tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pimeyden vasen käsi


Jatkan hainilaiseen sarjaan paneutumista. Nyt tulin vihdoin siihen kirjaan, jonka olen joskus kauan, kauan sitten lukenut Ursula Le Guinilta: Pimeyden vasen käsi. En muista siitä ensimmäisestä lukukokemuksesta 80-luvun alkupuolelta enää muuta kuin että tämä oli silloin käsittämättömän tylsä ja huono kirja. Päätin että Le Guinia en kyllä lue vaikka olisi kuinka suosittu ja kuuluisa.

Joo. Sittemmin vähän muutin mieltäni.

Vasen käsi kuvaa ensimmäisen Talvi-planeetalle saapuneen Liiton (tai tässä jo Ekumeenin) lähettilään pyrkimyksiä saada Talven kansakunnat muiden hainilaisten lajien liittoon, osaksi suurempaa kokonaisuutta. Talven ihmiset ovat kuitenkin erilaisia; he ovat sukupuoleltaan sekä miehiä että naisia yhtä aikaa, eivätkä muiden ihmislajien tavoin ole jatkuvasti paritteluvalmiudessa. Seksuaalisuus kuuluu vain noin kerran kuukaudessa ilmenevään kemmer-tilaan. Sukupuoliroolien täydellinen puuttuminen vaikuttaa käyttäytymiseen tuhannella erilaisella tavalla. Yksinäinen lähettiläs Genly joutuu ponnistelemaan ymmärtääkseen Talven väkeä ja hyväksyäkseen heidän inhimillisyytensä; paikallisten silmissä hän itse taas on kummallinen pervertikko. Genly päätyy planeetan sisäisten valtataistelujen uhriksi ja joutuu koettelemuksiin, joiden myötä hän kasvaa inhimillisemmäksi. Itsetyytyväisyys ja ulkokohtaisuus rapisevat lopulta mukavasti.
Ystävä. Millainen ihminen on ystävä tässä maailmassa missä kenestä tahansa ystävästä voi tulla rakastettu aina uudessa kuunvaiheessa? En ainakaan minä, joka olin miehisyyteni kahleissa: en voisi olla Therem Harthin enkä kenenkään muunkaan hänenrotuisensa ystävä. Nämä ihmiset eivät olleet miehiä eivätkä naisia, eivät kumpaakaan ja silti molempia; heidän viettinsä seurasivat kuunkiertoa, he muuttivat muotoa käden kosketuksesta; nämä vaihdokkaat ihmissuvun kehdossa eivät olleet minun lihaani, eivät minun ystäviäni: meidän välillämme ei voinut olla rakkautta. (s. 213)
Mahtava lukukokemus kaikkiaan ja täpötäynnä mietittävää. Kerroksia voisi kuoria kuin sipulista. Tämä on (ainakin) hieno metaforinen kuvaus pyrkimyksestä henkiseen kasvuun ja muiden yhteyteen, vähäeleisen kaunis ystävyyskuvaus, ovela puheenvuoro sukupuolisuuden osuudesta ihmisyyteen, kaikki tarinan kaapuun verhottuna.

Vaikkei tämä mikään actionpätkä ole, Käsi koukuttikin nyt ihan mukavasti. En oikein ymmärrä miksi noin 15-vuotiaana pidin kirjaa tylsänä. Ehkä kerroksellisuus oli liian vaikeaa silloin, tai en vain muuten saanut ideasta kiinni. Tällä kierroksella tarina veti oikein hyvin ja filosofiset yläsävelet kuuluivat kirkkaina läpi. Loppupäässä liikutuinkin. Le Guinilla on taito saada henkilönsä kiinnostaviksi silloinkin kun he eivät tunnu "tutuilta" tai edes ymmärrettäviltä.

Käsi sai myös aikaan sen harvinaisen efektin, että oli pakko kirjan loputtua lukea ensimmäinen kolmannes uudestaan. Kirjan myötä maailmasta ja keskeisestä kaksikosta oppi niin paljon, että piti palata katsomaan miltä alku näyttää jälkiviisaan silmin. Hienolta. Le Guinilla on pokkaa; alun avainkohtaus johdattelee kirjan teemoihin sekä suoraan että hienovaraisesti, ja se hienovaraisempi puoli jäi ainakin minulta ensin iloisesti väliin. Kirjailija ei siis päästä lukijaa helpolla. Hyvä sinänsä. Ovatpahan nämäkin hienot romaanit säästyneet tähän päivään, tähän ikään... Teini-Booksy olikin kenties salaa viisas kun säästi Le Guinit vanhemmalle versiolleen.

Vasen käsi ei ehkä nouse suosikikseni hainilaissarjassa; Maailma, vihreä metsä ja Osattomien planeetta ovat molemmat helpommin lähestyttäviä ja minusta yhtä fiksuja. Mutta en ole varma. Luulen, että tämän kirjan näkee selvemmin kun sitä katsoo vähän kauempaa. Pitää siis sulatella. Joka tapauksessa olen iloinen, että minulla on tämä omana; luulen että tähän palaan vielä.

Jos hetkittäin tuntuu, ettei tämän inhottavan ihmiskunnan räveltämisestä voi ikinä tulla mitään hyvää tai edes keskimäärin siedettävää... ei hätää. Laji, joka tuottaa myös Le Guinin kaltaisia olentoja, ei ole toivoton.

Joo, lääkkeeksi maailmantuskaan ja kaiken yleiseen tyhmyyteen, ilman reseptiä kirjastoista kautta maan, Le Guinia ja hänen hengenheimolaisiaan. Aivoverenkierto paranee ja sydän kevenee

Lopuksi vielä sarjan romaanit Raijan ehdottomassa loogisessa järjestyksessä:

1. Osattomien planeetta
2. Maailma, vihreä metsä
3. Rocannonin maailma
4. Maanpakolaisten planeetta
5. Harhakaupunki
6. Pimeyden vasen käsi
7. Kahdesti haarautuva puu

Ursula Le Guin (1976, alkuperäinen 1969). Pimeyden vasen käsi. WSOY. Suomentanut Kalevi Nyytäjä. ISBN 951-0-07527-2.

Arvioita:
Raija Taikakirjaimissa
LukeVille-blogi

(Bonuksena vielä linkki Klaavan sivuille, joilta bongasin kustantajan palautteen tämän romaanin käsikirjoituksesta silloin kauan sitten...:D)

8 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele, ettet pitänyt tästä nuorempana. Itse olen aloittanut Le Guinin lukemisen vasta reilusti päälle parikymppisenä, mutta epäilen vahvasti, etteivät muut kuin Maameri-kirjat olisi minuun nuorempana uponneet. Vaikka Le Guin kirjoittaa sinänsä yksinkertaisesti ja helppotajuisesti, pinnan alle kätkeytyy kuitenkin aika paljon tulkittavaa. Nämä ovat ehkä niin henkilöhahmoiltaan kuin tarinoiltaankin liian hienovaraisia useimpien teinien makuun. Välttämättä ei tapahdu kauhean paljon, ja henkilöt enemmän ajattelevat kuin tekevät.

    Minusta tuo sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kuvaus on tässä nerokasta, ja haluaisin luetuttaa kirjan kaikille joiden mielestä ne asiat ovat yksiselitteisiä ja simppeleitä. (En tosin tiedä, olisiko siitä mitään hyötyä.)

    Ja hienoa että tykkäsit - en kyllä kauheasti epäillyt ettet olisi tykännyt. Nyt tekisi mieli lukea tämä uudelleen juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, heh, minua kyllä vähän jänskätti tämä: muistikuvani oli niin selkeän negativiinen. Mutta kuten Ursula Le Guin itse on sanonut, muisti on eräs mielikuvituksen muoto... Luulen että tosiaan taisin silloin edellyttää scifikirjoiltani enemmän tapahtumista ja vähemmän keskustelua ja itsetutkiskelua. :-)

      Le Guin on ihan älyttömän hyvä valikoimaan mitä sanoo ja mitä jättä lukijan huomattavaksi. Eikä vaikeiden asioidenkaan kuvauksessa ole yhtään ilkeyttä.

      Ja tosiaan - se että sukupuolisuutta tarkastellaan asettamalla henkilö tilanteeseen, jossa sitä ei ole lainkaan tavallaisessa merkityksessä, se on nerokasta, paljon tehokkaampaa kuin saarnaaminen! Krhm, ainakin jos lukija on valmis hyväksymään, että kaikki ei ehkä ole simppeliä. :D

      Poista
  2. Tämä oli ensimmäinen lukemani Le Guin. Tuttava suositteli minulle kirjaa (ja kirjailijaa) ja ihastuin kerralla. Tästä on aikaa reilu kymmenen vuotta. Nyt olen lukenut kaikki muut suomennetut Le Guinin kirjat paitsi Harhakaupungin. Olen tietysti lukenut kirjat ihan satunnaisessa järjestyksessä, joten tuota Raijan järjestystä kannattaisi kokeilla, jotta saisi sarjasta mahdollisimman paljon irti. Laitetaanpa tämä lukusuunnitelma hautumaan vastaisuuden varalle...

    Tuttava muuten suositteli minulle samalla Maarit Verrosta. Ei hassumpia suosituksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, onnittelen! Minulla on vielä matkaa tuohon kaikkien lukemiseen. Hm, tarkemmin ajatellen, ehkä pitäisi sanoa "otan osaa", mutta toisaalta, nämä kestävät useamman lukukerran.

      Tuttavasi on skarppi... Verrosessa taitaa kaikessa niukassa linjakkuudessaankin olla jotain samaa - ei tyylillisesti mutta otteessa ihmisyyteen. En ollut tullut ajatelleeksi. Ei hassumpia suosituksia tosiaankaan! Heh, Verrostakin minulla on vielä paljon lukematta. :-)

      Poista
  3. Saatuani juuri loppuun Octavia E. Butlerin kirjan, yritän tässä selvitä tunnekuohusta, jonka ajatuksiaherättävä kirja aiheuttaa. Le Guinin arvostelusi lukeminen vain lisäsi aivomyrskyä. Todellakin, laji joka tuottaa avartavan näkemyksellisiä kanssaihmisiä, joilla on vielä kyky ilmaista itsensä vaatimattoman taitavasti, ei voi olla toivoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän Butlerin kirja se oli? Parable-sarjaa? Toivottavasti selviää vielä blogistasi. :-)

      Mietin joskus tuota uutisvirtaa seuratessani, kuten varmaan aika moni muukin, että kauneudesta ja hyvyydestä ja viisaudesta ja inhimillisyydestä on vähän otsikoita. Todella vähän. Helposti tulee toivoton olo: olemme rottalauma ja itsekin vain vikisen lisää... Onneksi kirjoista löytyy näitä todisteita siitä, että parempaankin meistä on.

      Poista
    2. Sama Butlerin kirja, joka mainitaan myös linkittämälläsi Klaavan sivulla. Enköhän minä siitä jotain ajatuksia blogissani kirjoita, kunhan saan aikaiseksi.

      Poista
    3. Hmmm... mielestäni kirjoitin vastauksen kysymykseesi, mutta se näyttää kadonneen taivaan tuuliin. Kirja oli Kindred ja juu, vastaus löytyy myös blogista :)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.