Erik Axl Sund: Varistyttö

Kuva: Otava

Tämä kirja on jostain blogista jäänyt mieleeni, sillä kun näin sen kirjastossa pikalainana tarjolla, oli pakko napata mukaan. Sitä paitsi Varistytön kansi on kiehtovan ikoninen. Takakannen arviositaatti, jonka mukaan tämä pyyhkii lattia Stieg Larssonilla, vaikutti sekin... sillä minusta Stieg Larssonilla ei ainakaan kovin likaista ja märkää lattiaa pitäisi pyyhkiä, olkoonkin etten totaalisesti Millenium-trilogiasta jaksanut intoutua.

Varistytössä on kaksi ja puoli tarinalinjaa. Ensimmäisessä rikoskomisario Jeanette selvittää sarjaa lapsenmurhia, jossa uhrit ovat nimettömiä ja historiattomia. Toisessa psykologi Sofia yrittää ymmärtää traumatisoituja lapsia ja itseään. Puolikkaassa Jeanette seuraa avioliittonsa luhistumista.

Kaikki linjat jaksavat kiinnostaa, sillä Sund palastelee kirjansa juonikkaasti ja pitää lukijan sopivan hämmentyneessä mielentilassa. Sirpaleita saa asetella päässään monenlaisiin asentoihin ennen kuin kokonaisuus vähitellen valkenee.

Minulle juoni oli kieltämättä vähän, noh, liiankin mielikuvituksellinen, mutta eipä kai kaikkien dekkareiden tarvitse niin jumalattoman realistisia olla. Kun haluan vähän yhteiskunnallisempaa ja tylymmin arkista, voin aina palata Arne Dahlin ja hänen hengenheimolaistensa pariin. Sundin Varistyttö on toimiva tarina hulluudesta ja väkivallasta. Siinä sivussa se on myös melko uskottava kuvaus ihmissuhteista... Jouduin oikein miettimään miksi olen tätä mieltä, koska mitään maata mullistavaa Sund ei loppujen lopuksi tarjoa, eikä kielikään ole järisyttävää.

Syy on varmaan siinä, että Sundin henkilöt ovat tunteistaan irrallaan ja vieraantuneita. Joskus ajattelen, että Jonathan Franzenin kaltaisten taidokkaiden kirjailijoiden maalailemat syvät, vivahteikkaat kuvaukset tunteista ovat aidompia kuvauksina kuin tunteina; elämässä tunteita (valitettavan?) harvoin tulee palasteltua kovin perusteellisesti edes sisäisesti. Vahva, yksityiskohtainen taustoitus välittää tunteen hyvin... tyyliin "tältä tuosta henkilöstä tuntuu"... mutta se ei välttämättä vastaa sitä miltä tunnetilanteet tuntuvat.

Äh, en selitä tätä kovin hyvin. Aloitan alusta.

Usein huomaan, etten tiedä mitä ajattelen ennen kuin olen yrittänyt pukea ajatukseni sanoiksi. Erik Axl Sund sai minut miettimään, tiedänkö mitä tunnen ennen kuin näen mitä tunteelle teen. Epäilen, että enemmän tunteet realisoituvat tekojen kautta myös sisäisessä todellisuudessa - kysymyksinä, joita kysymme tai jätämme kysymättä; valintoina, joita teemme kun rakennamme agendaamme. Tunteet kiteytyvät kuin sadepisarat pienten yksittäisten asioiden ympärille. Tällaisia kiteytyksiä Sund käyttää taiten, haaskaamatta niihin liikaa sanoja.

Kas tässä sitaatti kohtauksesta, jossa Jeanette on miehensä kanssa ravintolassa:

Jeanette tajusi, että Åke ikävystytti häntä. Hän yritti vaihtaa puheenaihetta, mutta Åke ei vaikuttanut kiinnostuneelta, ja hän tajusi, että luultavasti hänkin ikävystytti Åkea. 

Tunnin kuluttua Jeanette saattoi todeta, että ruoka oli itse asiassa ainoa asia josta he olivat puhuneet, eikä sekään ollut muuta kuin uusinta keskustelusta, jonka he olivat käyneet varmasti kymmenen kertaa aiemmin, viisitoista vuotta sitten. 

Pysähtyneisyys, hän ajatteli ja katseli Åkea. (s. 192)

Tulinpa kirjoittaneeksi melkein koko jutun jostain muusta kuin itse kirjasta, ja lainauskin liittyy taustajuoneen. Ups. Muistutan siis lopuksi varmuuden vuoksi, että tämä on ensisijaisesti vetävä mutta rankka tarina väkivallasta ja hulluudesta... ja sen verran hyvä, että kakkososakin on ehdottomasti luettava. Ei kumminkaan sovi ihan herkimmille sieluille.

Erik Axl Sund (2014). Varistyttö. Otava. Suomentanut Kari Koski. 978-951-1-27183-3.

Arvioita:
Kirsi Kirjanurkassaan totesi synkäksi mutta koukuttavaksi
Leena Lumi kiteyttää sanoin vapaa pudotus pimeään - hyvin sanottu!
Taika Kirjasfäärissä haistoi hyvän tekniikan alta pientä markkinoinnillista laskelmointia.