lauantai 22. lokakuuta 2011

Kuoleman huokaus

Kuva/kansi: Helsinki-kirjat/Saku Heinänen
Leighton Gagen Kuoleman huokaus tuli lainattua trillerinälkään kirjaston palautettujen hyllystä. (Miksi ihmeessä en voi lukea niitä trillereitä, jotka odottavat omassa hyllyssä? Koska kirjasto asettelee omansa houkuttelevammin esille?)

Kuoleman huokaus kertoo vaikutusvaltaisen poliitikon pojantyttären katoamisesta, snuff-filmeistä ja lasten hyväksikäytöstä seksiteollisuudessa. Brasilialainen liittovaltion etsivä Mario Silva jäljittää kadonnutta teiniä heikoin tuloksin, kunnes sattumoisin toisen rikoksen johtolanka auttaakin Martan jäljille. Selkäpiitä karmiva tarina purkaa Manauksen lapsibordellien arkea ja korruptoituneen poliisiorganisaation mädännäisyyttä. Karanneen tytön ja kirjan muiden lasten välinen ero on hätkähdyttävä; etuoikeutettu eliittineito on kuin aivan eri lajin edustaja. Hän tietää, ettei ole arvoton - muut tietävät olevansa.

Leighton Gagen teksti välttää pahimman raakuuksilla herkuttelun; kaameudet jätetään kuvaamatta yksityiskohtaisesti. Hyvä ja huono juttu - sillä mielikuvitus osaa maalata puuttuvat kuvat ilman tarkkaa selostustakin. Yök! Mutta aihepiiri on niin rankka, että pitäisi kai olla kiitollinen edes siitä, ettei kaikkea kerrota isku iskulta. Juttu yltyy ihan tarpeeksi rajuksi näinkin.
Nelson Sampaio vetäytyi työpöytänsä ääreltä ja katsoi etäämmältä ylikomisariota. "Siis he tekevät mitä?" 
"Raiskaavat Nardonin viisi kuusi kertaa päivässä", Mario Silva toisti, "ja juuri sen takia mnä hänet sinne paninkin." Sampaio, joka oli Brasilian liittovaltion poliisin johtaja, nosti manikyroidun kätensä pystyyn. Ele toi Silvalle mieleen liikennepoliisin. 
"Hetkinen", hän sanoi. "Kerrotko sinä minulle, että sinä osasit odottaa, että miestä käytettäisiin seksuaalisesti hyväksi?" 
"Pikemmin kuin 'osasin odottaa' minä laskin sen varaan." (s. 12)
Ja niin edelleen. Mutta Gagen sankari on, näistä suomalaiselle oikeudenkäytölle vieraista pragmaattisista otteistaan huolimatta, loppupeleissä sympaattinen sankari. Kun ympäristö on tarpeeksi armoton, alkaa julmuus näyttää ymmärrettävältä. Gagen pahikset nimittäin ovat poikkeuksellisen ikävää sakkia, ja kirjan loppuun mennessä huomaa lähestulkoon nyökkäilevänsä hyväksyvästi oman käden oikeudelle.

Henkilögalleria on laaja muttei kohtuuton ja tarinakin etenee reippaasti. Eksoottinen ympäristö on kiinnostava, vaikkei sen yksityiskohtiin erityisesti paneudutakaan. Silti en täysillä tempautunut mukaan menoon tämän kirjan kanssa; ehkä Laylasta on liian vähän aikaa, enkä nyt osannut orientoitua näin trillerimäiseen versioon ihmiskaupasta.

Tai sitten Hiltusen Vilpittömästi sinun pilasi minut ainakin tilapäisesti; haluaisin jännäriltä ennemmän kuin rikoksen ratkaisun, jotain muuta kuin avuttoman tunteen, ettei juuri mitään ole tehtävissä, että vaikka yksittäisiä rikollisia saadaan kiinni, ei korruption ja hyväksikäytön lähteitä voi tukkia tai edes väliaikaisesti padota. Vaikka Kuoleman huokaus muistuttaa Hiltusen esikoista siinä, että kummassakin sankarit ovat valmiita käyttämään kaikenlaisia keinoja, Huokauksen moraalinen jousto on sitä vanhaa tuttua lajia, joka kertoo enemmän hyvyyden mahdottomuudesta kuin toivosta.

Naurettavaa, tiedän, mutta jokin toivon pilkahdus olisi ollut tarpeen.

Mistä tulikin mieleeni - tässä kirjassa olisi pitänyt olla varoitustarra. "Älä lue ennen kuin olet lukenut edellisen osan." Kuoleman huokaus nimittäin spoilaa sen turhankin hyvin. Jos trilleri eksoottisessa ympäristössä kiinnostaa (ja tämä on ihan sujuva lajissaan), kannattaa varmaan aloittaa edellisestä suomennetusta nimeltä Haudatut muukalaiset.

Leighton Gage (2011). Kuoleman huokaus. Helsinki-kirjat. Suomentanut Pasi Rakas Jääskeläinen. ISBN 978-952-5874-52-5.

5 kommenttia:

  1. Booksy, omissa kirjoissa ei ole eräpäivää, joten niitä ei kukaan "pakota" lukemaan tiettyyn päivään mennessä. Itsekurini on aivan olematon, mitä kirjoihin tulee. Ja muutenkin... :(

    Minä pidän Leighton Gagen kirjoista, jos niin voi sanoa näin rankkoja aiheita käsittelevistä teoksista. Sillä ensimmäisenkin osan rikos on samaa tasoa kammottavuudessaan (tai ainakin lähes).

    Kirjoissa minua kiinnostaa eniten juuri Bralisian yhteiskunnan (ja tässä kirjassa historiankin) kuvaamista. Poliisilaitoksen tomintakulttuuri on todellakin erilaista kuin Pohjoismaissa.

    Näistä kirjoista ei paljon ole arvosteluita, blogikirjoituksia tai mainoksia näkynyt. Paitsi tietenkin Dekkariseuran lehdessä Ruumiin kulttuuri, jossa arvostellaan kaikki suomeksi ilmestyvä jännityskirjallisuus. (Nyt tuli kyllä mainostuksen makua, kun kerran olen seuran jäsen. Pahoittelen!)

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi tuttavuus minulle!

    Voi sitä samaa minäkin ihmettelen, että kun omakin Lundia jo pursuaa kiehtovia lukemattomia kirjoja, että miksi, oi miksi niitä haalii vain lisää :)

    VastaaPoista
  3. Lukutoukka, hyvä rationalisointi! Täytyy käyttää tuota... Vaikka eipä kai siinä kirjaston viettelyksiin sortumisessa mitään kovin pahaa ole, olemme Suomessa onnekkaita kun meillä on näin upea kirjastolaitos!

    MInäkin olen nyt kirjan luettuani vähän yllättynyt, ettei Gage ole tullut missään vastaan; vaikka aihepiiri nyt on tätä perinteistä jännärijuttua, on tuo ympäristö sen verran erilainen ja eksoottinen, että luulisi kiinnostavan - varsinkin kun tällaisessa tutussa formaatissa siihen pääsee 'helposti' kiinni.

    Sen verran tsekkasin kirjailijan kotisivuja, että ilmeisesti tämä Kuoleman huokaus on kolmas kirja mutta toinen suomennettu; ehkä pitää jossain vaiheessa kaivella se edellinen suomennettukin esille... Tämä oli sellaista sujuvaa luettavaa, vaikka aihe on oikeasti vatsaa kääntävä...

    (Mainostanpa vähän lisää: dekkariseuralla on hienot sivut! Tuo dekkarilauantaijuttu siellä auttoikin kivasti suunnittelemaan lauantain menoja kirjamessuilla :D)

    Susa, kohtalotovereita ollaan toivottaman addiktion pauloissa... Mutta hei, kirjat ei lihota eikä aiheuta hiirille syöpää :-)

    VastaaPoista
  4. Onpas karmean näköinen kansikuva! Siis pysäyttävä, mutta järkyttävä. En yleensä tykkää lukea kirjoja, joissa ei ole toivoa mukana, kun käsitellään ihmisen pahuutta tai julmuutta. Eli todennäköisesti en lue tätä. Minulla on ollut muutaman vuoden kirjahyllyssä kirja, joka käsittelee tyttö/naiskauppaa. Jonain päivänä luen sen...

    VastaaPoista
  5. Sara, kansi kuvaa hyvin sisältöä... Noiden silmien ilme...

    Ei ehkä ole sinun kirjasi! Nyt kun asiaa ajattelen, on aika kieroutunutta että kansi houkutteli minut tarttumaan tähän :-D

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.