 |
| Kuva/kansi: Tammi/Fleur Wilson |
Mutta Marian Keyesin Hurmaava mies sattuu olemaan 101 naisten kirjan listallani, joten siristin silmiäni oranssia häikäisyä vastaan ja kannoin lainaustiskille sormenpäistä roikottaen. Eihän kansia sitten enää tarvitse katsella kun kirjaa lukee.
Hurmaava mies oikeasti oli aika hurmaava, kirja siis. Itse hurmuri Paddy on psykopaattisika ja vielä poliitikkokin, mutta kirjan tavalliset kuolevaiset maskuliinit osoittautuivat mukaviksi. Alkulaukauksena tapahtumille on Paddyn yllättävä ilmoitus avioliitosta. Keyes seurailee kolmen naisen - Lolan, Gracen ja Marnien - reaktioita Paddyn kihlaukseen ja ylipäänsä heidän selviytymistään Paddyn aiheuttamista tuhoista. Mies on kuin metsäpalo: Paddyn jälkeen on vain tuhkaa. Uuden elämän versoaminen ottaa aikansa.
Yli 600 sivua psykopaattirentun perään voivottelua olisi ollut sietämätöntä luettavaa, mutta onneksi hurmaava mies itse on lähinnä lämppärinä kirjassa. Päälavalla esiintyvät stylisti Lola, toimittaja Grace ja hänen sisarensa Marnie. Lola menee palasiksi ja päätyy maalle piileksimään. Hänen seikkailunsa Claren piirikunnassa ovatkin Hurmaavan parasta herkkua. Toimittaja Grace yrittää pitää puolensa työrintamalla ja kiinnostuu Paddyn edustaman puolueen valtataisteluista. Ja Marnie... kahden lapsen äiti ei tietenkään ole alkoholisti! Hän juo vain koska haluaa juoda, ja voisi lopettaa koska vain.
Naislauma on mukavan monimuotoinen. Stylisti Lolalle en alkuun meinannut lämmetä lainkaan; itse asiassa koko kirjan ensimmäiset 100 - 150 sivua rämmin epäilyksissä, mutta lopulta juttu alkoi vetää. Ehkä minun vain kesti niin kauan päästä kärryille henkilökaartista, joka on laajanpuoleinen. Mutta kun väki kävi tutummaksi ja juoni alkoi saada absurdimpia käänteitä, Hurmaavan charmi alkoi purra.
Ei tämä nyt mitään maailmankirjallisuutta ollut, mutta hyvää kevyehköä viihdettä kyllä, sellaista jossa ainakin vähän otetaan kantaa perheväkivaltaan ja seksuaalivähemmistöihin ja tasa-arvoon ja sen sellaiseen, sydänsuruista huokailun ja stailauksen välillä. Irlannista saa aina plussaa! Vielä näyte:
"Paddy oli liian hyvännäköinen", Bridie tuumi.
En taaskaan ottanut uskoakseni. "Liian hyvännäköinenkö? Kuinka se voi olla mahdollista? Sehän sotii jo fysiikan lakeja vastaan. Tai jonkin muun lakeja. Maankäyttölakeja, kenties."
Entä oliko tuohon sisältynyt loukkaus? "Väitättekö, että hän oli liian hyvännäköinen minulle?" (s. 15)Hurmaava mies sopinee kesäkirjaksi sellaiselle, joka haluaa hetkeksi upota lievästi feministiseen romantiikkaan. Kyllä tämän parissa viihtyy... kunhan alkuun pääsee. Päähän tosin kannattaa laittaa löysä pipo.
Marian Keyes (2008). Hurmaava mies. Tammi. Suomentanut Liisa Laaksonen. ISBN978-951-31-4127-1.
Arvioita:
Susa Susan kirjastossa
Marja Kirjan viemää -blogissa
anni.M ytimekkäästi Oota, mä luen tän eka loppuun -blogissa
Kiva lukea, että pidit kesäkirjana - vaikka sitten löysän pipon kanssa. :)
VastaaPoistaMinä kuuntelin tämän viime syksynä äänikirjana ja meinasin jättää kesken. Luulenkin, että vaikka äänikirjan tulee viihdyttää, niin ne kaikkein viihteellisimmät pitää kuitenkin lukea oikeina kirjoina, ehkä vielä laiturinnokassa tai pihakeinussa.
Katja, joo, visioin tässä sellaista virkattua pitsipipoa tietenkin!
PoistaEn minäkään usko, että olisin tätä äänikirjana kestänyt. Ainakin Nora Roberts, jonka rompsuja kyllä ahmin sille päälle sattuessani, oli äänikirjana kaamea kokemus; kaikki kliseet, joiden ohi silmät liukuvat kevyesti sivuja käännellessä, oikein korostuivat äänikirjamuodossa. :-)
Minulle tämä on jäänyt niin hyvänä mieleen että aion lukea jossain välissä uudestaankin! Tiijä vaikka jo tänä kesänä...
VastaaPoistaHarmi vaan, että tämäkin suomennos on lyhennetty. En tiedä kovinkaan monia kirjoja, joita nykypäivänä suomennettaisiin lyhentäen, mutta Keyesin kirjoille näin käy.
Salla, lyhentely on kyllä kummallista. Ehkä Tammella on ajateltu, että genren kirjojen ei kuuluisi olla näin pitkiä tms. Minusta alussa oli vähän vaikea päästä mukaan tähän, mutta sitten kuviot monimutkaistuivat niin herkullisesti, että loppujen lopuksi kyllä tykkäsin. :-)
PoistaKeyes tosiaan marssittaa aina esiin aika laajoja henkilökaarteja. Ja nuo suomennokset tosiaan, niitä en tajua lainkaan, sitä lyhentämisjuttua siis...
VastaaPoistaTessa, joo, on se vähän outoa. Ja sitten alkaa kamalasti mietityttää mitä on jätetty pois... kun jäljellekin on jäänyt ihan kunnioitettavan mittainen teos. Mutta pitääpä vilkaista seuraavan Keyesin (varmaan luen lisääkin joskus) kohdalla, että onko sekin lyhennetty.
PoistaHeitin sinua haasteella!
VastaaPoistaHuomasin, kiitoksia! :-)
PoistaTosi outoa se lyhentäminen, kyllä Keyesiä kestäisi lukea ihan hänen tarkoittamassaan muodossa suomeksikin. Tykkään näistä, hyvää fiksunoloista viihdettä ei ole koskaan liikaa. Saa pää levätä sen päähineen kiristykseltä hetken...jo valitsemasi lainaus nauratti - ja totta, irlantilaisuudesta tulee aina plussaa!
VastaaPoistaArja, Irlannilla on jokin kumma taika, en ole kuin kerran käynyt mutta olen aina valmis huokailemaan ihastuksesta kun kirjat sijoittuvat sinne... Kyllä Keyesiä tulee varmaan luettua lisääkin. :-)
Poista