Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Gillian Flynnin Teräviä esineitä lähti matkaan kun alkuviikosta vietin hetken laatuaikaa kirjakaupassa. Jotenkin se kiri käsillä olevien dekkareiden ohi... Syy on varmaan siinä, että  Kiltti tyttö ja Bad Places kolahtivat mukavasti toissa kesänä. Nyt halusin lukea jotain takuuvarmasti vetävää, ja sitä Esineet kyllä oli.

Esineiden kertoja on suuressa kaupungissa asuva toimittaja Camille, joka lähetetään piskuiseen kotikaupunkiinsa tekemään juttua lapsia jahtaavasta murhaajasta. Camille lähtee matkaan mutta ei riemurinnoin: tien päässä odottavat selvittämättömän murhan lisäksi hänen omat selvittämättömät traumansa. Ja perhe...

Flynnin kirjoissa ihmiset ovat sellaisia, joita mieluummin tapaa vain kirjoissa. Esineitä ei poikkea linjasta. Lisäksi tällä kertaa teemat ovat ahdistavia: sisarkateus, itsekäs äitiys, kiusaaminen...

Oikeastaan Flynnin ihmiset ovat keskimäärin niin karmivia, että on vaikea selittää itselleen, miksi kirjoista silti pitää. Ehkä siksi että kummallisimmatkin tosielämän ihmiset vaikuttavat näiden kirjojen jälkeen aivan käsittämättömän normaaleilta, tasapainoisilta ja mukavilta?

Tai sitten salaisuus on siinä, että Flynnin rikkinäiset hahmot ovat kiehtovia samalla vähän pelottavalla tavalla kuin vääristävät peilit: heissä näkee hetken itsensä sijoiltaan vääntyneenä. Kun on viimeisen sivun kääntänyt, voi palata arkiseen tavallisuuteensa helpottuneena.

Flynn myös tarjoilee henkilönsä ja heidän ongelmansa ovelasti. Ongelmat ja niiden syyt kuoriutuvat esille vähän kerrassaan. Lukijalle jää aikaa ihmetellä. Tässä esikoisessaan Flynn ei ehkä ole ihan niin hienostunut kuin Kiltissä tytössä... ironian häivähdykset puuttuvat ja henkilöt ovat asteen yksioikoisempia. Mutta mikään valitu tuskin kävisi mielessä, ellen olisi aloittanut kirjailijan uudemmista teoksista. Suomennoskin on toimiva; kääntäjä ylläpitää kirjailijan luoman jännitteen tarkoilla sanavalinnoilla.

Mainio psykologinen trilleri, joka tulee iholle ja nostaa niskakarvat pystyyn. Dekkariviikolla tämän lukivat myös Leena ja Tuijata. 



Gillian Flynn. 2015. Teräviä esineitä. Suomentanut Maria Lyytinen. WSOY. 9789510411803.

Hieno heinäkuu

Yksityiskohta temppelistä Chennaissa

Vaihteeksi en viitsi edes pahoitella heikkoa bloggaustahtia. Olisi tekopyhyyden huippu jos teeskentelisin surevani hienoa reissua Intiaan, olkoonkin että se eristi tehokkaasti nettielämästä pariksi viikoksi. Matkalla oli totta kai myös luettavaa mukana!

Muutenkin heinäkuu oli hieno kirjakuukausi. Pääsin mukaan Finnconiin, ja nautin kokemuksesta täysin sydämin, noin 7000 muun kävijän kanssa. Kunniavieras J. Pekka Mäkelän Alas oli yksi kuukauden parhaita kirjoja, ja ohjelma oli kaikin puolin kiinnostava.

Kuukauden toinen kirjallinen huippukohta oli 24 tunnin lukumaraton, jonka aikana luin myös Mikael Bergstandin Delhin kauneimmat kädet. Kirja olisi ehdottomasti ansainnut kunnollisen bloggauksen, mutta se jäi tekemättä kun hengailinkin itse Delhissä. Suosittelen molempia lämpimästi, sekä kirjaa että kaupunkia. Edellinen on hyvää valmistautumista jälkimmäiseen.

Näkymä Delhistä. Oikeassa yläkulmassa ravintola, jossa olut tarjoillaan teekannuissa.

Luettu ja blogattu:
Orhan Pamuk: Istanbul - Muistot ja kaupunki
Kurt Vonnegut: Sähköpiano
J. Pekka Mäkelä: Alas

Lukumaratonissa:
Claes Andersson: Hulluudestamme ja hulluudestamme
Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt
Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet
Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
Seppo Jokinen: Ajomies
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Anni Swan: Tottisalmen perillinen
sekä
novelleja Osuuskumman antologiasta Huomenna tuulet voimistuvat, jonka toivottavasti saan loppuun elokuussa.

Järki ja tunteet ja merihirviöt jäi kuvaamatta lukumaraton-jutussani, koska sain sen loppuun vasta seuraavana päivänä. Hmm. Mitähän siitä sanoisin? Ainakaan hirveän ryppyotsaisesti ei Austen-fanin kannata Wintersin iloittelua lukea, niin railakkaasti siinä pannaan Austenin maailmaa uusiksi. Nimi on reilu varoitus. Itse pidin kirjaa enimmäkseen hauskana. Vaatii melkoista mielikuvituksen akrobatiaa sijoittaa Austenin Lontoo meren syvyyksiin ja varustaa eversti Brandon mustekalaparralla. Väkisinkin hihitytti paikka paikoin, mutta vitsi ei aivan kantanut loppuun asti. Parodian logiikka toki edellytti, että koko Austenin juoni käydään läpi, mutta minulle olisi riittänyt vähän lyhenneltykin versio.

Mietin myös lukiessani, että saisikohan tästä enemmän vai vähemmän irti, jos ei osaa alkuperäistä osapuilleen ulkoa. Olisi kiva kuulla sellaisen lukijan mielipide, jolle Järki ja tunteet ei ole tuttu.

Luettu muttei blogattu:

Matti Rönkä (2011): Väärän maan vainaja. Äänikirja, kirjastosta. Vainaja sopi hyvin käsitykseen, joka minulla on ollut Viktor Kärppä -kirjoista (luettuani tätä ennen yhden). Nämä taitavatkin sopia oikein hyvin äänikirjoiksi, sillä tapahtumia on sopivasti, kuvaus ei ole kovin toisteista, ja esimerkiksi Kärpän luottopoliisin, Korhosen, vitsit toimivat luultavasti paremmin näin kuunneltuna. Viktor selvittelee karkailevan vainajan tapausta ja muistelee omia kuolleitaan. Lukija Jukka-Pekka Palo osoittautui hyväksi "ääneksi"; lukutyyli on suhteellisen neutraali muttei ensinkään vivahteeton. Äänikirjana tämän kuunteli myös Amma.

Kristina Ohlsson (2013): Varjelijat. Pyytämätön arvostelukappale. Postilaatikostani putkahti aikoinaan tämä ruotsalaisdekkari. Heti en siihen innostunut, mutta joku (Kirsi?) kehui Ohlssonia, joten kävin kiinni ja luinkin melkein yhteen putkeen. Tykkäsin reippaasta etenemisestä ja ja Ohlssonin inhimillisestä otteesta hahmoihinsa, mutta loppupuolella hermostuin huikeisiin yhteensattumiin. Tämän dekkarin perusteella Ruotsissa on noin 600 asukasta. Mikään muu ei voi selittää sitä, että tutkijaryhmän jäsenten yksityiselämä jatkuvasti osoittautuu relevantiksi tutkittavalle rikossarjalle...

Faye Kellerman (2011): Blood Games. Ostin. Faye Kellermanin Peter Decker/Rina Lazarus -sarja on vanhoja suosikkejani. Jotenkin olen missanut setistä pari viimeistä osaa, ja nyt matkoillani löysin Blood Gamesin edulliseen 199 rupian hintaan. Decker setvii yksityiskoulussa tapahtuneita itsemurhia ja hänen kasvattinsa Gabe kipuilee ensirakkauden kanssa. Tykkäsin, väkisinkin (koska Peter & Rina vaan ovat niin ihania). Mutta en voi olla huomaamatta, että niin juoni kuin psykologinen otekin olivat tässä kirjassa selkeästi monia edeltäjiään keppoisemmalla tasolla. Jos haluaa kokeilla tätä sarjaa, voin vinkata parempia kirjayksilöitä.

Iain M. Banks (2010). Surface Detail. Omasta hyllystä.Vihdoin ja viimein tartuin tähän Banksin romaaniin, joka on hyllyssäni odotellessaan ehtinyt jo kääntyä suomeksikin nimellä Pintakuvio. Taattua Kulttuuri-Banksia, jossa todellisuus ja epätodellisuus kisaavat avaruuden loputtomassa tyhjiössä. Taustalla ovat, kuten yleensä Kulttuuri-kirjoissa, eettiset kysymykset. Saako tietoisuuksia kiduttaa virtuaalisissa helveteissä? Kuka voi omistaa kenet ja millä ehdoilla? Asiaan päästään melko hitaasti ja mutkikkaasti, mutta kirjassa on monta kiinnostavaa hahmoa, ja tietysti Kulttuurin iki-ihania aluksia avatarineen. Mainioita olivat esimerkiksi Me, I'm Counting ja Falling Outside The Normal Moral Constraints... Suosittelen avaruusooperan ystäville! Suomennoksen luki Kirjavinkkien Mikko, hyvä oli kuulema kotimaisellakin.

Gillian Flynn (2009). Dark Places. Ostin. Pidin Kiltistä tytöstä kesäkuussa, joten Chennaissa bongaamassani kirjakaupassa oli helppo sortua tähän kirjailijan aiempaan jännäriin. Perheensä massamurhasta tuomitun Benin pikkusisko Libby, ainut selviytyjä, on 20 vuotta myöhemmin pahassa rahapulassa. Nyhtääkseen Benin faneilta passeleita palkkioita Libby ryhtyy selvittämään tapahtumien kulkua ja joutuu tutustumaan uudestaan perheeseensä. Takaumat toimivat ja juoni kulkee, ja mikä parasta, vaikka henkilöt ovat kaikki jollain tavalla epämiellyttäviä ihmisiä, he ovat myös kiinnostavia. Flynnille taas peukut.

Agatha Christie (2001, alkuperäinen 1941). N or M? Ostin. Tommy ja Tuppence -kaksikon keski-ikäisiä seikkailuja sodanaikaisessa Englannissa. Olen joko lukenut tämän suomennettuna joskus hämärässä nuoruudessani, tai sitten nähnyt BBC:n version, siinä määrin tutulta alkoi juoni lukiessani tuntua. Tylsä Tommy ja tarmokas Tuppence etsivät maanpettureita pienen rannikkokaupungin täysihoitolasta. Mysteerin ratkaisu on mainio - vaihteeksi sellainen, jonka voisi ihan tavallinen tallaajakin keksiä, jos on nokkela.

Loppuun vielä "kolmas Delhi", valtava raunioitunut linnoitus 1300-luvulta.

Edellä mainittujen lisäksi luin Hilary Mantelin romaania Ranskan vallankumouksesta. Viime yönä seurustelin Robespierren kanssa pikkutunneille asti,  mutta Place of Greater Safety jäi vielä himpun verran kesken... mutta mainitsen sen kuitenkin tässä. Place taisi näet olla heinäkuuni paras kirja vaikka vähän raskas onkin. Palaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon pariin lähipäivinä. Vive la Révolution à la Mantel!

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Kuva: WSOY

Jee, olen vaihteeksi ajan tasalla: tämä kirja ilmestyi vasta viime viikolla ja olen jo lukenut sen. Syykin on selvä. Vaikka olen ollut kirjabloggaajana vaitelias ja saamaton viime kuukausina, hyvä ystäväni WSOY lähettää silti joskus jotain mukavaa luettavaa. Kamu!

Tällä kertaa lähetys oli tismalleen mitä tarvitsin, joten se hyppäsi jonon kärkeen ja tuli saman tien luettua. Ei yhdeltä istumalta, koska en nykyään näemmä ehdi istua kovin pitkään, mutta melkoisen nopeasti kumminkin.

Jännärin juonesta ei paljon kannata sanoa, mutta jotain ehkä sentään:

Kiltissä tytössä hurmaava Nick pitää baaria pienessä kaupungissa. Hänen kaunis, älykäs ja varakas vaimonsa Amy katoaa viidentenä hääpäivänä.

Odotin poliiseja ensin keittössä, mutta pohjaanpalaneen teekattilan katku pakkautui kurkkuun ja pahensi oksettavaa oloa, joten menin etukuistille, istuin ylimmälle rappuselle ja koetin tyyntyä. Yritin yhä uudestaan soittaa Amyn kännykkään, mutta puhelut menivät vastaajaan, joka heläytti että hän soittaisi pian takaisin. Amy soitti aina pian takaisin. Oli kulunut kolme tuntia ja olin jättänyt viisi viestiä eikä Amy ollut soittanut takaisin. (s. 40)

Mutta pariskunnan tiedetään riidelleen, talossa on kamppailun jälkiä, eikä Nick pysy totuudessa kun poliisi häntä puhuttaa. Loput kannattaa lukea itse.

Kiltti tyttö on hyytävä avioliittojännäri, jota ei missään vaiheessa tehnyt mieli laskea käsistään. Pääparin luonnekuva ja suhde syvenevät vähän kerrassaan. On kuin porautuisi korkkiruuvilla kerroskakkuun. Tai ehkä kerros-johonkin-muuhun.  Mitään vaahtokarkkikerrosta ei ikinä tule. Mikä parasta,  psykologisen kieroilun lisäksi Tyttö on aidosti juonikas ja tarinassa riittää vinoja käänteitä. Suvantoja ei juuri ole. Itse asiassa niitä on niin vähän kuin kirjassa yleensä voi olla, ilman että se on pelkkää Hollywood-kohellusta.

Jälkiviisautena voisin sanoa, että okei, onhan Amyn ja Nickin hahmoissa toki ronski tujaus liioittelua. Mutta rehellisesti: en piittaa pätkääkään. Kiltti tyttö oli niin vetävä lukukokemus, että nielen mielelläni pienen glitterin luonnekuvissa. Kertojien vuorottelun kautta kaikki käy niin luontevasti, että ylilyönnin tapaiset hoksaa vasta taustapeilistä.

Sitä paitsi ihmiset ovat yllättäviä. Yllätän itsekin itseni harva se päivä.

Kannattaa lukea Kiltti tyttö. Paitsi jos on suuri henkivakuutus ja oma puoliso yhtään epäilyttää. Tämän jälkeen epäilyttää luultavasti enemmän.

Gillian Flynn (2013). Kiltti tyttö. WSOY. Suomentanut Terhi Kuusisto. 978-951-0-39683-4.

Arvioita:
Kirjasfäärissä tykättiin
Annika K odotti tätä jo ennakkoon innolla
Sonjalle Lukuhetkistä tämä oli oikea kesäkirja

Pitkäkö P.S. Kiltti tyttö oli muuten tietyltä kantilta ajankohtais-ironinen lukukokemus. Sen molemmat päähenkilöt ovat saaneet lehtityöstä kenkää, koska netin ilmainen sisältö on vienyt elintilaa printtimedioilta. Oivoi ja autsis sentään, nyt osui ja upposi. Kirjabloggaajahan on juuri sellainen pahantekijä, joka vie rehellisiltä toimittajilta leivän suusta. Rouskis rouskis...

Kirjablogien ja kustantamoiden yhteyksistä onkin taas pöhisty oikein urakalla, kiitos toimittaja Antti Bergin aavistuksen provokatiivisen keskustelunavauksen. Bloggaajakamut ovat jo sanoneet kaiken fiksun mitä asiasta voi sanoa. Mm. Amman, Sallan, Taikan, Liinan ja Morren kannanotot kannattaa vilkaista jos aihe kiinnostaa. Vastustan kiusausta puhista puhtaasta elämöitsemisen ilosta; osapuilleen kaikki keskenään ristiriitaiset mielipiteeni on joku muu jo ehtinyt pukea kauniisti sanoiksi.

Sen sijaan päivitin blogilakini. Turha tässä kai on mutuhuttuilijan hienosäätää kun on Hesaria myöten kirjabloggaajana tunnistettu markkinavoimien kätyriksi. Niinpä teen jatkossa arvostelukappaleiden kanssa mitä milloinkin huvittaa... ja merkitsen jok'ikiseen kirjan kohdalla tunnisteeseen mistä sen olen saanut.

Tulossa on siis paljon härskiä kirjastojen mainontaa.

P.P.S. Harmittaa sotkea tämän kirjan kuvaamiseen näitä iiks-kirjabloggaaja-on-kustantamoiden-sylikoira -juttuja... Kun tämä Kiltti tyttö minusta on oikeasti hyvä. Äh. Onneksi Liina tiesi miten voin vakuuttaa epäilijät: "Kustantamo A lähestyi minua arvostelukappaleella kirjasta B. Kirja B oli minusta oikein hyvä! Siitä olisi saanut paremman vain liittämällä skumppapullon kylkiäiseksi!"

(Vinkki kustantajille: jos lähetätte huonoja kirjoja, pankaa skumppaa mukaan. Brut, kiitos.)