lauantai 13. lokakuuta 2012

Juha Hietanen: Seikkailujuoksija


Olen kesän ja syksyn mittaan innostunut enemmän ja enemmän juoksemisesta, ja puolivahingossa olen saanut myös henkilökohtaisen valmentajan ja sparraajan kokeneesta kollegasta. Minulla on jopa viikko-ohjelma, repikää siitä! En tähtää maratooneihin enkä tee ennätyksiä, mutta juoksemisesta on kieltämättä tullut osa elämää. Ihme ja kumma, toistaiseksi polvet ovat kestäneet ja nilkatkin vaivanneet vain vähän.

Kannustajaltani sain lainaksi muutaman juoksemiseen liittyvän kirjan, joukossa yksi erikoisimmista kirjoista, joita olen tämän vuoden puolella lukenut.

Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi kertoo nimensä mukaisesti ammattijuoksijaksi nelikymppisenä heittäytyneestä Jukka Viljasesta. Viljanen on enemmän kuin maratoonari tai edes ultrajuoksija. Hän osallistui vuonna 2007 Pohjoisnapamaratoniin ja päätti sen jälkeen keskittyä elämässä siihen oleelliseen: unelmiensa toteuttamiseen. Hänen unelmansa vain sattuvat olemaan arkitallaajien mielestä vähän erikoisia. Parinsadan kilometerin ja 75 tunnin Libyan Sahara Challenge (??), sadan kilometrin juoksu Etelämantereella (??), tuhat kilometriä Kalaharin autiomaassa (???) ja lopulta tuhat mailia Saharan autiomaassa (!!!!!????).

Hietasen mukaan yleisin kysymys, jota Viljaselta kysytään, on "Oletko hullu?"

En ihmettele. Mutta Viljasen hulluudessa on tiettyä suuruutta. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi tehdä sitä mitä hän näemmä haluaa... ja silti väkisinkin ihailen rohkeutta ja kykyä tehdä juuri sitä mitä haluaakin tehdä. Vaatii paljon että edes yrittää toteuttaa unelmansa; useimmilla meistä riittää hyviä syitä tyytyä vähempään.

Tyylillisesti Seikkailujuoksija oli, toden sanoakseni, aika kaameaa luettavaa monin paikoin. Hietanen ei säästele kliseitä ja sankaripalvonta on sakeaa kuin hyvä ruispuuro. Jukka esimerkiksi parahtaa ja hymähtää ja ilmoittaa järkähtämättömästi ja Jukan nälkä on kasvanut syödessä. Myös jatkuva kivun läpi painaminen tuntui välillä väsyttävältä. Vaikka pidän juoksemisesta, minusta verta vuotavat varpaat ovat noin periaatteessa huono juttu. No, ainakin kuvat verisistä sukista muistuttavat seikkailujuoksun arjesta...

Rasittavista piirteistä huolimatta kirja jaksoi kiinnostaa, sillä se on pullollaan erikoisia detaljeja (miksi berberien pitää antaa kiinnittää teltannarut kiviin eikä autonrenkaisiin?) ja järkeviä perusneuvoja perusjuoksikoillekin. Lisäksi se tarjosi roiman annoksen asennekasvatusta, työelämän ja muunkin elämän tarpeisiin.
[--] edes syvä epäviihtymys ei kannusta useimpia suunnanmuutokseen. Puuttuu rohkeutta. Riskinottoa helpompaa on keksiä selityksiä ja verukkeita. Moni vannoo ja vakuuttaa esimerkiksi, että kunhan nousukausi alkaa tai kun lapsi siirtyy ala-asteelta yläasteelle, sitten alkaa tapahtua. Verukkeiden kehittelijöille ja näille niin sanotuille sitkuttelijoille ajankohta ei valitettavasti ole koskaan oikea. Lykkäykseen oikeuttaa uusi veruke. (s. 92)
Auts. Osui ja upposi. Kuten sanottu, Viljasen (hullun)rohkeutta on helppo ihailla. En ryhtynyt oitis radikaaleihin elämänmuutoksiin tai ostanut lentolippuja Timbuktuun, mutta sen verran terästäydyin, että päätin jatkossa juosta vähän kehnommallakin säällä. Jos Viljanen voi juosta sata kilometriä Etelämantereella, kaipa meikäläinen selviää lokakuun tihkusta? Sitä paitsi, jos syksyllä ei juokse sateessa, ei juokse.

Jos olen huomenna kipeä, se on tämän kirjan vika.

En oikein tiedä voiko tätä suositella muille kuin juoksemiseen hurahtaneille - ehkä ei. Jos juoksu tai todellisen elämän extremekokemukset kiinnostavat, Seikkailujuoksija on luultavasti lukemisen arvoinen. Mutta varoitan reilusti, tyylilaji saattaa aiheuttaa herkemmille iho-oireita. Keskiriipivää.

Lähiviikkoina on muuten tulossa muitakin "juoksukirjoja"! Odottamassa on Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, Jarmo Ihalaisen Perheestä ja alastomana juoksemisesta sekä mahdollisesti Naisen juoksukirja.

Elämme reippaita aikoja.

Juha Hietanen (2012). Seikkailujuoksija. Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi. Readme.fi. 978-952-220-512-4.




12 kommenttia:

  1. Hiddo, nyt alkoi tehdä mieli juoksemaan! Flunssaputken jälkeen uudelleenaloitus on ns. takunnut, mutta ehkä tästä tuli nyt se motivaationpotkaisu, jota kaipasin. (Tänään ei onnistu, kun hengataan lapsen kanssa kahden, mutta huomenna pitäisi olla jo toinenkin virallinen valvoja paikalla ja voin livahtaa lenkille.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juokse, villi lapsi, juokse! :D Ihmeen hyvää se tekee, vaikka kilometrejä olisikin vähemmän kuin Viljasella... :-)

      Poista
  2. Mulla juokseminen on aina ollut erittäin vastenmielinen urheilumuoto, en tiedä miksi. Taas viime keväänä sen aloitin ja juoksin koko kesän enemmän tai vähemmän säännöllisesti, mutta nyt huomaan taas olleeni jo 3 viikkoa juoksematta ja tämä sinun juttusi herätti syvälle painetun syyllistäjän. Miksi sitten edes yritän juosta? Siksi, että se on helpoin ja vaivattomin tapa lähteä liikkeelle, etenkin täällä Porvoossa meillä on loistavat maastot ihan vieressä.

    Okei, sitten itesyyllisyyden ryteiköistä kirjaan. Tämän tapaisten kirjojen ongelmana usein ovat nuo mainitsemasi piirteet sankarin palvonta ja huono kieli. Huono kieli vielä menettelee jos juttu on muuten kiinnostava, mutta kriitikitön palvonta saa näkemään punaista.Ihana tuo sinun vertauksesi "sankaripalvonta on sakeaa kuin hyvä ruispuuro." Saako tätä käyttää tarvittaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minullekin tämä juokseminen on aika uusi juttu; jotenkin oli vuosikausia ihan selvää, että oikea polvi (jonka kolhin kakarana perusteellisesti) ei kestäisi... mutta kumminkin se on kestänyt kummasti. Jotenkin olen ihan jäänyt koukkuun juoksulenkkeihiin, toivottavasti koivet kestävät jatkossakin. :-)

      Tämä on rehellisen suora kirja sankaripalvonnassaan, selkeä tilaustyö. Se on tavallaan ok... kun hyväksyy mistä on kyse. Itse tykkään kyllä enemmän vähän tasapainoisemmasta lähestymistavasta, mutta pidän peukkuja että kirja on Viljaselle menestys. Oikeasti tuollaista pokkaa ei voi olla ihailematta tällainen nelikymppinen leipäpappi :D

      Poista
  3. Lenkkeily on mukavaa, mutta kun on loukkaantunut, ei ole lainkaan mukavaa olla lenkkeilemättä :)
    Murakamin "juoksukirjan" ostin itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, totta! Tässä iässä tuntuu, että aina tasapainoilee sen kanssa kuinka paljon uskaltaa... ettei paikat mene rikki. Viljanen on varmaan tehty jotenkin erilaisista raaka-aineista... :-)

      Poista
  4. Voi että kun vaikuttaa hyvältä ja motivoivalta kirjalta! Minä hurahdin juoksuun noin vusoi sitten ja olen viimeisen vuoden aikana lukenut aika paljonkin juoksukirjoja. Murakamin kirja on ihan huippu, ja Naisen juoksukirjastakin tykkäsin. Kun tykästyit tähän, voin suositella sinulle myös Dean Karnazesin Ultramarathon man-kirjaa. Samanlainen hullu mies kuin tämä Viljanenkin taitaa olla ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos vinkistä! Tuo Murakami taitaakin olla seuraava juoksukirja vuorossa.

      Poista
  5. Mulla ei polvet kestä juoksemista, mutta kävelen paljon. Juoksukirjoja sen sijaan luen ja voisin lisätä listaasi vielä Tom McNab: Flanaganin juoksu. Kirja kertoo juoksijoista, jotka 1930-luvun lama-aikana juoksivat Amerikan halki (tai poikki)länsirannikolta itärannikolle. Juoksun aikana sai ruoan ja parhaat etappipalkintoja. Maalissa odotti sitten vähän suurempi palkinto voittajaa. Sillä lailla tienattiin elanto, siis ne jotka jaksoivat juosta.
    Tuosta Sannan suosittelemasta Dean Karnazesin Ultramaratoonari: kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun pidin myös.
    Tsemppiä juoksijoille!
    Nojatuoliurheilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nojatuoliurheilija! Nyt kun mainitset tuon Flanaganin juoksun, tuntuu kuin olisin sen joskus nuorena likkana äitini kirjahyllystä lukenut... ilmestyikö se ehkä Suuren suomalaisen kirjakerhon valikoimissa joskus? En kyllä muista siitä enää muuta kuin idean. Sietäisi varmaan lukea uudestaan.

      Stephen Kingin pienoisromaani The Long Walk tuo muuten aina mieleen tämän tarinan loputtomasta juoksusta. (Vaikka Kingin versio on toki, krhm, vielä rankempi.)

      Poista
  6. Juoksuaiheita, jee! Olen lukenut Viljasesta useamman jutun (mies muuten taitaa nykyisin elättää itsensä luennoimalla tai jotain?), ja kirjastakin olin kuullut, mutta vähän myös pelkäsin tuota tyylilajia. Kiva tästä oli kuitenkin näin lyhyesti lukea, ja kyllä Viljasen suoritukset ovat pistäneet ainakin minut miettimään, mihin kaikkeen ihminen voikaan pystyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kieltämättä Viljasen suoritukset ovat melkoinen esimerkki, voisi soveltaa moneen asiaan samaa periksiantamattomuutta... :-) Täytyy tunnustaa, että vaikka todennäköisesti olen joskus miehestä kuullut, ei ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisesti ennen tätä kirjaa.

      Ostin muuten tänään säänkestävät lenkkarit - jospa tulisi vähän useamminkin juostua säästä piittaamatta :D

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.