Layla

Kuva/kansi: WSOY/Tuula Mäkiä

Laylassa nuori kurdinainen on joutua perheensä surmaamaksi, kun ei häiden jälkeen pystykään tuottamaan puhtoisille lakanoille tuota kallista veritilkkaa, joka kunnian säilyttämiseen vaaditaan. Alkaa monivaiheinen pakomatka, jonka varrella Euroopan kansat saavat useita mahdollisuuksia osoittaa täydellistä eettisen koodiston ja inhimillisen myötätunnon puutetta. Kaikkiin tarjoutuviin tilaisuuksiin käyttäytyä sikamaisesti tartutaan pyhää rationalisointia uhkuen.

Orjaksi pakottaminen on ihan ookoo, kun siihen on hyvät perusteet. Eikä ketään hukuteta jos kaikki mahtuvat veneeseen.

Pakenevaa Laylaa seuraa koston varjo. Sen enempää isä kuin velikään ei voi levätä ennen kuin valkoisen lakanan tahra on verellä pesty suvun kilvestä. Samaan aikaan Helsingissä ex-teekkari Helena pistää pystyyn bordellia kauppatieteen maisteri Armonlahden ohjauksessa. Helena huoraa ansaitakseen takaisin viinaan hukkuneen äitiytensä, Armonlahti koittaa paikata konkurssin jälkiä palvelujen tuotteistuksella. Läheisessä kebab-paikassa filosofian ylioppilas Jaussi tuntee kohtalon kutsuvan suuriin tekoihin. Älyllisesti ylivoimaisen nuoren miehen asia on ryhtyä toimintaan siinä missä muut vain puhkuvat foorumeilla.

Tervo lyö Laylassa niin että läiskähtää, itse asiassa melkein liian kovaa. Tätä kirjoittaessani on olo kuin Guareschin isä Camillolla. Toisella olalla istuu Tervoa fanittava enkeli, toisella poliittisen korrektiuden keskitysleirillä kasvanut pieni piru. Pirun mielestä Tervo antoi kurdien kansasta aika synkeän kuvan. Päätteleeköhän joku kirjasta, että kurdi tarkoittaa joko uhria tai väkivaltaista hullua? Näin tuntuu epäilevän kirjaa ankarasti kritisoiva Husein Muhammed täällä.

Enkeli huomauttaa, että suomalaisistakin saa Laylasta aika erikoisen käsityksen jos niikseen tulee, kauppatieteiden maistereista puhumattakaan. Mutta suomalaisten mollaus onkin Suomessa oikea kansallislaji, eikä kenenkään tiedetä koskaan säälineen kauppatieteiden maistereita.

Enkeli on mielestäni oikeassa. Luulisi lukijan kuin lukijan näkevän, että romaani on romaani on provokaatio... mutta mitenköhän paljon lukemiseeni vaikutti aiempi kokemus Tervon kirjoista? Olisinko pitänyt tästä, jos en olisi tykännyt niin monesta aiemmasta Tervon kirjasta? Olisinko osannut lukea tämän provosoitumatta "vääristä" asioista?

Sillä provosoituahan tästä pitäisi, suuttua siitä miten ihmisiä kohdellaan, ehkä siitäkin miten ihmiset itseään kohtelevat. Joillakin Laylan henkilöistä on kumma käsitystä oikeasta ja väärästä - joillain ei sellaista ole ollenkaan. Jostain syystä Layla ei silti tullut lähelle samalla tavalla kuin Ohrana (jos muihin tervoihin vertaan) tai Parvekejumalat (jos naisten alistamisesta patriarkaalisissa kulttuureissa puhutaan). Ehkä se johtuu siitä, että Laylassa ei ole - Laylaa itseään ja hänen sielunsiskoaan Tamaraa lukuunottamatta - ihmisiä, joita kohtaan voi tuntea sympatiaa. Heh, kaikki ihmiset tässä kirjassa ovat kamalia tai kamalassa tilanteessa, muutamaa kameoroolin heittävää sivuhenkilöä lukuunottamatta.

Silti kuvittelisin, että tämän on tarkoitus johdattaa meitä tutkiskelemaan sydämiämme. Miettimään ketä käytämme hyväksi, kenet ehkä kuvittelemme omistavamme. Mitä me ostamme ja myymme, mitä alttaria palvomme.

Laylassa on paljon hyvää, sanoo enkeli. Tervomaisella taidolla rakennettu ja sujuva juonikuviointi. Se, että henkilöillä on omat äänensä ja maneerinsa. Vaikeaan aiheeseen tarttuminen. Odottamattomat symmetriat. Rosoisen ärhäkkä sanankäyttö, joka kutsuu oivaltamaan muttei rasita arvoituksellisuudella. Tässä kurdikaksikko ja uusinatsijoukkio ovat päätyneet tappelun jälkeen poliisiasemalle:

Muurisaari komensi klanipäät hiljaisiksi. Hän aikoi selvittää, mitä Turkish Delightissa oli tapahtunut, mutta jos pojat jatkaisivat kurdien kutsumista ählämeiksi, se olisi selvä herjaus ja myöhemmin sakon paikka käräjäoikeudessa. Kostamispuheet kuulostivat laittomilta uhkauksilta. Nekin oli kielletty Suomen laissa. Yhdessä nämä rikokset tietäisivät jo ehdollista vankeutta käräjillä, ja jos tuomari löytäisi aikaisempia pohjia, ehdotontakin istumista oli kuviteltavissa. 

Klanit luulivat saapuneensa suomalaiselle poliisiasemalle selvittämään pahoinpitelyä eivätkä vähemmistövaltuutetun toimistolle tanssimaan terveyssandaaleissa. Heidän mielestään samana päivänä kun suomalainen poliisi nuolee kurdin persettä voidaan sanoa suomalaiselle kielelle ja kulttuurille gudbai. (s. 278-9)

Silti jokin kirjassa harasi vastaan, muistuttaa piru. Ehkä olen vähän tosikko. Ärsyynnyn kun huomaan naureskelevani kunniamurhista kertovan kirjan äärellä. Suomen historialle nauran mielelläni, mutta ilmeisesti naiskauppa ja oikeistoterroristit pelottavat oikeasti. Ehkä pitäisi opetella nauramaan nykyisillekin ongelmille. Naurettaville ajattelutavoille pitäisikin nauraa, kuittaa enkeli.

Haa! sanoo piru, ja vetää esiin Gülistan-kortin. (Enkeli vavahtaa). En kerta kaikkiaan pysty nielemään Laylan äidille kirjassa annettua roolia, joka selvisi vasta melkein lopussa ainakin minulle. Torjuntareaktio oli niin vahva, että piti laittaa kirja sivuun ja jatkaa seuraavana päivänä. Gülistan on minusta kauneusvirhe, sille en voi mitään. Muutenkin loppu oli jotenkin epätyydyttävä, hapero.

Saikohan tästä nyt tarpeeksi realistisen kuvan skitsofrenisista fiiliksistäni? Pidin tästä todella paljon, paitsi että välillä en pitänyt ollenkaan. Nauraa hykersin ja rypistelin kulmiani vuoron perään. Tämä oli minulle yksi syksyn odotetuinpia kirjoja. En pettynyt! Mutta lopussa olin vähemmän onnellinen kuin puolivälissä.

Laitan muistilistalle Minun sukuni tarinan, joka palasi mieleeni kun kävin lukemassa uudestaan Jorin juttua Laylasta.

Nyt menen vastapainoksi lukemaan loppuun kirjan, jossa naiset ovat rautaa.

Jari Tervo (2011). Layla. WSOY. ISBN 978-951-0-38277-6.

Arvioita:
Antti Majander Hesarissa
Hannu Waarala Savon Sanomissa
Heli Keskinen Aamulehdessä
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Kirsi Kirsin kirjanurkassa