Elämää elokuussa

Elokuisessa kesässä on jo pientä haikeutta ja illoissa kätkevää hämärää. Syksyn kiireet syöksähtävät päälle. Erityisen elokuista on omenasadon kanssa puuhastelu, ainoa trendikäs kotoilumuotoni. Purkitetaan, pakastetaan; vaniljalla, kanellilla, ilman mausteita; tietää piirakoita ja kastikkeita pitkin vuotta. Elokuussa on puolensa!

Tiesittekö muuten että omenoita kuoriessakin voi lukea? Jos ei lue kirjaston kirjaa?

Elokuussa tuli luettua 29 kirjaa ja neljä sarjakuvaa. Kirjoista kuusi on e-kirjoja ja yksi äänikirja. Kaunokirjallisuudesta 20/25 on naisten kirjoittamaa. Huh, heinäkuun akkamaisella linjalla on näemmä jatkettu. Jos tämä jatkuu senkin jälkeen, kun 101 naisten kirjan lista on luettu, joudun varmaan ottamaan kiintiöt käyttöön.

Luettu muttei blogattu:

Thea Atkinson (2010) Anomaly. Ensimmäinen poiminta Big Al's books & pals -blogista, joka keskittyy indie- & e-kirjoihin. Anomaly on jonkinlainen ystävyys- ja kasvukertomus, jossa päähenkilön vaikeasti hahmotettava sukupuoli-identiteetti (ja lopulta sen sivuuttaminen) saa paljon tilaa. Päähenkilö J on väliin mies ja väliin nainen, ainakin korviensa välissä. Ei ollut minun kirjani; luin loppuu, mutta tuskin tartun tämän perusteella muihin Atkinsonin teoksiin.

Jeff Vandermeer (2011) Secret lives. Tämän hankin, koska se tuli tarjolle niin erikoisella tavalla. Nämä sosiaalisen median ilmiöt ovat kiinnostavia... Italialainen e-kirjakustantamo 40k tarjosi tätä twitterissä ilmaiseksi yhdessä Mike Resnickin Keepsakesin kanssa, ja pyysi vastineeksi, että kirja arvioidaan Amazonissa. (Kannattaa muuten kurkata 40k:n saittia jos kustannusalan uudet ilmiöt kiinnostavat, jännä firma.) Koska Vandermeeriin on iät ajat pitänyt tutustua, tartuin tarjoukseen.


Secret lives itse on erikoinen kokoelma enimmäkseen hyvin lyhyitä tarinoita ihmisten salaisista elämistä. Enkä tarkoita nyt mitään salkkarityylin salaisuuksia, vaan jotain huomattavasti kummallisempaa. Maagista realismia tämä varmaan oli. Välillä kiehtova, välillä vähemmän - kuten kokoelmat usein. Enimmäkseen tykkäsin. On hyvä muistaa, ettei kukaan meistä ole vain sitä mitä päälle näkyy...

Johanna Sinisalo (2003) Sankarit. Sinisalo siirtyi heti ensimmäisen luetun romaanin jälkeen lue-koko-tuotanto -listalleni. Sankarit Kirja on eräänlainen Kalevalan moderni toisinto ja samalla kommentti nykyisestä elämänmuodostamme. Kalevala-teemoja oli hauska bongailla. Toisaalta, kokonaisuus ehkä kärsi siitä, että edettiin kovasti kansalliseepoksen ehdoilla. Mutta rakastin hulvatonta tunnelmaa ja ihmistyyppejä. Myös Sinisalon vaivattomasti vaihteleva tyyli ja kielellinen napakkuus miellyttävät. Ihan Päivänlaskun veroinen lukukokemus Sankarit ei minulle ollut, mutta kaikkiaan pidin kirjasta. Linnunaivot vai Enkelten verta seuraavaksi?

Kage Baker (2001) The Graveyard Game. Kirous ja kuolema, en ehdi nyt kirjoittaa kunnolla tästä The Company -sarjan osasta, vaikka kirja ehdottomasti ansaitsi sen. Sarjan neljäs kirja palaa Josephin näkökulmaan; hän etsii yhdessä harvalukuisen tukijoukkonsa kanssa Mendozaa ja kauan sitten kadonnutta oppi-isäänsä. Jos jonkun The Company -kirjan kohdalla olen vähän valitellut tapahtumajuonen epätasaisuutta, nyt ei voi nurista. Game laukkaa eteenpäin! Mikä parasta, tässä osassa ilkeän Dr. Zeus -yhtiön hämähäkkimäisestä olemuksesta selviää yhtä ja toista - jatkossa on varmasti tiedossa lisää ilotulitusta.

Sirpa Kähkönen (1998). Mustat morsiamet. Kähköstä on pitänyt lukea jo pitkään, niin houkuttelevia juttuja on blogeissa ollut. En kuitenkaan halunnut aloittaa 101 naisten kirjan listalta löytyvästä Jään ja tulen keväästä vaan etsin käsiini sarjan ensimmäisen. Murteen ja kaunokirjallisen tyylin vaihteluun kesti hetken tottua, mutta totuttuani tykkäsin kovasti. Lapsuuskesät Kuopiossa palasivat mieleen murretta mutustellessa, ja tarinasta tuli mieleen pikkulikkana piikomaan pantu isomummoni, ja Leena Landerin Käsky... Hyvä ja ehyt kirja, elävänoloista historiaa.

Suzanne Collins (2010) Nälkäpeli: Vihan liekit (trilogian toinen osa). Oi voi, tätä piti lukea yötä myöten. Olen ihan koukussa nuorten sarjaan - noloa? Ja kolmatta osaa joutuu jonottamaan kirjastosta... Vihan liekeissä parikin keskeistä juonikuviota kalskahti himpun falskilta, mutta eipä haitannut menoa; kerronta on niin vauhdikasta ja Katniss niin liikkis, etten jaksa kitistä pienistä. Tämän osan kohdalla mieleeni alkoi nousta myös kaikenlaisia yhtymäkohtia nykymaailmaan. Mahdolliset opetukset on haudattu sen verran näppärästi tiukan toiminnan ja traagisen romantiikan alle, ettei niillä ole kitkerää sivumakua. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa teineille ja vähän vanhemmillekin.

Timo Mäkelä (2008). Minun elämäni. Hesarista tutun vanhan herran mietelmät saivat uutta ulottuvuutta kokoelmana. Tykkään. Timo Mäkelää on tarkoitus kaukolainaillakin; ainakin se Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri on pakko saada hyppysiin.

Guy Delisle (2010, alkuperäinen 2000). Shenzhen. Ehdin jo aiemmin hehkuttaa Delisle täällä ja täällä. Samat kehut pätevät! Erinomaisen kiinnostavaa ja mietityttävää sarjakuvaa, ilman yletöntä saarnaamisen makua. Pari Kiinaan liittyvää kirjaa olisi odottamassa, tämä liikauttaa niitä jonossa eteenpäin.

Kesken jäi:

Päivi Alasalmi (1995). Sudenhetki. Olenko maininnut, että novellikokoelmat tekevät usein tiukkaa? Tämä teki liian tiukkaa. Kokoelman aloittava reilu satasivuinen nimikertomus ei auennut ollenkaan. Aika pitkälle lukea tuhnustin ihan periaatteesta (Alasalmen romaanit ovat olleet niin sairaan hyviä minusta), mutta ei siitä tullut mitään. Huomasin että tekee mieli tiskata sen sijaan että lukisi vielä pari sivua. Luovutin.

Kuukauden hakusana:

Harhaisimman hakusanan kanssa sai taas pähkiä. Hervottomia juttuja tuli toki oikeaan osoitteeseen, täällähän niitä. Lopeta tyttömäinen käyttäytyminen saattoi olla bloginpitäjälle osoitettu kehotus, ehkä sitä ei voi laskea mukaan.

Mutta ehdottomasti väärästä paikasta etsittiin tietoa sanoilla

mitä pidetään oikeaoppisesti kiltin alla

Tämä on siisti blogi, en todellakaan kerro!