Kuva/kansi: Avain/Jussi Jääskeläinen |
Oli lähde mikä vain, suomalainen evoluutiopsykiatriaan johdatteleva kirja ponkaisi heti lukulistalle kun siitä kuulin. Evoluutio ja kysymykset genetiikan/ympäristön vaikutuksesta kiinnostavat takuuvarmasti. Jos olisin maailman kuningatar, laittaisin jo lukiolaiset lukemaan Richard Dawkinsia ja Steven Pinkeriä; mikä fiksujen realistien aalto sieltä vyöryisikään maailmalle!
Hamilo itse kuvaa kirjaansa poleemiseksi tietokirjaksi, ja sitä Luonnollisesti hullu kyllä on. Tekijä on ärtynyt median pönkittämiin epätodellisiin käsityksiin mielenterveyskysymyksistä ja psykologisten ongelmien hoidosta. Etenkin koulukiusaaminen ja koulusurmat ovat nostattaneet irrationaalisia ajatuksia esille viime vuosina; niitä Hamilo haluaa oikaista tuomalla framille evoluutiopsykiatriaa eli evoluutiobiologiaan nojaavaa mielenterveyskysymysten tarkastelua.
Kirjan ydinviesti on minusta aika yksinkertainen; Hamilo muistuttaa meitä, että luonto ei valitse onnellisuutta vaan tehokasta lisääntymistä. Väkivallaton, peloton, onnellinen ja rauhallinen yksilö ei välttämättä ole ollut paras selviytyjä savanneilla. Sopivasti pelokas pärjää paremmin ja sopivasti onneton ponnistelee. Evoluutio on ehkä tuottanut ihmiselle taipumuksen altruismiin, mutta se on myös tuottanut taipumuksen nähdä henkiä jokaisen pensaan takana ja taipumuksen asettua sosiaalisiin hierarkioihin.
On siis pöhköä ja epärealistista jättää huomiotta ihmisen sisäänrakennetut piirteet. Ongelmia voi korjata tai ainakin lieventää - mutta se voi onnistua vain jos on todenmukainen kuva ongelmien syistä ja juurista.
Omankädenoikeuden ja uskonnollisuuden kaltaisia esimerkkejä ihmisluonnon raadollisista puolista voisi luetella muitakin. Ihminen on sosiaalinen eläin. Olemme luonnostamme laumasieluja, ja juuri siksi yksilöllisyys on erityisesti vaalittava arvo. Olemme luonnostamme taipuvaisia sosiaalisiin hierarkioihin, ja juuri siksi usko yhdenvertaisuuteen pitää iskostaa jokaiseen sukupolveen uudelleen ja uudelleen. (s. 19)Tulin nyt keskittyneeksi yleiskuvaukseen, mutta kyllä Hamilo käsittelee myös esimerkiksi fobioita, masennusta, väkivaltaa ja päihteiden käyttöä, ja pohtii niiden evolutionääristä perustaa. Häiriöksi ei pitäisi kutsua sellaista mikä on evoluution näkökulmasta ihan normaalia - vaikka se ei nyt nykyhetken ihanteisiin ihan sovikaan.
Minusta kirjan parasta antia oli kuitenkin kirjoittajan innokas järjen käytön puolustus.
Tieteen tehtävä ei tietenkään ole ottaa kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin. Tutkimus ottaa selvää tosiasioista, eikä niistä voi johtaa arvoja. Tiede voi kuitenkin kumota uskomuksia ideologioiden taustalla tai antaa niille tukea. (s. 50)Tykkään populääritieteestä jos se on kirjoitettu edes osapuilleen siedettävästi. Hamilon kirja on. Vaikka asia oli suuremmaksi osaksi tuttua muista yhteyksistä, Luonnollisesti hullua oli mukava lukea.
Jotain uuttakin tuli. Jos Neidit syntyisivät nyt, saattaisin jopa yrittää soveltaa Hamilon evolutionääristä vauvanhoitovinkkiä ja kanniskella pikku paketteja selässäni ensimmäiset kolme kuukautta. Koliikilla onkin ehkä perustansa lajimme evoluutiobiologiassa. Todeksi näitä kaikkia spekulaatioita ei tietenkään voi osoittaa, mutta ajattelemisen aihetta niistä saa. Pitää katsoa saisiko jostain hommattua Hamilon aiemman kirjantapaisen (Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa).
Marko Hamilo (2011). Luonnollisesti hullu: Evoluutio ja mielenterveys. Helsinki: Avain.
EDIT 14.6.2011: Lisään linkin Hesarin arvioon tähän, koska sellainen nyt on ilmestynyt :-)
Kiitos tästä, kiinnostuin kirjasta!
VastaaPoistaTämä herätti minunkin kiinnostuksen, on lainattukin jo kun vain ehtisi lukea!
VastaaPoistaKivaa, pääsen sitten lukemaan mietteenne tästä :-)
VastaaPoista