 |
| Kuva/Päällyksen kuva: WSOY/Pekka Vuori |
Mikäpä siinä. Sattumoisin olen itse Maailman parhaan kylän lukenut ennenkin, ja se jopa löytyy omasta hyllystä äidinperintönä. Mutta tämä on sellainen perusmukava kevyenpuoleinen kirja, joka kestää toisenkin kierroksen. Paasilinnan pienet kujeilevat havainnot maailmasta ja ihmisistä jäävät tässä vähän rehottavan spekulaation alle, mutta perusjuttu toimii kiitettävästi.
Kylässä kirkkoja nuoruusvuosinaan poltellut Asser Toropainen antaa kuolinvuoteellaan pojanpojalleen Eemeli Toropaiselle tehtäväksi rakentaa kirkon. Liekö ukolla mielessä jonkinlainen vakuutus tuonpuoleisten vihojen varalta, vai tasaako vain tilejä taivaallisten kanssa? Vanhuksen testamentin nojalla Eemeli Toropaisesta tulee Kuolinkirkkosäätiön toiminnanjohtaja ja leppoisa seikkailu alkaa hirsikirkon rakentamisesta.
Kirkko rakentuu vähitellen Sotkamon taakse korpeen ja sen ympärille kasvaa kylä. Kuolinkirkkosäätiön kylä kukoistaa erämaajärven rannalla vuosi vuodelta kukkeammin; muu Suomi, Eurooppa ja maailma sen sijaan ottavat takapakkia. Valuuttakriisit sotkevat talouden, paikalliset pikkusodat saadaan fuusioitua kokonaiseksi maailmansodaksi ja lopulta nähdään taivaalla tuhoa enteilevän komeetan hohtava valo. Lopun aikoina Kuolinkirkkosäätiön kasvava kylä loistaa lämpimänä terveen järjen asuinsijana hulluksi tulleessa maailmassa. Paasilinnan järkimiehet ratkovat ongelmat suoran toiminnan ja suoran puheen avulla; tässä porukassa jopa kahden vaimon loukku laukeaa vapauttavasti.
Kuolinkirkkosäätiön toiminnanjohtajan Eemeli Toropaisen seikkailut ovat hilpeän riipaisevaa luettavaa. Toisaalta meininki on herttaista, toisaalta aavistuksen karmii selkäpiitä. Kertoo jotain jostain suomalaisesta - vai kertooko? - että tyytyväisinä elellään erämaapiilossa vaikka muu maailma loppuu. Ehkä se on niin. Muistelen jostain lukeneeni, että ihminen on evoluution kautta kehittynyt elämään noin 100-150 hengen yhteisöissä. Suuremmat joukot ovat liian suuria. Jos oman kylän asiat ovat kunnossa, eikö se muka saisi riittää?
Epäilemättä Ukonjärvellä on maailman paras kylä. Tai ainakin melkein. Kyllä siellä kahdeksan levyn verran viihtyi. Paasilinnan teksteihin äänikirjaformaatti sopii minusta hyvin. Sanailu on sellaista kepeää ja helppoa, vähän karheaa ja toistoa hyödyntävää. Kirjan rakenne on riittävän yksinkertainen kuunteluun.
Heh, hoksasin juuri että voinkin poikkeuksellisesti antaa äänikirjasta tekstinäytteen. Kas tässä ratkotaan lääketieteellisiä ongelmia Suomessa, jossa terveydenhuoltojärjestelmä on siirtynyt kylätasolle:
John Matto olisi ampunut kontion siihen paikkaan, mutta välskäri Seppo Sorjonen ehätti väliin. Hän tarvitsi kipeästi sopivaa potilasta harjoitellakseen sydämen ohitusleikkauksia. Kun ihmiset eivät hevin antautuneet lääketieteellisiin kokeiluihin, sai karhu toimia sijaisena, suunnitteli Sorjonen. Elimistö on melkein samanlainen kuin ihmisen, nyljetty karhu muistuttaa erehdyttävästi saunasta kömpivää miehenrumilusta, ja elintavatkin ovat ainakin kesäiseen aikaan samantapaiset. (s. 244 SSK:n painoksessa vuodelta 1993)Paasilinna on minusta kirjoittanut parempiakin kuin Kylä, mutta tyyli on sitä tuttua kevyttä ironiaa. Leppoisaa tarinaa, pilke silmäkulmassa katsellaan maailman menoa taas kerran.
Eipä sillä, Kauko Helavirran lukemana kuuntelisin kai tyytyväisenä vaikka Elloksen katalogia.
Arto Paasilinna (2010, alkuperäinen 1992). Maailman paras kylä. WSOY äänikirja. ISBN 978-951-0-37258-6.
Arvioita:
Tiina Linkama Villa Ottila -blogissa
Minä olen lukemassa juuri Jäniksen vuotta ja olen ihastunut. Jotenkin tosi hauskaa lukea juuri jotain sellaista sympaattista ja samalla oivaltavaa. Viimeksi olen lukenut Paasilinnaa n. 20 vuotta sitten, joten ehkä olikin taas aika. :)
VastaaPoistaTätä lukemaasi, tai siis kuuntelemaasi kirjaa en ole lukenut, mutta silloin parikymmentä vuotta sitten luin Paasilinnoja periaatteella kaikki luetaan, mikä vastaan tulee, ja tykkäsin kyllä. Nyt huomaan muuttuneeni hieman lukijana: itse kirjan lisäksi olen pohtinut sitä, mikä ranskalaisia tässä kiehtoo ja mitenköhän tämä kääntyy ranskaksi, käsittääkseni kun Paasilinna on suosittu Ranskassa.
Varailin juuri tänään Paasilinnan Jäniksen vuoden äänikirjana (hassua, ja toisaalta aika hienoa että liki neljäkymmentävuotiaasta kirjasta tehtyä äänikirjaa joutuu varaamaan!). Ajattelin tehdä saman kuin K-blogin Jenni: lukea ensin Paasilinnaa ja sitten perään Kyrön kehutun Kerjäläisen ja jäniksen.
VastaaPoistaPaasilinna ei ole tuttu kuin parin elokuvan muodossa (olen nähnyt joskus vuosia sitten juuri Jäniksen vuoden ja ainakin mielestäni Hurmaavan joukkoitsemurhan), mutta luulen että taitaa olla korkea aika tutustua tähänkin kirjailijaan paremmin, kuulunee suomalaisen yleissivistykseen. :)
Ja nyt kuule alkoi tämä Maailman paras kyläkin kiinnostaa, ihan vain Kauko Helovirran takia! Olen kuunnellut pitkin syksyä cd:ltä Knallia ja sateenvarjoa (se on siis se legendaarinen kuunnelmasarja), ja olen ihan melkein ihastunut Helovirtaan!! (Onkohan tämä jo pahastikin pervoa, ihastua kuolleeseen mieheen pelkän äänen perusteella?? :D)
Jenni, Jäniksen vuosi on ihana :-)
VastaaPoistaMinäkin luin silloin ensimmäisellä kerralla Paasilinnoja vähän ahmimalla, mutta kaikkia en sentään - ja kyllä vanhemmiten huomaa, että näihin pätee sama sääntö kuin moniin herkkuihin: ei saa liian montaa ahmia peräkanaa.
(Mietin muuten ihan samaa tämän kirjan kanssa, siis että miltä nämä ulkomaalaisten silmissä näyttävät :D)
Sara, minäkin ostin kirjamessuilta sen Kyrön; ajattelin etten voi mitenkään jättää väliin kun a) se on Kyrön ja b) niin vähän aikaa sitten kuuntelin sen Jäniksen vuoden... Suosittelen kyllä Paasilinnaa lämpimästi, minun pitäisi yrittää jostain kaivaa se Hurmaava joukkoitsemurha, sitä en ole vielä lukenut mutta kuulin taannoin kehuja. Äänikirjana olisi hyvä... monet kirjailijat eivät tyylillisesti taivu äänikirjaformaattiin, toisille se toimii hyvin.
(Jjaan muuten täysin tunteesi mitä Helovirtaan tulee. Mmmm...Kauko...)
Ilmoittaudun myöskin Kauko Helovirta fan clubin jäseneksi. Hän oli todellinen ääninäyttelijä, sana joka minusta tuntuu usein yliampuvalta äänikirjojen takakansikehuissa.
VastaaPoistaTämä Paasilinna minulta on vielä kuuntelematta, mutta kun tulee kirjastossa vastaan niin tarttuu varmasti mukaan.
Minustakin Hurmaava joukkoitsemurha on hyvä, harmi ettei siitä ole äänikirjana kuin kasettina. Ehkäpä WSOY korjaa puutteen tulevina vuosina.
Lukutoukka, tosiaan sääli ettei Hurmaavaa joukkoitsemurhaa ole saatavilla levyllä. Autoni on vanha, muttei sentään ihan niin vanha, että kasettisoitin löytyisi :-)
VastaaPoistaLuulenkin, että luen sen todennäköisemmin ihan paperilla.
Ja jos Paasilinnan kirjassaan Herranen aika esittämä visio kuolemanjälkeisestä elämästä pitää paikkansa, Helovirta epäilemättä seuraa tyydyksellä faniklubin kokoontumista täällä! :D