 |
| Kuva: Amazon.co.uk |
Tuo puuskahdus syntyi kun mietin mistä The Complete Polysyllabic Spree tuli lukulistalleni. Törmäsin Spreehen Lurun luvuissa maaliskuussa. Miksi tuntuu kuin siitä olisi pitkä aika? Ja siellä Lurun juttu kuitenkin on, ja minun kommenttini siihen, kuin digitaaliseen pakastimeen tallennettuna, yhtä aikaa ikivanhaa ja upouutta. Jotain lineaariselle psyykelle outoa on tässä verkottuneiden sisällönsirpaleiden kollaasissa - asiat yhtä aikaa ovat ja eivät ole kontekstuaalisia. Pääni nyrjähtää, kun alan miettiä minkälaiseksi mieli muodostuu kun ihminen kasvaa nettiä käyttäen. Ehkä vain odotan Neitien ikääntymistä ja kurkistan sitten heidän kalloihinsa.
Mutta Spreestähän minun piti kirjoittaa. Nick Hornby ei ole ennestään tuttu kirjailija minulle. Mutta ihmiset, jotka rakastavat kirjoja, ovat aina hyviä tyyppejä kunnes toisin todistetaan. Totta kai oli pakko saada kirja, jossa kirjailija kertoo lukemisestaan! Sitä paitsi brittiläinen kolumnisti on melkein takuuvarmasti teräväsanainen, hauska ja oivaltava kirjoittaja. Jos olen voinut nauttia autoista ja machoilusta kertovista brittikolumneista (Jeremy-Top-Gear-Clarksonin), minun on pakko pitää kirjoista ja lukemisesta kertovista kolumneista.
Ja pidinhän minä. Hornby onnistuu purkamaan paperille monta sellaista ajatusta kirjallisuudesta ja kirjojen lukemisesta, joita olen itsekin ajatellut mutta kömpelömmin. Nimittäin että vaikeasti lähestyttävä kirja ei ole automaattisesti hieno kirja eikä helppo luettava huono. Että niukka ilmaisu ei välttämättä ole syvällisyyttä. Että hauskuus ja nauru ovat Hyvä Juttu kirjassa. Että kirjoitetaan liikaa kirjoja kirjoittamisesta. Ja että kirjat vaikuttavat toisiinsa, välillä arvaamattomasti ja vahingollisestikin, törmätessään lukijan päässä; että joskus kirja voi olla hyvin kirjoitettu mutta huonosti luettu.
Ja ennen kaikkea, että kirjoista pitäisi nauttia. Niitä ei kuulu pakottaa alas ilottomasti nieleskellen.
The Spree on kooste kolumneista, joita Hornby on kirjoittanut The Believer -lehteen. Kuukausittaisissa jutuissaan Hornby kertoo mitä kirjoja on ostanut ja mitä lukenut. Meikäläisen shoppailutottumukset huomioiden onkin lohdullista nähdä, että Hornby tekee samaa kuin minäkin: ostaa paljon kirjoja ja lukeekin sitten jotain ihan muuta. Yksi kirja johtaa toiseen, ja ennen kuin huomaatkaan, olet eksynyt huolellisesti suunnittelemaltasi lukupolulta.
I had no idea I wanted to read Wheen's book until it arrived, and it was because of Wheen that I read Lewis, and then Not Even Wrong turned up and I wanted to read that too, and Buchan's Greenmantle got put to one side, I suspect for ever. Being a reader is sort of like being president, except reading involves fewer state dinners, usually. You have this agenda you want to get through, but you get distracted by life events, e.g. books arriving in the mail/World War III, and you are temporarily deflected from your chosen path. (s. 61)Hornbyn ehdotus, että ihmisen keräämä kirjasto onkin hiljalleen täydentyvä minuuden ilmaus, on lohdullinen. Mahtavaa! En siis ehkä vielä ole ihminen, joka luki Eric Hobsbawmin The Age of Extremesin, mutta hankkimalla sen hyllyssä nököttämään olen kumminkin ilmaissut minuuteni halua olla sellainen yksilö. Jos ostan enemmän kirjoja kuin ehdin lukea, en törsääkään vastuuttomasti vaan täydellistän vain minuuteni ilmausta. Kirjamessut, täältä tullaan!
Eipä silti, varsinaiseksi shoppailuoppaaksi ei Spree minulle käy. Makumme taitavat olla liian erilaiset, sillä vaikka pidämme molemmat arvossa Francis Wheeniä ja Kurt Vonnegutia, Hornbyn epätoivoinen yritys Ian M. Banksin romaanin Excession kanssa on silmissäni säälittävä, eikä Hornbyn suuresti ylistämä Anne Tylerin The Amateur Marriage puolestaan juuri väräyttänyt minun sieluni kieliä. Mikä pahinta, Hornby ostaa Lionel Shriverin Poikani Kevinin sivulla 83. Eikä lue sitä!? Voi Nick!
En siis käytä Spreetä ostolistana, mutta nautin täysin rinnoin Hornbyn lukufilosofisesta rupattelusta. Tarinointi on ehkä lievästi kirjallisuuselitismin maustamaa mutta se on myös aseistariisuvan henkilökohtaista, oivaltavaa ja hauskaa. The Polysyllabic Spree on ylistystä lukemisen ilolle. Eniten siitä varmasti saa irti, jos on lukenut samanlaisia kirjoja kuin Hornby, mutta suurin osa jutuista aukeaa vaikka itse kirjat olisivatkin vieraita.
Olen iloinen, että minulla on tästä kirjasta ihkaoma kappaleeni, sillä taittelin sen hiirenkorville ja tuhrin alleviivauksilla lukiessani. Olisin toki vastustanut kiusausta lainayksilön kohdalla, mutta onneksi ei tarvinnut. Jutun lukijoillakin on tuuria, sillä Lurun siteeraa jutussaan kolmea alleviivaamaani kohtaa, ja tämän tietäen voin ankaralla ponnistuksella pysytellä vain kahdessa näytteessä. Toiseksi poimin tämän:
There comes a point in life, it seems to me, where you have to decide whether you're a Person of Letters or merely someone who loves books, and I'm beginning to see that the book lovers have more fun. Persons of Letters have to read things like Candide or they're a few letters short of the whole alphabet; book lovers, meanwhile, can read whatever they fancy. (s. 204)Ihanaa lukea mitä vain huvittaa. Mitä milloinkin.
Nick Hornby (2007). The Complete Polysyllabic Spree. Penguin Books. ISBN 978-0-141-02849-1.
Arvioita Lurun lisäksi:
Carol Iaciofano Boston Globessa
Rohan Maitzen, Open Letters Monthly
Oih, minä en tiennytkään että Hornbylta on tällainen! Hornbyn Fever Pitch on syy siihen, että minä innostuin katsomaan jalkapalloa ja saattaa vähän vaikuttaa siihenkin, että kyllä minä varmaan kannattaisin Arsenalia vaikken joukkueesta Hornbyn kirjan lisäksi mitään tiedäkään.
VastaaPoistaJos tämä tulee Lontoon reissulla vastaan, niin lähtee mukaan. Kiitos todella mukavasta ja innostavasta arviosta!
Minullakaan ei ollut aavistustakaan tällaisen kirjan olemassaolosta! olen lukenut kaikki tähän mennessä Hornbylta suomennetut kirjat ja tykännyt niistä, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut edes miettineeksi niitä suomentamattomia teoksia. nyt heti tutkimana kirjaston sivuja ja jos ei sieltä mitään löydy, niin etsimään nettikaupoista lisää täytettä joululahjatoivelistalle :)
VastaaPoistaVaikka kirjablogeista saa järkyttävän houkuttelevia lukuvinkkejä päivittäin, tämä jäi Lurun suosittelemana kaivelemaan minunkin mieltäni niin, että ostin sen viimein parin viikon takaiselta Istanbulin reissulta. Vielä en ole lukenut, mutta sinä luit, ja huomasin, että Zephyrkin lukee! Jotenkin hauskaa, että vaikka puoli vuotta ei ole pitkä aika, silti tuo kirja on nyt sen ajan jälkeen tavalla tai toisella yhtä aikaa kolmella suomalaisella kirjabloggaajalla framilla. Ihmeellistä. Lurua on kiittäminen.
VastaaPoistaOlen varma, että tykkään tästä. Hillitön Hornby-fani en ole. Olen lukenut vain Uskollisen äänentoiston, joka oli kyllä tosi hyvä ja hauska. Mutta rakastan Anne Tyleria, jopa sitä Avioliiton lyhyttä oppimäärää. Mutta Iain M. Banksia en voisi kuvitella lukevani.
Nuo on niin ihania, nuo lukijan harhailevat polut. Ja identiteettiä, tai ainakin toivottua identiteettiä, heijastelevat kirjahyllyt. <3
En ole lukenut tätä, mutta Hornbylta olen muuten lukenut neljä romaania sekä sekalaisia lehtijuttuja esim. musiikki- ja elokuvalehdistä. Niiden perusteella Hornbylla kyllä välillä minun mielestäni on vähän sellaista asennetta, että "vaikeasta" taiteesta nauttiminen on teeskentelyä ja snobbailua.
VastaaPoistaKyllä minäkin kannatan taiteen parissa viihtymistä, ja ymmärrän että esimerkiksi hyvin vakavamielistä kirjallisuuskritiikkiä lukiessa voi tulla tarve puolustaa "tavallisen lukijan" kokemusta. Mutta onhan lukemiselle muitakin motiiveja kuin viihtyminen ja hauskanpito. Ja joskus se vaikea lukukokemus voi loppujen lopuksi olla palkitsevampi kuin se jonka parissa viihtyi lukemisen aikana.
Veikkaisin, että Hornby olisi kehottanut sinua lopettamaan Säädyllisen murhenäytelmän lukemisen, koska se vaati työtä ;)
Nämä siis pikaisia ajatuksia kirjaa lukematta. Ja täytyy vielä kehua Hornbya sen verran, että Hornankattila ja Uskollinen äänentoisto ovat minusta erinomaisia kirjoja.
Linnea, ole hyvä, sinä onnekas Lontoon matkaaja :-)
VastaaPoistaMaija, en ole varma missä määrin tyyli eroaa Hornbyn fiktiotyylistä - toivottavasti tämäkin on sinun makuusi!
Karoliina, mahtavaa! Uskomaton yhteensattuma - olen nimittäin kyllä ostanut tämän jo maalis-huhtikuussa, jäi vain makoilemaan ja kun tarvitsin pokkaria, jostain syystä juuri tämän näytti houkuttelevimmalta :-)
Minä pidin tästä, mutta hassua kyllä, ei tullut mitään pakonomaista tarvetta etsiä Hornbyn fiktiota käsiini... Kaipa minun pitää ensin innostua jostain hänen romaanistaan erikseen.
Liisa, itse asiassa Hornby myönsi siellä jossakin, että vaativat kirjat voivat olla mielettömän vaikuttavia... hm, piti oikein etsiä se kohta: hän sanoo Marilynne Robinsonin kirjasta Housekeeping että I'm glad I wasn't able to race through it, too, because the time I spent with it means that it lives with me still -- ja sitten hän eksyy mutkikkaaseen metaforaan, mutta pointti oli kai, että romaani, jota joutuu pureskelemaan, pääsee myös vaikuttamaan...
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla Hornbyn asenteella, ja kyllähän tässä vähän sitä on. Hornbyn lähtöasenne lukemiseen on enemmän emotionaalinen kuin rationaalinen; hän luultavasti "hyväksyisi" Murhenäytelmän lukemisen vaivan post facto, kun se kerran osoittautui palkitsevaksi :D Kesken olisi saattanut silti neuvoa jättämään?
Ehkä tärkeämpi pointti, joka minulta jäi tuomatta esiin, on Hornbyn puolustus lukemiselle yleensä. Hän ei haluaisi viihdelukemista dissattavan - koska pelkää lukemisen katoavan kohta kokonaan, jos lukijoiden annetaan ymmärtää, että vaikkapa Dan Brownin lukeminen on jotenkin halpa-arvoista puuhaa.
Jee! Tämä kirjahan ei muuten ole ainoa lajiaan, loput Hornbyn Believer-kolumneista on julkaistu nimellä Shakespeare Wrote for Money (2008). Ja tämä The Complete Polysyllabic Spree on kooste kahdesta erikseen julkaistusta kirjasta: The Polysyllabic Spree (2004) ja Housekeeping vs. The Dirt (2006). Kannattaa varoa, ettei mene sekaisin näiden kahden erilaisen Polysyllabic-niteen kanssa, niinkin voi käydä... Itse nimittäin ostin ja luin Completen kolmisen vuotta sitten, tilasin sen jälkeen Housekeepingin ja Shakespearen ja aloin ihmetellä, että Housekeepingin jutut näyttävät oudon tutuilta. :) Tekisi mieli lukea koko satsi uudestaan muistiinpanoja tehden, kun ekalla kerralla ei tullut kirjattua mitään ylös. Jälkeenpäin olen kyllä huomannut tykästyneeni muutamaankin Hornbyn käsittelemään kirjaan.
VastaaPoistaNiin ja omasta puolestani voin suositella kaikkia Hornbyn kirjoja kaikille, jotka ovat pitäneet yhdestäkin. Tyyli on aika lailla sama kaikissa.
Kiitos, Pekka, lisävalaisusta! Hornbya voisi kyllä lukea enemmänkin. Siis fiktiivistäkin tekstiä. Aiheet ovat usein kyllä aika miehisiä, eivätkä ehkä siksi ole niin innostaneet. Ostin miehelle kesällä kirppikseltä sen jalkapallokirjan, jonka voisin kyllä itsekin vanhana brittifudisfanina joskus lukea.
VastaaPoistaKiitos Pekka minunkin puolestani tarkennuksesta! Tuon Shakespearen voisin hommata... ja olisin saattanut vahingossa hyvinkin tehdä samoin kuin sinä eli ostaa myös Housekeepingin. Ei olisi ensimmäinen kerta kun ostan vahingossa saman sisällön eri nimellä ;-)
VastaaPoistaKaroliina, hih, jalkapallokirjalle ei kyllä olisi minulla käyttöä :D Pitänee varovasti tutkia Hornbyn tuotantoa! Jos Uskollinen äänentoisto keskittyy puhtaasti stereoiden virittelyyn...
Uskollinen äänentoisto on hauska ihmissuhderomaani. :) Aika paljon siinä kyllä puhutaan musiikista (pop- ja rockmusiikista), joten musadiggarille kirja antaa varmasti vielä vähän enemmän.
VastaaPoistaAi kun kiva, että tämä kirja saa lisää lukijoita! Minulle The Complete Polysyllabic Spree oli tosiaan hurjan sympaattinen lukukokemus.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä tuon Liisan mainitseman vaikutelman vaikeammin aukeavien kulttuurielämysten jonkinlaisesta "hyljeksimisestä" Hornbyn katsannossa. Tämä on ehkä vähän sellainen väistämätön "toiselle kumartaa, toiselle pyllistää" -tilanne: miten puolustaa viihteellistä lukemista lyttäämättä muuta? Mutta kuten Booksy mainitsi, Hornby onnistuu kirjoituksissaan minusta kyllä pitämään esillä lukemisen eri puolia punaisena lankanaan kannustava suhtautuminen kaikenlaiseen lukemiseen.
Karoliina, okei, sitten sitä voisi ajatella :-)
VastaaPoistaLuru, eikös olekin hupaisa tämä viivästynyt Spree-aalto, joka jutustasi lähti? Kiteytit hyvin tuon dilemman, kirjallisuus(kin)keskustelussa homma helposti polarisoituu.
Ihanaa, voin huoletta antaa kirjastoni -siis minuuteni ilmaisun- kasvaa :)
VastaaPoistaliityn niiden sankkaan joukkoon, jotka eivät tästä tienneet, mutta innostuivat. kiitos Booksy ja välillisesti siis toki myös Luru! :D
VastaaPoistaVillasukka, juuri näin! :P
VastaaPoistaLiina, kivaa :-)