistelematta! ;)
Samassa veneessä ollaan, mitä Supernaiiviin tulee. Minä vähän yllätyin kerronnan yksinkertaisuudesta, hörähdinkin jonkin kerran, mutta en missään nimessä rakastunut. Muistan kirjan kuitenkin lukukokemuksena; luin sitä viime kesänä ensimmäisten kirjamessujeni jälkitunnelmissa, nurmikolla auringon paisteessa kyytiä odotellessa :)
VastaaPoistaVillasukka, se yksinkertaisuus tuntui ensin vähän kiehtovalta, sitten hetken aikaa ärsyttävältä, kun aloin ajatella ettei tuon ikäinen ja tuon tyyppinen ihminen oikeasti ajattelisi noin naiivisti, ja sitten hetken päästä taas kiehtovalta, kun sain itseni oikeaan moodiin. Masentunut ja kriisiytynyt kertoja siinä pitää itseään kiinni perusasioissa. Mutta oli tämä kaikkiaan ehdottomasti lukemisen arvoinen. :-)
PoistaMinä tykkään Supernaiivista kovasti ja olen nähnyt siitä todella mainion teatteriversion Tikkurilassa. Supernaiivista ei kuitenkaan tullut minun rakkainta Loetani vaan sen paikan vei mainio L (jonka voisi kesän kunniaksi lukea uudestaan, ihan harmittaa kun ei muka ehdi uusiksi lukea rakkaitaan!).
VastaaPoistaMutta siinä olen kyllä Loen kanssa samaa mieltä, että jokaiselle yliopisto-opiskelijalle pitäisi antaa hakka. Tekisi hyvää. :)
Nii ja kiva arvio, unohti sanomani!
PoistaKiitos, Linnea! Minun alkoi itse asiassa kovasti tehdä mieli omaa hakkaa... mutta päätin että puttimatto ajaa itse asiassa saman asian. Lyö palloa, kävele perässä, lyö takaisin, kävele perässä... heh, vasta nyt huomasin tämän kirjan myötä, että meillähän on tuolla takkahuoneessa ikiliikkujantapainen. :D
PoistaEn tykännyt yhtään Loen Tosiasioita Suomesta (onko siitä kukaan tykännyt?) mutta Supernaiivi kyllä iski! Ensimmäisen kerran tajusin jotain suhteellisuusteoriastakin tämän kirjan ansiosta! :)
VastaaPoistaL täytyy minunkin ehdottomasti lukea Linnean kommentin innoittamana :)
Pihi nainen, tämä oli ensimmäinen Loeni, joten en osaa yhtään arvailla. Mutta ovatkohan ne muut tyylillisesti kovin samanlaisia?
PoistaPidin nimittäin Loen absurdintajusta ja huumorista... mutta ihan noin lyhyitä kappaleita en ehkä kirjakaupalla haluaisi lukea. Olen siinä suhteessa kuin Kultakutri: ei liian pitkiä, ei liian lyhyitä vaan sellaisia sopivia pitää olla. ;-)
L on mielestäni vähän erilainen kuin Loen muut, myös pitempi mutta sopinee luettavaksi myös pätkissä. Ja se muuten on (ainakin osittain?) todenperäinen kertomus siitä, kuinka Loe tovereineen painelee autiolle saarelle tutkimaan josko intiaanit (jos muistan oikein :D) olisivat voineet joskus käyttää luistimia. Todella absurdi kirja.
PoistaLoen kirjat ovat aika vaihtelevia. Dopplerista pidin ja hänen Kurt-lastenkirjansa ovat myös hauskoja (olen lukenut 2). Tosiasioita Suomesta ei ihan iskenyt, Naisen talloma oli aika hurja.
Höh, kommenttiyritykseni katosi eetterin uumeniin. Yritetään uudestaan:
VastaaPoistaLuin itse Supernaiivin kymmenisen vuotta sitten ja rakastuin. Hyväntuulinen kirja, joka muistuttaa siitä mikä on oikeasti tärkeää. Yllytin äitinikin lukemaan sen, ja seuraavana jouluna pukki toi lahjaksi ikioman Hakan. Harmi vain, että vaimoni ei osannut osoittaa sille ansaitsemaansa arvoa ja niin sain kolkutella sitä ainoastaan työpaikallani :)
Arvelen kirjan toimineen kuten pitikin. Vuorostani odottelen vielä Orjatartani kirjaston jonossa.
Jori, joulupukki on ollut ymmärtäväinen!
PoistaOikeastaan äitiyspakkauksiinkin pitäisi ehkä lisätä hakka. Äidin ja isän käyttöön siis.
Supernaiivissa oli erinomaisen hyviä puolia - voisin kuvitella että olisin itsekin rakastunut tähän yhdessä elämänvaiheessa. Eikä tätä pelota suositella, sillä tämä on tosiaan haikeasta aiheesta huolimatta pohjimmiltaan positiivinen kirja. Kiitos että tutustutit tähän. :-)
Mä olen loeni lukenut ja niistä kaikista kovasti pitänyt.
VastaaPoistaTietty nyt tästä näkökulmasta tuntuu, ettei kenenkään 25-vuotiaana voi vielä tuntua siltä, että elämä olisi merkityksetöntä... huoh.
Mari A., heh, ehkä paremminkin niin, että tästä näkökulmasta on enää vaikea muistaa miksi elämä tuntui merkityksettömältä parikymppisenä... nyt vanhemmiten on niin paljon parempia syitä ja myös vastasyitä.
PoistaMinulle tämä olisi kolahtanut kaikkein parhaiten noin 22-vuotiaana; oikein harmittaa ettei tätä ollut vielä silloin. :-)
Tämä menee lukulistalle.
VastaaPoistaJo kirjoituksesi ensimmäinen lause kolahti: "Supernaiivi on tarina miehestä, joka huomaa 25 vuotta täytettyään, että kaikki onkin merkityksetöntä. Elämä ei voi jatkua entisellään, sillä millään ei ole tarkoitusta."
26-vuotiaan syvällä varmuudella luulen tuntevani samaa kuin päähenkilökin. :D Tiedän tosin myös, että tämän olon on mentävä jossakin vaiheessa ohi ja minustakin tulee vähän vähemmän supernaiivi. Kiitos tästä, olin kirjasta kuullut, mutta unohtanut sen olemassaolon.
Millimolli, ihanaa! Uskon että tämä voi olla todella hyvä kirja juuri siihen hetkeen kun elämän tietää varmasti merkityksettömäksi. Toivottavasti kirjoitatkin tästä sitten joskus, olisi kiva lukea mitä mieltä olit. :-)
PoistaMinulla on mittarissa parin päivän päästä 25 ja lukiessani Supernaiivin muutama viikko sitten, se kolahti hyvin. Elämässä on toivoa, kun uskaltaa... Ihanan sympaattinen tarina!
PoistaKuulin Supernaiivista lähes kymmenen vuotta sitten paljon suosituksia ja uskoin pitäväni siitä, mutta jotenkin asia unohtui. Nyt onneksi törmäsin Scandinavian music groupin levyarvosteluun, jossa puhuttiin tietyn ikäpolven ihmisistä, joihin kolahtaa SMG, Amelie ja Supernaiivi. Allekirjoitin kaksi ensimmäistä, joten kolmanteenkin piti tarttua. Harmi, että kyseisessä arvostelussa näihin asioihin taidettiin viitata vähän halveksivaan sävyyn, koska itseäni nuo kaikki puhuttelevat paljon!
Olen joskus lukenut Loen Doppler -kirjan. Pidin sen tyylistä ja tietystä absurdiudesta päähenkilön elämänvalinnoissa, mutta keski-ikäiseen perheenisään en samastunut aivan niin paljon kuin Supernaiivin kertojaan.
Elina
Elina, Supernaiivin kokemuksessa on kyllä jotain universaalia, vaikka tehokkaimmillaan se ehkä on tietyssä elämänvaiheessa. Kertojan avoimuus on pelottavaa! Kun kaikki elämässä osuu, hakkaan tarttuminen voi hyvinkin olla paras vastaus.
Poistaps. Amelie on minustakin upea!
Minä ihastuin tähän tosi paljon silloin joskus kauan sitten. Mutta yritin lukea kirjaa uudestaan pari vuotta sitten, enkä vaan yksinkertaisesti enää pystynyt. Ei kolahtanut yhtään vaan ainoastaan ärsytti. Outoa.
VastaaPoistaMarjis, ei tämä minullekaan olisi sellainen kirja, jonka voi lukea useampaan kertaan. Tässä se ilo tulee jotenkin kertojan matkan seuraamisesta, hänen absurdeista pienistä löydöistään... ja kun ne eivät enää tule tuoreina vastaan, altistuu ehkä kirjoitustyylille liiaksi. :-)
PoistaTosiasioita Suomesta oli muuten aika hauska. :)
PoistaAinakin silloin. Ehkä. :D
PoistaKenties? :D
Poista