Antti Tuuri: Kylmien kyytimies

Kuva/kansi: Otava/Hannu Taina

Jouduin viime kuussa muuttamaan mieltäni Antti Tuurista. Olin Pohjanmaa-sarjan kanssa päättänyt, että kaveri kirjoittaa liian tylsästi... ja Maailman kivisimmän paikan kryptografinen tunteenilmaus rassasi sekin.

Mutta ei se mitään, muutan mieltäni oikein sujuvasti kun syy löytyy, ja Taivaanraapijoista löytyi. Päätin että Tuuri on sittenkin jees, ainakin joskus.

Hankin heti perään saman päähenkilön myöhemmistä vaiheista kertovan Kylmien kyytimiehen, senkin äänikirjana. Kyllä oli hyvä. Tässä jopa oli kaksi kohtausta, joissa Jussi Ketola selvästi ja epäilemättä kertoo tunteistaan! Parasta oli kuitenkin sisällissodan vähäeleisen uskottava kuvaus, josta Taneli Mäkelän rauhallinen, hallittu luenta teki niin totta, että heikompia hirvittää.

Kun seuraavan kerran ihmettelen Somalian sotivia heimoja tai tuomitsen jyrkästi Gazan kriisin kaikki osapuolet, joudun muistuttamaan itseäni Jussi Ketolan havainnoista Tampereen tiellä. Osataan sitä täälläkin naisia, lapsia ja sivullisia tappaa.

Heinäkuormaa Kauhavan asemalle kaikessa rauhassa kuskannut Ketola pakotetaan aseella uhaten sotajunaan, sillä muuan paikallinen vinkkaa kohti Tamperetta matkaaville valkoisille sankareille, että Ketola on tuonut Ameriikoista taalojen lisäksi sosialismin siemeniä. Ketola, jonka oma työväenyhdistys on jo ajat sitten päättänyt, ettei sosialismia rakenneta tappamalla, joutuu siis yllättäen hevosineen pakko-otolla valkoisen armeijan riveihin, ajomieheksi haavoittuneille ja kuolleille.

Sisällisota ei ole kaunista katsottavaa. Viha nousee ja pyyhkii aaltona mukanaan järkevämmänkin mielen. Ketola sinnittelee päivästä toiseen kauhujen keskellä, huolehtii hevosestaan ja tuntee kalman löyhkän hiljalleen syöpyvän nahkaansa.

Kehuin Taivaanraapijoiden kohdalla Taneli Mäkelää juuri Tuurin tyyliin sopivaksi lukijaksi, ja sama ylistys pitää toistaa nytkin. Jos tämä tarina olisi luettu alleviivaillen, vaikutelma ei olisi puoleksikaan niin vahva. Nyt Ketolan kokemuksissa oli sydämeenkäyvää aitoutta. Tämä tarina on tosi, sitä ajattelee kuunnellessaan, ja se on paljon sanottu, sillä historiallisia romaaneja leimaa usein jonkinlainen jälkiviisauden maku. Tässä jälkiviisaus on onnistunut jalostumaan viestiksi suvaitsevaisuuden ja maltin puolesta, anarkismia ja aseiden voimaa vastaan. Ajankohtaista nytkin... vaikkei onneksi juuri täällä.

Pitänee vielä lisätä, että paikallisuus antoi tälle kirjalle oman säväyksensä. Ketolan tarinassa liikutaan Tampereella ja etenkin Etelä-Pohjanmaalla kovin tutuilla seuduilla, olkoonkin että vajaat sata vuotta on maisemia muuttanut.

Seuraavaksi on pakko hommata Ikitie, jossa Ketola kohtaa 30-luvun ja lapualaiset.

Antti Tuuri (2007). Kylmien kyytimies. Otavan äänikirja. Lukija Taneli Mäkelä. 978-951-1-22266-8.

Arvioita:
Amman Lukuhetkessä
Minna Ilselässä
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Täältä voi kuunnella otteen!