Tänään oli vuorossa Petri Tammisen tuotannosta Enon opetukset. Ihan sen ensimmäiseksi osuneen Muita hyviä ominaisuuksia -kirjan tasolle ei tämäkään minusta yltänyt. Herkällä korvalla Tamminen tuntuu sisäistä maailmaa edelleen kuuntelevan. Teksti on hyvää ja huumori liukuu pinnalla ja pinnan alla totuttuun tapaan -
Mutta onko päähenkilön pakko olla ajasta iäisyyteen samalla tavalla avuton, ylivoimaisten malliensa armoilla? Nykyromaanin parhaita traditioita noudatellen saan itse päättää vapautuuko Jussi enon opeista vai ei. Itseironia välähtää lupaavasti kalvon alla paikka paikoin.
Istuin pöydässä pitkään. Teltan katossa riippui lämmitin. Sen hehku tunki vaatteiden alle ja puistatti. Olo meni ohi, kun hengitin syvään. Tilalle tuli heti toinen epämiellyttävä olo. Minulla oli nyt oloja vaikka kuinka paljon. [s. 147]
Ehkä ei pitäisi lukea näin nopeaan tahtiin näitä Tammisen kirjoja. Yliannostus miehistä angstia. Tulee tunne että mies on miehen mitta ja malli, mutta nainen miehen koti.
Ihan kiva juttu joo. Mitäs me likat siihen.
To do -listalle: etsi vastapainoksi suomalaisen nykynaisen ymmärtäjiä proosapuolelta. 
Petri Tamminen (2006). Enon opetukset. Helsinki: Otava.
Toinen arvio kirjasta esim.
ja Tammisen oma täysin-pokkana-arvostelu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.